Alexei Apostol

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Aleksei Apostol)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alexei Apostol.

Alexei (Aleksei) Apostol (6. tammikuuta 1866 Ateena, Kreikka20. kesäkuuta 1927 Helsinki) oli kreikanbulgarialaista alkuperää ollut suomalainen kapellimestari. Hän oli itsenäisen Suomen sotilassoittokunnan ensimmäinen ylikapellimestari. Sotilasarvoltaan hän oli musiikkimajuri.

Turkin sodan aikana vuonna 1877 Suomen kaartin sotilaat löysivät orvoksi jääneen Alexein ja toivat hänet mukanaan Suomeen. Alexeista tuli kaartin soittokunnan jäsen ja myöhemmin vuonna 1890 Suomen rakuunarykmentin ja vuonna 1893 Turun pataljoonan kapellimestari. Vuosina 1901–1918 hän johti muodostamaansa Helsingin Torvisoittokuntaa. Vuoden 1917 jälkeen hänestä tuli Suomen valkoisen kaartin kapellimestari ja armeijan ensimmäinen ylikapellimestari. Hän toimi jonkin aikaa myös Helsingin kaupunginorkesterin taloudenhoitajana ja apulaisjohtajana.

Apostolin puoliso oli vuodesta 1888 Anna Wittman (1870–1952).

Apostol oli 1900-luvun alkuvuosina yksi Suomen musiikkielämän voimahahmoista. Sotilasmusiikkiuransa ohella hän oli myös liikemies, joka perusti torvisoitintehtaan, musiikkikaupan ja -kustantamon sekä pianotehdas Apollon vuonna 1919.

Heikki Klemetti kirjoitti Apostolista Suomen musiikkilehdessä vuonna 1943:

"Suomen säveltaiteen hyväksi Apostol teki raskaita taloudellisiakin uhrauksia. Hän näet jonkin ajan harjoitti soitinkaupan ohella myös kustannusliikettä, painattaen auliisti kotimaista musiikkia. Se ei kannattanut. 'Katso tätä pinkkaa: ei yhtään kappaletta!' Oltu ostettu näet, ja tekijä oli nimekäs mies. Apostol oli liian irtonainen, ailahteleva, liian paljon yleensä taiteilija, ollakseen liikemies."[1]

Riitta Heinon Suomen musiikkilehtien artikkeleita -hakemistossa mainitaan Suomen musiikkilehden kirjoitus Apostolin 60-vuotismerkkipäivän johdosta. Kyseisessä kirjoituksessa on vain pari sanaa Apostolin liiketoimista: "Lyhyen ajan on Apostol myös ollut Helsingin Kaupunginorkesterin apulaiskapellimestarina ja taloudenhoitajana sekä useita vuosia harjoittanut musiikkikauppa- ja -kustannusliikettä Helsingissä."[2]

Kauko Karjalainen kirjoittaa: "Erottuaan Kaartin kapellimestarin tehtävästään v. 1901 Alexei Apostol ryhtyi Helsingin Torvisoittokunnan johtamisen ohessa musiikkialan liikemieheksi. Hän hankki omistukseensa musiikkikaupan lisäksi myös kustantamon ja torvitehtaan."[3] Näiden perustamisvuosista ja toiminnasta on olemassa vaihtelevia tietoja. Otavan Iso Musiikkitietosanakirja antaa sekä musiikkikaupan että -kustantamon perustamisvuodeksi 1901. Sama tieto on teoksessa Suomi sävelissä. Helvi Typpi taas mainitsee, että Apostolin "hyvin tunnettu musiikkiliike Mikonkadulla (Not o. instrum.-handel) perustettiin v. 1904".[4] Karjalainen kertoo myös: "R. E. Westerlund osti Apostolin musiikkikaupan ja -kustantamon v. 1917. Kaupan mukana siirtyivät Westerlundille myös Apostolin torvet – –."[5]

A. Apostols Musikhandel (eli A. Apostolin musiikkikauppa) oli Alexein perustama liike, ja se sijaitsi Helsingissä osoitteessa Mikonkatu 4.

Pörssitieto-vuosikirjan nettisivuilta selviää, että A. Apostol OY toimi osakeyhtiönä vuodesta 1909 vuoteen 1930.[6]

Alexei Apostolin ja hänen puolisonsa Annan hauta Suomen kaartin hautausmaalla Helsingin Hietaniemessä.
  • Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto. WSOY, 1955.
  • Karjalainen, Kauko: Suomalainen torviseitsikko. Tampereen yliopisto, 1995.
  • Kylkirauta (2/2006): Matti Orlamon artikkeli.selvennä
  • Musiikki: Suuri musiikkitietosanakirja 1. Weilin+Göös, 1989.
  • Otavan iso musiikkitietosanakirja 1. Otava, 1976.
  • Suomen musiikkilehti 1/1926.
  • Suomen musiikkilehti 7/1943: Heikki Klemetin artikkeli
  • Typpi, Helvi: "Aleksei Apostol musiikkimiehenä" (painamaton esitelmä).
  1. Suomen musiikkilehti nro 7 (lokakuu), s. 102–103.
  2. Suomen musiikkilehti 1/1926, s. 10.
  3. Karjalainen, Kauko: Suomalainen torviseitsikko: historia ja perinteen jatkuminen, s. 77. Tampereen yliopisto, 1995.
  4. Painamaton lähde: Helvi Typen proseminaariesitelmä Aleksei Apostol musiikkimiehenä, siinä primaarilähteenä käytetty: Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter 1910–11.
  5. Karjalainen 1995: 79.
  6. http://www.porssitieto.fi/yhtiot/ae.html

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]