Naohisa Takatō

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Naohisa Takato)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Japani
Miesten judo
Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020 60 kg
Pronssia Pronssia Rio de Janeiro 2016 60 kg
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Rio de Janeiro 2013 60 kg
Kultaa Kultaa Budapest 2017 60 kg
Kultaa Kultaa Baku 2018 60 kg
Kultaa Kultaa Baku 2018 joukkuekilpailu
Kultaa Kultaa Tokio 2019 joukkuekilpailu
Kultaa Kultaa Taškent 2022 60 kg
Pronssia Pronssia Tšeljabinsk 2014 60 kg
AM-kilpailut
Kultaa Kultaa Hong Kong 2017 60 kg
Kultaa Kultaa Biškek 2021 60 kg

Naohisa Takatō (jap. 高藤 直寿, Takatō Naohisa, s. 30. toukokuuta 1993 Hasuda) on japanilainen judoka, olympiavoittaja ja maailmanmestari. Hän on kilpaillut koko kansainvälisen uransa alle 60 kg:n painoluokassa.

Takatō voitti kadettien (eli alle 17-vuotiaiden) maailmanmestaruuden 2009. Ensimmäisissä aikuisten kilpailuissa Takatō kilpaili vuonna 2011, jolloin hän osallistui Kodokan Cupin kilpailuun sekä kahteen muuhun turnaukseen. Lisäksi hän voitti samana vuonna junioreiden maailmanmestaruuden. Vuonna 2012 Takatō saavutti uransa ensimmäiset turnausvoittonsa, kun hän voitti Taškentin World Cupin sekä Moskovan ja Tokion Grand Slam -turnaukset. Vuonna 2013 Takato saavutti useita turnausvoittoja: hän voitti Pariisin ja Tokion Grand Slam -turnaukset sekä Tjumenin Masters-turnauksen. Lisäksi hän saavutti uransa ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin, kun hän voitti MM-kultaa 2013 60 kg sarjassa. Vuonna 2014 hän sai MM-pronssia ja voitti myös Japanin mestaruuden 60 kg sarjassa. Lisäksi hän voitti vuoden 2014 Budapestin Grand Prix'n. Vuonna 2015 Takatō saavutti kolme turnausvoittoa: Tokion ja Pariisin Grand Prix -turnauksien sekä Rabatin Masters-turnauksen voitot. Ensimmäisiin olympialaisiinsa Takatō osallistui Rion olympialaisissa, joissa hän kilpaili 60 kg sarjassa. Hän voitti toisella kierroksella monacolaisen Yann Siccardin ja kolmannella kierroksella Pavel Petřikovin. Puolivälierissä hän hävisi georgialaiselle Amiran Papinašvilille, mutta voitti keräilyerissä korealaisen Kim Won-Jinin. Pronssiottelussa Takatō voitti azerbaidžanilaisen Orxan Səfərovin saavuttaen olympiapronssia.[1][2][3]

Vuonna 2017 Takatō voitti useita turnauksia. Hän voitti Pariisin ja Tokion Grand Slam -turnaukset. Lisäksi hän saavutti uransa ensimmäisen Aasian-mestaruuden sekä uransa toisen maailmanmestaruuden. Japanin mestaruuskilpailuissa hän oli 60 kg sarjan toinen. Vuonna 2018 Takatō uusi 60 kg maailmanmestaruuden Bakun MM-kilpailuissa. Lisäksi hän saavutti joukkuemaailmanmestaruuden. Lisäksi hän voitti Zagrebin Grand Prix'n 2018 ja Prahan avoimen turnauksen. 2019 Takatō voitti Osakan ja Pariisin Grand Slam -turnaukset ja Montrealin Grand Prix'n. Tokion MM-kilpailuissa hän jäi kuitenkin mitalien ulkopuolelle viidenneksi, mutta voitti jälleen joukkuemaailmanmestaruuden. Vuonna 2020 Takatō voitti Düsseldorfin Grand Slamin. Takatō voitti uransa toisen Aasian-mestaruuden vuonna 2021. Tokion olympialaisissa Takatō kilpaili 60 kg sarjassa. Takatō pääsi aloittamaan olympiaturnauksen suoraan toiselta kierrokselta, jolla voitti belgialaisen Jorre Verstraetenin. Puolivälierissä hän voitti georgialaisen Lukhumi Tškhvimianin. Välierissä Takatō kohtasi kazakstanilaisen Jeldos Smetovin. Takato voitti Smetovin sumi-otoshilla. Loppuottelussa hän voitti taiwanilaisen Yang Yung-wein Yangin saatua kolme varoitusta.[4][5] Vuonna 2022 hän voitti maailmanmestaruuden Taškentissa ja oli Japanin-mestaruuskilpailuissa toinen. Dohan MM-kilpailuissa 2023 hän oli viides.[2]

  1. Rio 2016 - Judo - Extra-Lightweight (≤60 kilograms), Men Olympedia. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  2. a b Naohisa Takato - Results Judo Inside. Viitattu 13.5.2023. (englanniksi)
  3. Naohisa Takato - Results IJF. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  4. Results - Judo - Men -60 kg (pdf) Kansainvälinen olympiakomitea. Arkistoitu 8.8.2021. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  5. Tokyo 2020 - Judo - Extra-Lightweight (≤60 kilograms), Men Olympedia. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)