New Musical Express

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta NME)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
New Musical Expressin logo.

New Musical Express eli NME oli brittiläinen musiikkilehti.[1] Sen paperiversio muuttui ilmaislehdeksi syyskuussa 2015 ja viimeinen painettu numero ilmestyi 9. maaliskuuta 2018. NME-brändi jatkaa Internetissä. Musiikin lisäksi lehti käsitteli elokuvaa, muotia, politiikkaa ja tekniikkaa.[2][3]

New Musical Express alkoi ilmestyä vuonna 1952, ja se ilmestyi kerran viikossa. Verkkolehti perustettiin vuonna 1996.[2] Kyseessä oli ensimmäinen brittilehti, jossa julkaistiin maan virallinen singlelista. Lehti teki muiden suurten musiikkilehtien tapaan monia "all-time listoja", joihin sen toimittajat kokosivat maailman parhaita levyjä, singlejä ja kappaleita.

Vuonna 2000 NME:hen sulautettiin sen pitkäaikainen kilpailija, vuonna 1926 perustettu Melody Maker -lehti.[1]

Ennen ilmaislehdeksi muuttumista vuonna 2015 lehden levikki oli noin 15 000. Suurimmillaan levikki oli yli 300 000[2].

  1. a b Melody Maker to merge with NME. BBC News 15.11.2000. Viitattu 11.12.2013. (englanniksi)
  2. a b c Hs.fi.
  3. Jokinen, Jarkko: NME hallitsi musiikkimaailmaa vuosikymmeniä, mutta lehden loppu oli surkea – viimeinen numero ilmestyi tänään. Helsingin Sanomat, 9.3.2018. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.