Annapolisin konventti

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Annapoliksen konventti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Annapolisin konventti oli Marylandin Annapolisissa syyskuussa 1786 järjestetty kokous, joka edelsi Yhdysvaltain perustuslain säätämistä. Kokoukseen osallistui viiden osavaltion edustajia, jotka pohtivat valtioliittoa vaivanneiden ongelmien ratkaisemista. Sitä olivat edeltäneet Marylandin ja Virginian edustajien aiemmat kokoukset, joissa oli selvitelty mahdollisuuksia parantaa liikenneoloja Potomac-joella.[1] Annapolisin konventissa Alexander Hamilton esitti murskaavaa arvostelua maassa vallitsevasta poliittisesta kaaoksesta, joka johtui vahvan keskushallituksen puuttumisesta.[2] Konventti päätyi siihen tulokseen, että kansallisia taloudellisia kysymyksiä ei olisi mahdollista ratkaista kunnolla tekemättä muutoksia maan silloisena perustuslakina toimineisiin konfederaatioartikloihin. Koska kokous ei katsonut itsellään olevan valtuuksia muutoksista päättämiseen, se esitti kaikille osavaltioille kutsun lähettää edustajansa seuraavana vuonna Philadelphiassa järjestettävään laajempaan kokoukseen. Tästä kokouksesta tuli perustuslaillinen konventti, joka laati Yhdysvalloille sen nykyisen perustuslain.[1]

  1. a b Annapolis Convention (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 28.1.2014.
  2. Knut Mykland (suom. Heikki Eskelinen): Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset, s. 85. Otava, Helsinki 1985.