Kirsi Westerlund

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kirsi Syrjänen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirsi Westerlund
Henkilötiedot
Muut nimet Kirsi Westerlund (o.s. Syrjänen)
Syntynyt20. syyskuuta 1969
Kuollut26. toukokuuta 2020 (50 vuotta)
Kansalaisuus Suomi

Kirsi Westerlund (o.s. Syrjänen, 20. syyskuuta 1969[1]26. toukokuuta 2020[2]) oli vuoden 1992 Miss Suomi. Hän osallistui Miss Universum -kilpailuun samana vuonna, mutta ei kuitenkaan yltänyt kilpailussa 10 parhaan joukkoon.[3]

Ennen Miss Suomeksi valintaa Westerlund valittiin Rauman pitsimissiksi ja hän osallistui myös Aurinkotyttö-kilpailuun.

Kirsi Syrjänen ja muusikko Kurre Westerlund kihlautuivat, kun Kurre kosi Kirsiä televisiossa vuoden 1993 Miss Suomi -kisan suorassa lähetyksessä,[4] ja he avioituivat vuonna 2004.[5] Heidän esikoispoikansa syntyi vuonna 1998 mutta eli vain viisi vuorokautta. Vuonna 2000 heille syntyi tytär ja vuonna 2003 poika. Vuonna 2018 Kirsi Westerlund sairastui sarkoomasyöpään,[1] ja hän kuoli sairauteen kaksi vuotta myöhemmin toukokuussa 2020.[2]

  1. a b Ylimutka, Leena: Miss Suomi Kirsi Syrjänen – tänään 50 vuotta, juhlii syöpähoitojen keskellä: ”Elämä on opettanut nöyryyttä” Iltalehti. 20.9.2019. Viitattu 30.5.2020.
  2. a b Laulaja Kurre Westerlundin Kirsi-vaimo on kuollut Ilta-Sanomat. 26.5.2020. Viitattu 26.5.2020.
  3. Miss Universe 1992 Pageantopolis.com. Arkistoitu 7.2.2012. Viitattu 30.5.2020.
  4. Lehtikanto, Katariina: Miss Suomi Kirsi Syrjäsen dramaattinen elämä: Paljon rakkautta, mutta myös äkillisiä menetyksiä Iltalehti. 26.5.2020. Viitattu 30.5.2020.
  5. Kirsi Syrjänen ja Kurre Westerlund sanoivat toisilleen tahdon Ilta-Sanomat. 18.12.2004. Viitattu 30.5.2020.


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.