Kaanon

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kaanoni)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaanon (m.kreik. κανών)[1] voi tarkoittaa seuraavia:

  • Ohjenuora, suora keppi tai ruoko, jota käytettiin mittapuuna esimerkiksi puusepän töissä tai olympialaisissa urheilijoiden hyppyjen mittaamiseen tai jota käytettiin siten, että siihen kiinnitettiin jokin, joka oli määrä sen avulla pitää suorana.
  • Ohje tai sääntö, malli tai perustava laki.
  • Kaava tai kaavio.
  • Tarkasti määritetty tila, jonka rajat ovat henkilön tai muun tahon vaikutusvallan rajoina
  • Tietyn periaatteen mukaisesti koottu kirjoitusten kokonaisuus, varsinkin kirjoittajan (aidot) tekstit.
  • Taiteellisen kuvaamisen tai ilmaisun säännöt, ihanteelliset mittasuhteet, kaavat ja kuvaamistavat.[2]
  • Kulttuurikaanon voi tarkoittaa luetteloa taideteoksista, jotka katsotaan ohjeellisiksi, sitoviksi, erityisen arvovaltaisiksi, aidoiksi, tärkeimmiksi tai parhaimmiksi.
  • Kaanon, kontrapunktinen sävellys jossa melodia toistuu samanlaisena.

Muussa käytössä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kaanon, Epikuroksen kirjoittama filosofinen teos.

Kämäräinen, Aki et al. (toim.): Suomen ja maailman taide - Hakemisto, Sanasto. WSOY, 1986. ISBN 951-0-10729-8

  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: κανών A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. Kämäräinen 1986, s. 101
Tämä on täsmennyssivu, joka luettelee monimerkityksisen käsitteen eri merkitykset tai useita eri henkilöitä.
Artikkelisivuja, joiden nimessä tai tekstissä lukee ”Kaanon”, voi hakea sivunnimihaulla, laajalla sivunnimihaulla tai tekstihaulla.