Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Naisten oikeuksien sopimus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Naisten oikeuksien sopimuksen ratifioineet valtiot.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (Naisten oikeuksien sopimus, CEDAW) on naisten tasa-arvoisia ihmisoikeuksia edistävä kansainvälinen sopimus, jonka Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi vuonna 1979. Se otettiin käyttöön 3. syyskuuta 1981, ja sen on ratifioinut 189 valtiota, osa tietyin varauksin. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1986.

Sopimuksen englanninkielisen nimen (Convention on the Elimination of All Forms of Discrimination against Women) alkukirjaimista syntyy sopimuksesta yleisesti käytetty lyhenne CEDAW. Suomen hallitus on pyrkinyt vakiinnuttamaan sopimuksen nimeksi YK:n naisten oikeuksien yleissopimus. Hallituksen mukaan nimi heijastelee paremmin sopimuksen laaja-alaisuutta, sillä sopimus ei rajoitu vain syrjinnän kieltämiseen, vaan velvoittaa sopimusvaltioita toimimaan aktiivisesti naisten aseman edistämiseksi.[1]

Sopimuksen sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisten oikeuksien sopimus muodostuu kuudesta osasta ja yhteensä 30 artiklasta. Säännökset tähtäävät sekä muodollisen että tosiasiallisen sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseen.[2]

  • I osassa (1–6 artikla) määritellään syrjintä ja sen kitkemiseksi tarvittavien toimenpiteiden luonne sekä sopimusvaltioiden sitoumukset.
  • II osassa (7–9 artikla) käsitellään naisten oikeuksia julkisella sektorilla etenkin poliittisten ja kansalaisoikeuksien kannalta.
  • III osassa (10–14 artikla) kuvataan naisten yhtäläisiä oikeuksia koulutukseen, työhön, sosiaaliturvaan, terveydenhoitoon, perhesuunnitteluun ja erityissuojeluun.
  • IV osassa (15 ja 16 artikla) määritetään naisten yhtäläinen oikeudellinen tasa-arvo sekä naisten oikeudet avioliitossa ja perhe-elämässä.
  • V osassa (17–22 artikla) perustetaan Naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea sekä sopimusvaltioiden raportointimenettely.
  • VI osassa (23–30 artikla) kuvataan yleissopimuksen vaikutuksia muihin sopimuksiin, sopimusvaltioiden sitoutumista ja yleissopimuksen hallintoa.

Karkeasti jaoteltuna sopimuksen voi nähdä jakautuvan kolmeen osaan. Ensimmäinen osa koskee naisten osallistumista julkiseen elämänalueeseen, kuten yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, työelämään ja koulutukseen. Toinen osa käsittelee yksityistä elämänaluetta, joka aiemmin on jäänyt ihmisoikeussääntelyn ulkopuolelle. Kolmannessa osassa kiinnitetään huomiota kulttuuri- ja perinnekäytäntöjen vaikutukseen naisten mahdollisuuksiin nauttia täysimääräisesti ihmisoikeuksista.[3]

Sopimuksen merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisten oikeuksien sopimus on naisten kannalta tärkein ihmisoikeussopimus[4] ja merkittävin askel YK:n työssä edistää naisten asemaa[1]. Aikaisemmat naisten asemaan liittyvät sopimukset kohdistuivat naisiin yhdistettyihin ongelmiin, kuten naiskauppaan, ja pyrkivät ennen kaikkea suojelemaan naisia. CEDAW pyrkii naisten oikeuksien täysimääräiseen toteutumiseen kaikilla elämänalueilla.[5]

Sopimuksen ratifioineet valtiot ovat oikeudellisesti velvollisia:

  1. poistamaan kaikenlaisen naisiin kohdistuvan syrjinnän kaikilla elämänalueilla;
  2. varmistamaan naisten täysipainoisen kehityksen ja edistymisen, jotta he voivat käyttää ja nauttia ihmisoikeuksistaan ja perusvapauksistaan samalla tavalla kuin miehet; ja
  3. antamaan CEDAW-komitealle mahdollisuuden tarkastella toimiaan sopimuksen täytäntöönpanemiseksi raportoimalla komitealle säännöllisin väliajoin.

Naisten oikeuksien sopimuksen toimeenpanoa valvoo Naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea (CEDAW). Komitea koostuu 23 riippumattomasta naisten oikeuksien asiantuntijasta eri puolilta maailmaa. Komitean tämänhetkinen puheenjohtaja on Ana Peláez Narváez.[6] Vuodesta 2000 lähtien CEDAW-komitea on voinut suorittaa omia tutkimuksiaan epäillessään, että naisten oikeuksia on loukattu systemaattisesti tai vakavasti. Komitea voi tutkia myös yksityishenkilöiltä saamiaan valituksia.[7]

  1. a b Mäkinen 1998, s. 24.
  2. Herrlin (toim.) 1998, s. 3
  3. Herrlin (toim.) 1998, s. 3–4
  4. United Nations: Introduction to the Committee. ohchr.org. Viitattu 24.4.2024.
  5. Nousiainen 2011, s. 3
  6. United Nations: Membership. ohchr.org. Viitattu 24.4.2024.
  7. Ihmisoikeusliitto: Naisten oikeuksien sopimus. ihmisoikeudet.net. Viitattu 29.4.2024.