Unescon maailmanperintökohteet Kreikassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Unescon maailmanperintöluettelon kohteiden sijainti Kreikassa.

Kreikassa on 19 Unescon maailmanperintöluettelon kohdetta. Niistä 17 on valittu puhtaasti kulttuurisin kriteerein ja kaksi eli Athos ja Metéora sekä kulttuuri- että luontokriteerein.[1]

Suurin osa kohteista on antiikin ajan kohteita ja niiden arkeologisia alueita. Joukossa on myös bysanttilaisen ajan luostareita ja kaupunkeja, sekä osmani- ja venetsialaisvallan aikaisia kohteita. Ensimmäinen luetteloon lisätty kreikkalainen kohde oli Apollon Epikurioksen temppeli Bassaissa vuonna 1986, viimeisin puolestaan Zagórin kulttuurimaisema vuonna 2023. Esityslistalla on 13 uutta kohdetta (vuonna 2023).[1][2]

Maailmanperintöluettelon kohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulukossa esitetään kustakin kohteesta:

Nimi: kohteesta maailmanperintöluettelossa käytetty nimi.
Sijainti: Kreikan paikkakunta ja alue.
Aikakausi: ajanjakso, jolloin kohde on syntynyt.
Unescon tiedot: kohteen numero; vuosi jolloin kohde liitettiin luetteloon; sekä kriteerit liittämiselle.
Kuvaus: lyhyt kuvaus kohteesta.
Nimi Kuva Sijainti Aikakausi Unescon tiedot Kuvaus
Aigain (nyk. Vergína) arkeologinen alue Vergína, Véroia, Imathía, Keski-Makedonia
40°29′15″N, 22°19′12″E[3]
1. vuosituhat eaa.[3] 780; 1996;
i, iii
[3]
Aigain muinainen kaupunki oli Makedonian valtakunnan ensimmäinen pääkaupunki. Kohteen lukuisista haudoista merkittävin on tunnistettu Filippos II:n, Aleksanteri Suuren isän, haudaksi.[3]
Apollon Epikurioksen temppeli Bassaissa Oichalía, Messenia, Peloponnesos
37°25′47″N, 21°54′01″E[4]
400-luku eaa.[4] 392; 1986;
i, ii, iii, iv, vi
[4]
Bassain arkeologisella alueella sijaitseva temppeli on Apollonin pyhäkkö tämän parantajajumaluuden ominaisuudessa. Se rakennettiin syrjäiseen paikkaan vuoristoon ja se on säilynyt nykyaikaan poikkeuksellisen hyvin. Temppeli yhdistelee eri tyylisuuntia.
Asklepioksen pyhäkkö Epidauroksessa Epídavros, Peloponnesos
37°35′46″N, 23°04′37″E[5]
300-luku eaa.[5] 491; 1988;
i, ii, iii, iv, vi
[5]
Epidauroksen lääkintätaidon jumala Asklepiokselle omistettu pyhäkköalue rakennettiin varhaisemmalle Apollonin kulttipaikalle. Paikka tunnetaan ennen kaikkea suuresta Epidauroksen teatterista, joka on kreikkalaisen arkkitehtuurin helmiä.
Ateenan Akropolis Ateena, Attika
37°58′18″N, 23°43′34″E[6]
400-luku eaa.[6] 404; 1987;
i, ii, iii, iv, vi
[6]
Ateenan akropoliin eli linnavuoren rakennukset, mukaan lukien Athene-jumalattarelle omistettu Parthenonin temppeli, ovat merkittävimpiä esimerkkejä klassisesta kreikkalaisesta arkkitehtuurista. Niillä on ollut suuri vaikutus arkkitehtuuriin ympäri maailman.[6]
Athosvuori Pyhän Vuoren autonominen munkkivaltio
40°15′26″N, 24°14′43″E[7]
1000-luvulta lähtien 454; 1988;
i, ii, iv, v, vi, vii
[7]
Athos, ”Pyhä Vuori”, on koko ortodoksisen kirkon hengellinen keskus. Sillä on ollut autonominen asema bysanttilaiselta ajalta lähtien ja sen lukuisissa luostareissa asuu nykyisin noin 1 400 munkkia. Athos on myös merkittävä ikonitaiteen keskus.
Dafnín, Ósios Loukáksen ja Chíoksen Néa Monín luostarit Dafní: Chaïdári, Attika
38°00′47″N, 23°38′09″E
Ósios Loukás: Dístomo, Boiotia
38°23′44″N, 22°44′48″E
Néa Moní: Chíos, Pohjois-Egean saaret
38°22′27″N, 26°03′21″E[8]
1000- ja 1100-luvut[8] 537; 1990;
i, iv
[8]
Nämä kolme luostaria sijaitsevat maantieteellisesti kaukana toisistaan, mutta niiden bysanttilaisaikaiset kirkot edustavat samanlaista arkkitehtoonista ja taiteellista tyyliä. 1000- ja 1100-luvuilla ne koristeltiin marmorein ja kultataustaisin mosaiikein. Näin ne edustavat niin kutsuttua bysanttilaisen taiteen toista kultakautta.
Delfoin arkeologinen alue Delfoí, Fokis, Keski-Kreikka
38°28′56″N, 22°30′04″E[9]
700-luku eaa. lähtien[9] 393; 1987;
i, ii, iii, iv, vi
[9]
Delfoin panhelleeninen Apollonin kultti- ja ennuspaikka oli koko kreikkalaisen maailman henkisiä keskuksia ja edusti kreikkalaisten kulttuurista ykseyttä. Se tunnetaan ennen kaikkea Delfoin oraakkelin toimintapaikkana. Kohde sijaitsee vaikuttavassa luonnonympäristössä Parnassos-vuoren rinteellä.[9]
Delos Delos (Dílos), Kykladit, Etelä-Egean saaret
37°24′00″N, 25°16′00″E[10]
600-luku eaa.[10] 530; 1990;
ii, iii, iv, vi
[10]
Delos on kreikkalaisessa mytologiassa Apollonin ja Artemiin syntymäpaikka ja tätä kautta se oli yksi merkittävimpiä panhelleenisiä kulttipaikkoja. Deloksen Apollonin pyhäkkö houkutteli pyhiinvaeltajia eri puolilta kreikkalaista maailmaa ja teki Deloksesta myös merkittävän kauppasataman.
Filippoin arkeologinen alue Fílippoi, Kavála, Itä-Makedonia ja Traakia
41°00′46″N, 24°17′02″E[11]
300-luku eaa.–1300-luku jaa.[10] 1517; 2016;
iii, iv
[11]
Filippoin kaupungin perusti Makedonian kuningas Filippos II ja se kukoisti erityisesti roomalaisajalla Filippoin taistelun jälkeen. Kaupunki sijaitsi keskeisen Eurooppaa ja Aasiaa yhdistäneen Via Egnatia -tien varrella. Myöhemmin siitä tuli merkittävä varhaiskristillinen keskus, sillä se oli apostoli Paavalin ensimmäinen jalansija Euroopassa.
Korfun vanhakaupunki Korfun kaupunki, Korfu, Jooniansaaret
39°37′25″N, 19°55′24″E[12]
700-luku eaa. lähtien[12] 978; 2007;
iv
[12]
Korfun kaupungin kolme venetsialaisaikaista linnoitusta vartioivat Adrianmeren sisäänkäyntiä ja sijaitsivat näin hyvin strategisella paikalla Venetsian merivallan puolustautuessa Osmanien valtakuntaa vastaan. Kaupungin uusklassisista rakennuksista osa on venetsialaiselta, osa brittivallan ajalta.
Metéora Kalampáka, Thessalia
39°43′09″N, 21°38′13″E[13]
1000-luvulta lähtien 455; 1988;
i, ii, iv, v, vii
[13]
Meteora on luostarialue ja luonnonnähtävyys, jonka luostarit on rakennettu korkeiden hiekkakivikallioon aikojen saatossa kuluneiden vaikeapääsyisten pylväiden päälle.
Mykenen ja Tirynsin arkeologiset alueet Mykene: Mykínes, Árgos-Mykínes
37°43′51″N, 22°45′23″E
Tiryns: Néa Tíryntha, Náfplio
37°35′57″N, 22°48′01″E
Argolis, Peloponnesos[14]
1400-luku eaa.[15] 941; 1999;
1, ii, iii, iv, vi
[14]
Mykene ja Tiryns olivat mykeneläisen Kreikan merkittävimpiä keskuksia. Ne kukoistivat pronssikaudella 1400-luvulta 1100-luvulle eaa.
Mystraksen arkeologinen alue Spárti, Lakonia, Peloponnesos
37°04′27″N, 22°22′00″E[16]
1200-luku[16] 511; 1989;
ii, iii, iv
[16]
Mystraksen suhteellisen hyvin säilynyt bysanttilaisaikainen eli Kreikan keskiaikaa edustava kaupunki on rakennettu Taÿ́getos-vuoren juurella sijaitsevalle kukkulalle. Se oli merkittävässä roolissa Bysantin valtakunnan viimeisinä vuosina, sillä se oli valtakunnan viimeisiä linnakkeita osmanivaltaa vastaan ja piti puoliaan vuoteen 1461 saakka.
Olympian arkeologinen alue Archaía Olympía, Elis, Länsi-Kreikka
37°38′24″N, 21°40′12″E[15]
900-luku eaa. lähtien[15] 517; 1989;
1, ii, iii, iv, vi
[15]
Olympian Zeuksen ja Heran kulttipaikka on rakennettu Alfeiós-joen varrelle Peloponnesoksen niemimaan länsiosaan. Kreikkalaisen maailman merkittävimmät urheilukisat Olympian kisat järjestettiin siellä vuodesta 776 eaa.
Pátmoksen Chóran kylä, Johannes Teologin luostari ja Ilmestyskirjaluola Pátmos, Etelä-Egean saaret
37°18′33″N, 26°32′53″E[17]
900-luku[17] 942; 1999;
iii, iv, vi
[17]
Pátmoksen saari tunnetaan paikkana, jossa Johannes Teologi kirjoitti Ilmestyskirjan. Perimätiedon mukaan hän asui luolassa, joka nykyisin tunnetaan Ilmestyskirjaluolana. Saaren Johannes Teologin luostari perustettiin vuonna 1088. Sitä ympäröivä Chóran kylä käsittää lukuisia kirkollisia ja maallisia rakennuksia.
Ródoksen keskiaikainen kaupunki Ródoksen kaupunki, Ródos, Etelä-Egean saaret
36°26′42″N, 28°13′33″E[18]
1300-luvulta lähtien 493; 1988;
ii, iv, v
[18]
Ródoksen kaupunki rakennettiin linnoitukseksi 1300-luvulta lähtien, kun Johanniittain ritarikunta valtasi sen. Myöhemmin se päätyi ensin osmanien, sitten italialaisten vallan alle. Yläkaupunki edustaa goottilaista rakennustyyliä. Alakaupungissa on myös osmaniaikaisia moskeijoita, kylpylöitä ja muita julkisia rakennuksia.
Sámoksen Pythagóreio ja Heraion Pythagóreio, Sámos, Pohjois-Egean saaret
37°40′19″N, 26°53′08″E[19]
500-luku eaa. lähtien 595; 1992;
ii, iii
[19]
Sámoksen saari oli 500-luvulla merkittävä keskus. Sen rakennuksista on säilynyt nykyisen Pythagóreion kylän paikalla sijainneen antiikin Samoksen kaupungin jäänteitä, vaikuttava Eupalinoksen tunneli-akvedukti sekä Heraion eli Hera-jumalattaren kulttipaikka, jonka temppeli oli yksi antiikin maailman suurimmista.
Thessalonikin varhaiskristilliset ja bysanttilaiset muistomerkit Thessaloniki, Keski-Makedonia
40°37′56″N, 22°57′06″E[20]
1. vuosisadalta lähtien 456; 1988;
i, ii, iv
[20]
Thessalonikin kaupunki oli kristinuskon leviämisen varhaisia keskuksia ja se oli myös yksi Bysantin valtakunnan merkittävimmistä kaupungeista. Vuonna 315 eaa. perustetun kaupungin kristillisiin monumentteihin kuuluu lukuisia kirkkoja, joista osa on rakennettu risti- ja osa basilikamuotoon.
Zagórin kulttuurimaisema Zagóri, Epeiros
39°52′27″N, 20°44′55″E[21]
erityisesti 1600-luvulta lähtien 1695; 2023;
v
[21]
Zagórin seudun vanhat kylät, jotka tunnetaan yhteisnimellä Zagorochória, sijaitsevat pohjoisen Píndos-vuoriston länsirinteissä. Niiden rakennuskanta edustaa perinteistä epeiroslaista vuoriston olosuhteisiin sovitettua kivirakentamista. Alueella on myös paljon vanhoja kivestä tehtyjä siltoja ja kivettyjä polkuja.[21]
  1. a b Greece: Properties inscribed on the World Heritage List UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 28.11.2023.
  2. Greece: Tentative Lists UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 28.11.2023.
  3. a b c d Archaeological Site of Aigai (modern name Vergina) UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  4. a b c Temple of Apollo Epicurius at Bassae UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  5. a b c Sanctuary of Asklepios at Epidaurus UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  6. a b c d Acropolis, Athens UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  7. a b Mount Athos UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  8. a b c Monasteries of Daphni, Hosios Loukas and Nea Moni of Chios UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  9. a b c d Archeological site of Delphi UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  10. a b c d Delos UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  11. a b Archaeological Site of Philippi UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 15.8.2016.
  12. a b c Old Town of Corfu UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  13. a b Meteora UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  14. a b Archeological Sites of Mycenae and Tiryns UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  15. a b c d Archeological site of Olympia UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  16. a b c Archeological site of Mystras UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  17. a b c Historic Centre (Chóra) with the Monastery of Saint John UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  18. a b Medieval City of Rhodes UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  19. a b Pythagoreion and Heraion of Samos UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  20. a b Paleochristian and Byzantine Monuments of Thessalonika UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 1.8.2014.
  21. a b c Zagori Cultural Landscape UNESCO World Heritage Convention. Viitattu 20.11.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]