Andreas Sigismund Marggraf

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Andreas Marggraf)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Andreas Sigismund Marggraf
Henkilötiedot
Syntynyt3. maaliskuuta 1709
Berliini
Kuollut7. elokuuta 1782 (73 vuotta)
Berliini
Koulutus ja ura
Tutkimusalue Kemia

Andreas Sigismund Marggraf (3. maaliskuuta 1709 Berliini7. elokuuta 1782 Berliini) oli saksalainen kemisti. Hän uutti ensimmäisenä sokeria juurikkaista ja oli näin sokeriteollisuuden uranuurtajia. Marggraf myös saosti alumiinioksidia alunasta ja eristi ensimmäisten joukossa sinkin.[1][2]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskeltuaan kemiaa Berliinissä ja Strasbourgissa, lääketiedettä Hallessa sekä mineralogiaa ja metallurgiaa Freibergissä Marggraf palasi kotikaupunkiinsa vuonna 1735 isänsä, hovin pääapteekkari Henning Christian Marggrafin avustajaksi. Kolme vuotta myöhemmin hänet valittiin Berliinin tiedeakatemian jäseneksi, joka vuonna 1754 nimitti hänet kemian laboratorion johtajaksi ja vuonna 1760 fysiikan osaston johtajaksi. Hän kuoli Berliinissä 7. elokuuta 1782.[2][1]

Marggraf muistetaan sokerin löytämisestä juurikkaista. Vuonna 1747 hän julkaisi selostuksen kokeista, joiden tarkoituksena oli saada aitoa sokeria paikallisista kasveista, ja totesi, että juurikkaat ja porkkana ovat tähän tarkoitukseen sopivia, että näissä kasveissa on sokeria, kuten sokeriruo'on sokeria, ja että sitä voidaan uuttaa keittämällä kuivatut juuret alkoholissa, josta se jäähtyessään irtoaa. Tämä tutkimus on muistettava myös siksi, että Marggraf havaitsi juurikkaassa olevat sokerikiteet mikroskoopin avulla, joka otettiin näin käyttöön ehkä ensimmäistä kertaa kemiallisen tutkimuksen apuvälineenä.[2][1]

Vuonna 1746 Marggraf erotti metallista sinkkiä hemimorfiitin ja hiilen seoksesta. Hän onnistui 1750-luvulla muodostamaan alumiinioksidia alunasta ja kehitti menetelmiä hopean, tinan ja muiden metallien puhdistukseen. Hänen enimmäkseen ranskaksi kirjoitetut artikkelinsa esiteltiin Berliinin akatemialle, ja muutamaa viimeisintä lukuun ottamatta ne koottiin kahteen niteeseen Chymische Schriften vuosina 1761–1767.[2][1]

  1. a b c d Marggraf, Andreas Sigismund Encyclopedia Britannica. 1911. Viitattu 21.4.2023.
  2. a b c d Marggraf, Andreas Sigismund Encyclopedia Britannica. 2023. Viitattu 21.4.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]