Snellmaninkatu (Helsinki)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Snellmaninkatu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Snellmaninkadun pohjoispäässä Siltavuoressa kohoaa vuonna 1905 valmistunut yliopiston fysiologian laitoksen rakennus.
Arppeanum-rakennus Senaatintorin kulmassa

Snellmaninkatu on Helsingin Kruununhaassa sijaitseva etelä-pohjoissuuntainen katu, joka kulkee rinnakkaisen Unioninkadun itäpuolella.

Katu alkaa etelässä Aleksanterinkadusta ja kulkee Senaatintorin itäreunaa pitkin Valtioneuvoston linnan ohi. Senaatintorin lisäksi Unioninkadun ja Snellmaninkadun välisissä kortteleissa sijaitsevat muun muassa Helsingin tuomiokirkko, Suomen Pankin päärakennus ja Kansallisarkisto. Suomen Pankin rakennuksen edessä sijaitsee J. V. Snellmanin patsas, jonka mukaan katu on myös nimetty. Vastapäätä, kadun itäpuolella, on Säätytalo. Snellmaninkatu päättyy pohjoisessa Siltavuoreen, ja sen päädyssä Siltavuorenpenkereellä sijaitsee vuonna 1905 valmistunut yliopiston fysiologian laitoksen rakennus.[1]

Kadun nimi oli aikaisemmin Nikolainkatu keisari Nikolai I:n mukaan. Nykyisen nimensä se sai vuonna 1928.[2]

Nikolainkatu
  1. Järvenpää, Eeva: Siltavuoren penkereelle nousivat fysiologian, fysiikan ja anatomian laitokset Helsingin Sanomat. 18.2.2006. Viitattu 10.3.2020.
  2. Helsingin kadunnimet, Helsingin kaupungin julkaisuja n:o 24, 1970
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.