Liturginen kieli

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kirkkokieli)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Liturginen kieli on kirkollisten toimitusten kieli. Myös nimityksiä kirkkokieli, uskonnollinen kieli, pyhä kieli, kirkollinen kieli tai hengellinen kieli voidaan käyttää uskonnoissa erityisasemassa olevista kielistä.[1][2] Pyhä kieli on usein se kieli, joilla uskonnon pyhät tekstit alun perin kirjoitettiin. Pyhää kieltä käytetään yleisimmin siksi, että joitain uskonnon käsitteitä ei katsota voivan muilla kielillä ilmaista.[3] Pyhä kieli on myös asetettu erilleen arjesta. Usein kielestä tekee pyhän perinne, mutta joskus pyhyys on itse kielessä.[2]

Moni uskonnollisessa käytössä aktiivinen kieli on jo kuollut arkikielenä. On myös liturgisia kieliä, joita ei koskaan ole käytettykään muuten kuin rituaaleissa, kuten Kuuban santeria-uskonnossa käytettävä lukumi, joka polveutuu jorubasta. Jotkin pyhät kielet ovat käytössä myös äidinkielenä ainakin muuntuneessa muodossa, kuten arabia.[2]

Pyhän kielen ja kansankielen suhde uskonnossa on aiheuttanut aina keskustelua. Yhtäältä on pidetty tärkeänä tuoda sanoma kansan kielelle. Toisaalta pyhän kielen juhlavuus saattaa antaa tilaisuuteen osallistujille toivotummanlaisen kokemuksen.[2] Silloinkin kun liturgian kielenä käytetään kansan ymmärtämää kieltä, voi se olla tarkoituksellisen vanhahtavaa juhlavuuden saavuttamiseksi.[2]

Liturgisia ja pyhiä kieliä eri uskonnoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisen kirkon liturgisia kieliä ovat vanha kreikka, latina ja kirkkoslaavi.[4] Uusi testamentti kirjoitettiin kreikaksi, ja kreikka on yhä kreikkalaisortodoksisen kirkon kieli.[5] Latinalla on katolisessa kirkossa keskeinen ja virallinen asema. Sitä ei kuitenkaan varsinaisesti ole määritelty kirkon pyhäksi kieleksi. Latina oli katolisen kirkon ainoa liturginen kieli vuosisatojen ajan, kunnes 1960-luvun alkupuolella Vatikaanin toinen kirkolliskokous salli kansankielen käytön osissa messua.[2]

Sanskrit on hindujen riittien ja rituaalien kieli.[5][3] Buddhalaisuudessa paalin kielellä ja sanskritilla on erityisasema, joskaan kaikki buddhalaiset eivät aseta niitä sellaiseen asemaan.[6][3]

Arabia on islamin pyhä kieli, ja Koraani on olemassa ainoastaan arabiankielisenä. Se on islamilaisen käsityksen mukaan Jumalan omaa puhetta, jota ei voi kääntää muille kielille. Koraanin klassinen arabia ei kuitenkaan avaudu tavalliselle kielenkäytäjälle. Arabiaa osaa lukea vaihteleva osa muslimeista, ja sitä puhuu maailman miljardista muslimista noin neljäsosa.[2] Tarkoitus onkin, että Koraania luetaan ulkoa.

Muinaisheprea on juutalaisuuden pyhien tekstien ja rukousten kieli.[7][3]

  1. Aila Mielikäinen: Kulunutta liturgiaa vai elävää viestintää? Kirkollisten toimitusten kieli uudistuu 1992. Kielikello 4/1992. Viitattu 10.12.2014.
  2. a b c d e f g Sini Kuvaja: Pyhä puhe Kumppani 5/2003. 2003. Maailman Kuvalehti. Arkistoitu 10.12.2014. Viitattu 10.12.2014.
  3. a b c d What Is a Sacred Language? Wisegeek. Viitattu 10.12.2014.
  4. Bysantin uskon leviäminen itäiseen Eurooppaan Helsingin yliopisto. Viitattu 10.12.2014.
  5. a b The 5 Most Sacred Languages In The World 30.5.2013. Boldsky. Viitattu 10.12.2014.
  6. The Languages of Buddhism Newbuddhist.com. Viitattu 10.12.2014.
  7. Oppiaineet Helsingin Juutalainen Yhteiskoulu. Arkistoitu 10.12.2014. Viitattu 10.12.2014.