Neuvostoliitto
| Союз Советских Социалистических Республик Sojuz Sovetskih Sotsialistitšeskih Respublik | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| |||||
| Motto: Пролетарии всех стран, соединяйтесь! Kaikkien maiden työläiset, liittykää yhteen! | |||||
| |||||
| Viralliset kielet | Virallista kieltä ei ollut, mutta käytännössä se oli venäjä | ||||
| Pääkaupunki | Moskova | ||||
| Pinta-ala – yhteensä – vettä |
Sijalla 1 ennen hajoamista 22 402 200 km² ? | ||||
| Väkiluku (1991) – yhteensä – väestötiheys |
Sijalla 3 ennen hajoamista 293 047 571 13,8 / km² | ||||
| Valuutta | Rupla (RUB)
| ||||
| Aikavyöhyke | UTC+2...+13 | ||||
| Itsenäisyys – julistautui – tunnustettu – hajoaminen |
30. joulukuuta 1922 24. helmikuuta 1924 (Yhdistynyt kuningaskunta) 26. joulukuuta 1991 | ||||
| Kansallislaulu | Kansainvälinen (1922–1944) Neuvostoliiton hymni (1944–1991) | ||||
| Internet-verkkotunnus | .su
| ||||
| Kansainvälinen suuntanumero |
+7
| ||||
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР 
kuuntele ääntämys (ohje); SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Neuvostoliiton neuvostotasavaltojen määrä vaihteli sen historian aikana. Purkautuessaan Neuvostoliiton muodostivat viisitoista sosialistista neuvostotasavaltaan, mitkä julistautuivat itsenäisiksi muodostaen yhteistyöelimekseen IVY, itsenäisten valtioiden yhteisön hoitamaan Neuvostoliitolle kuuluneita yhteisiä asioitaan. Neuvostoliiton kansainvälisoikeudelliseksi seuraajavaltioksi tuli suurin neuvostotasavalloista, Venäjän sosialistinen federaatio, mikä muuttui Venäjän federaatioksi, liittotasavallaksi, vuoden 1993 perustuslailla, mikä äänestettiin voimaan kansanäänestyksessä yksinkertaisella enemmistöllä.
Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Näistä poiketen oli kolmas YK:n jäsen, Neuvostoliitto, lisäksi myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen.
Historia
Aika ennen Neuvostoliittoa
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina pääosapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Venäjän hajotessa lisäksi niin erillisiksi sotilashallitusten johtamiksi valkoisiksi armeijoiksi jakautuneet valkoiset ja heidän tapaansa Venäjän yhtenäisyydestä periaatteessa kiinni pitävät punaiset taistelivat lisäksi vielä itsenäistymään pyrkivien Venäjän keisarikunnan entisten osien kansallismielisiä vastaan. Esimerkiksi Ukrainassa oli viisi sotivaa osapuolta: Ukrainan kansantasavalta liitossa Puolan kanssa, Länsi-Ukrainan kansantasavalta Puolaakin vastaan pyrkien liittoutumaan Ukrainan kansantasavallan kanssa, Harkovan punainen moskovalaismielinen hallitus sekä valkoinen Venäjän yhteinäisyydestä ja jakamattomuudesta monarkistiseen tapaan kiinni pitävä ranskalaisten ja brittiläisten tukema Etelä-Venäjän armeija sekä Manhon anarkistit.
Sisällissota päättyi työväen ja talonpoikien puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että Neuvosto-Venäjästä oli mahdollista perustaa vuoden 1922 perustuslailla, ns. Leninin perustuslailla, uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät kapinana jatkuvan vallankaappausyrityksen tehneiden bolševikkien tunnustamina Venäjän väliaikaisen hallituksen johtamasta maaliskuussa 1917 keisarikunnasta muodostuneesta Venäjän tasavallasta.
Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan itsenäisyyden. Vallankumouksen jälkeen Venäjää Neuvosto-Venäjänä hallitsi bolševikkipuolue, mikä muutti nimensä kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Neuvostoliiton perustaminen
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeinen valtakamppailu ja Stalinin diktatuuri
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytännössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
Toinen maailmansota
- Pääartikkeli: Toinen maailmansota
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Kylmä sota
- Pääartikkeli: Kylmä sota
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää. Ennen Hruštšovia Neuvostoliiton johtajana toimi Georgi Malenkov kahden vuoden ajan.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton hajoaminen
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri, mikä oli maan merkittävin tehtävä, koska maata johti käytännössä puolueen poliittinen toimikunta, politbyro. Muodollisesti Neuvostoliiton valtionpäämies oli korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja eli neuvostokansanedustuslaitoksen puhemies. Kansanedustuslaitoksella ei ollut itsenäistä tehtävää, koska puolue laati hyväksyttävät esitykset yksipuoluejärjestelmässä. Myös ministerineuvoston puheenjohtajalla, pääministerillä, oli parlamentarismia vähäisempi merkitys.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 miljardin dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa.
Samanaikaisesti Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi nimillä "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus). Neuvostoliiton poliittinen ilmapiiri vapautui ja talouselämän Brežnevin kaudella harjoitettua tiukkaa talouden suunnitelmallisuutta höllennettiin. Sen sijaan, että uudistukset olisivat parantaneet romahduspisteeseen asti rasitettua tilannetta, ne vain lisäsivät järjestelmän epävakautta. Vanhoilliset ja uudistusmieliset piirit ottivat rajusti yhteen, ja ääripäiden välillä tasapainoillut Gorbatšov joutui vaikeuksiin yrittäessään hallita liikkeellelaittamaansa prosessia.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Suhteettoman suuren sotilassektorin rasittama, suunnitelmallisuudesta osittain vapautettu talous ajautui syvään kriisiin. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät Neuvostoliiton lakkauttamisesta. Tilalle perustettiin löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. joulukuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hajoamisen jälkeen
Neuvostoliiton kaikki neuvostotasavallat itsenäistyivät vuosien 1990-1991 aikana. Hajoamisen jälkeen kaikki neuvostotasavallat ovat kehittyneet omiin suuntiinsa itsenäisinä valtioina. Useat entiset neuvostotasavallat liittyivät vuonna 2004 NATO-sotilasjärjestöön.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Kylmän sodan aikainen vastustaja, Yhdysvallat on kehittynyt yksiselitteiseksi maailmanmahdiksi. Yhdysvallat on tullut taloudellisesti, poliittisesti, sotilaallisesti, tieteellisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti maailman tärkeimmäksi vaikuttajaksi.
Neuvostoliiton perintö
Neuvostoliitto oli kaikkien aikojen suurin sosialistinen valtio. Varsinkin Venäjän köyhälistössä elää tämän tästä toivo uuden Neuvostoliiton perustamisesta ja sosialismin paluusta. Neuvostoliiton perintö on levinnyt myös ympäri maailman. Neuvostoliitto on edelleen ajankohtainen puheenaihe maailmanpolitiikassa, vaikkei valtiota ole ollut olemassa enää lähes 15 vuoteen. Myös kommunismissa Neuvostoliitto on edelleen vahvasti esillä.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maailman sosialismi on heikentynyt; ennen Neuvostoliiton hajoamista, vuonna 1989 Berliinin muuri purettiin ja vuonna 1990 Saksan demokraattinen tasavalta liitettiin Saksan liittotasavaltaan. Jugoslavia hajosi vuonna 1991. Nykyisin maailman merkittävin sosialistinen valtio on Kiinan kansantasavalta. Muita tunnettuja sosialistisia valtioita ovat muun muassa Pohjois-Korea ja Kuuba.
Politiikka
Neuvostoliitto oli sosialistinen valtio. Maan ainoa puolue oli Neuvostoliiton kommunistinen puolue (NKP), joka perustettiin vuonna 1922 Neuvostoliiton perustamisen yhteydessä. Puolue lakkautettiin 24. elokuuta 1991. Samana päivänä Venäjä ja Ukraina itsenäistyivät. Neuvostoliitto jatkoi olemassaoloaan nimellisessä muodossa muutamien kuukausien ajan. Virallisesti Neuvostoliitto lakkasi olemasta 26. joulukuuta, vaikkei tuolloin Neuvostoliitolla ollut enää maantieteellistä sijaintia.
Neuvostoliiton ylin valta oli NKP:n päämiehellä, eli keskuskomitean pääsihteerillä, josta käytettiin yleisesti nimitystä Neuvostoliiton johtaja.
Neuvostoliitossa oli myös presidentin asema, jonka valtaoikeudet olivat NKP:n keskuskomitean pääsihteerin oikeuksia pienemmät. Presidentiksi nimitettiin 1917–1938 neuvostokongressin toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtajaa, vuodesta 1938 korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaa. Varsinainen presidentin virka otettiin Neuvostoliitossa käyttöön vasta toukokuussa 1989.
Varsovan liitto
- Pääartikkeli: Varsovan liitto
Varsovan liitto perustettiin vuonna 1955 Neuvostoliiton johdolla NATOn vastaiseksi sotilasliitoksi. Liittosopimuksen allekirjoittivat Albania, Bulgaria, Itä-Saksa, Neuvostoliitto, Puola, Romania, Tšekkoslovakia ja Unkari. Jugoslaviaa lukuun ottamatta kaikki itäblokin maat olivat osallisina. Sotilasliiton jäsenet sitoutuivat tarvittaessa puolustamaan toisiaan, jos yksi tai useampi jäsenvaltio joutui hyökkäyksen kohteeksi. Varsovan liittoa johdettiin Moskovasta ja sitä tukemassa olivat osallistujamaissa olleet neuvostojoukot. Nämä joukot olivat olleet maissa jo toisen maailmansodan päättymisestä asti miehitysjoukkoina. Neuvostoliitto huolehti myös jäsenmaiden armeijoiden varustamisesta.
Vuonna 1956 Unkari yritti julistautua irti liittosopimuksesta Unkarin kansannousun yhteydessä, mutta neuvostojoukot miehittivät maan, kukistivat kansannousun ja pakottivat Unkarin pysymään sotilasliiton jäsenenä. Vuonna 1968 Varsovan liiton joukot tukahduttivat Tšekkoslovakiassa syntyneen demokratisoitumisprosessin (Prahan kevät) lähettämällä miehitysjoukkoja. Tšekkoslovakian miehitys sai Albanian vetäytymään Varsovan liiton jäsenyydestä. Vuonna 1989 kommunististen hallintojen sortuessa Itä-Euroopassa sotilasliiton merkitys väheni muodolliseksi, kunnes viimein kesäkuussa 1991 organisaatio lakkautettiin virallisesti. Neuvostoliitto hajosi saman vuoden aikana.
Maantiede
Neuvostoliiton suurimpia kaupunkeja olivat:
Neuvostoliiton hallinnollinen jako
Talous
Neuvostoliiton talouselämä oli täysin kollektivoitu. Yksityisillä ei ollut oikeutta omistaa tuotantovälineitä eikä maata. Ainoa sallittu yksityisyritteliäisyyden muoto oli kolhoosikaisten harjoittama omien (valtiolta vuokrattujen) palstojen viljely ja tuotteiden myynti. Talouselämää johdettiin keskitetyn suunnitelman mukaan, joka jätti yksittäisille tuotantoyksiköille hieman itsenäistä päätäntävaltaa. Valtion suunnitteluelin Gosplan määritteli viisivuotiskausittain kansantalouden määrälliset ja laadulliset tavoitteet eli normit. Nämä tavoitteet jaettiin sekä alueellisesti (neuvostotasavalloille) että toimialoittain ja aina kullekin tehtaalle tai muulle tuotantoyksikölle saakka.
Väestö
Neuvostoliitto oli väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Suurimmat asuinalueet olivat etenkin länsi- ja eteläosat. Pohjois- ja itäosat olivat harvempaan asuttuja. Ennen hajoamistaan Neuvostoliitossa asui lähes 300 miljoonaa ihmistä ja se oli väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Neuvostoliiton väestöstä suurin osa oli venäläisiä. Muuta kansallisryhmiä olivat tataarit, ukrainalaiset, baškiirit, tšuvassit, mordvalaiset, valkovenäläiset, baltialaiset, armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit.
Kulttuuri
Neuvostoliitto peri Venäjän kulttuurin sen ollessa kiihkeässä, kaikki kulttuurin alat läpäisseessä 1900 -luvun alun luomistilassa. Vallankumouksen jälkeisinä vuosina taiteilijat osallistuivat innokkaasti yhteiskunnan uudistustyöhön. Bolševikkijohtajat eivät kuitenkaan arvostaneet modernistista avantgarde-taidetta ja sen aika loppui viimeistään 1930-luvun alussa, kun sosialistisesta realismista tuli ainoa virallisesti hyväksytty taiteen suuntaus. Samalla kommunistipuolueen ohjaamat eri alojen taiteilijaliitot määrättiin sääntelemään taide-elämää.
Neuvostoliiton kulttuuri muodostui eri neuvostotasavaltojen kulttuureista. Musiikin puolella Neuvostoliitto oli kehittynyt etenkin kansanmusiikin suuntaan. Sekä kirjallisuus että teatteri olivat Neuvostoliitossa suosittuja kulttuurimuotoja. Neuvostoliittolainen musiikki menestyi myös maan rajojen ulkopuolella.
Sosialistisen realismin periatteita määrättiin noudatettavaksi myös Neuvostoliiton liittolaismaissa. Niissä noudatettiin kuitenkin vapaampaa taidepolitiikkaa kuin Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopan sosialististen maiden taiteessa henkilöpalvonta ja puoluesidonnaisuus näkyi voimakkaimmillaan vuosien 1945-1953 välisenä aikana.
Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliiton kulttuurielämä koki lyhyen vapaamman jakson, kunnes Nikita Hruštšovin valtakauden jälkeen kulttuurielämä alkoi taas jähmettyä. Länsimaisen taiteen ollessa kiellettyä Neuvostoliitossa syntyi varsin laajalle levinneitä, vaikkakin epäyhtenäisiä ns. epävirallisen taiteen suuntauksia. Näillä ei ollut kuitenkaan menestymisen mahdollisuuksia, koska toisinajattelijat eivät saaneet julkaista taidettaan. Joistakin toisinajattelijoista, kuten kirjailija Alexander Solzenizynistä ja taiteilija Ilya Kabakovista tuli maailmankuuluja Mihail Gorbatšovin hallintoaikana 1980 -luvulla, kun kommunistit myönsivät enemmän vapauksia taiteilijoille. Sosialistinen realismi kesti kuitenkin Neuvostoliiton hajoamiseen 1991 asti kulttuurin virallisena sääntelyjärjestelmänä.
Tänään Neuvostoliiton taiteen ja kulttuurin perintöä arvioidaan uudella tavalla, kun myös sosialismin aikana kielletyt kulttuurin alat huomioidaan. Sosialistiseen taideperintöön voi tustustua vaikkapa Neuvostoajan veistospuistossa Liettuassa.
Neuvostoliiton johtajat
Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Poliittista valtaa presidentillä ei ollut. Ylin valta oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen päämiehellä, eli keskuskomitean pääsihteerillä, josta käytettiin yleisesti nimitystä Neuvostoliiton johtaja. Vasta Neuvostoliiton kommunistisen puolueen rakoillessa Gorbatšovin aikana perustettiin varsinainen valtiollinen neuvostoparlamentista tai Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta suoraan riippumaton toimeenpanovaltaa edustava presidentin virka.
Katso myös: Luettelo Neuvostoliiton johtajista
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991
Presidentit
- Pääartikkeli: Neuvostoliiton valtionpäämies
Neuvostoliitossa oli myös presidentin virka, joka oli valtion virallinen valtionpäämies. Poliittista valtaa presidentillä ei ollut. Presidentiksi nimitettiin 1917–1938 neuvostokongressin toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtajaa, vuodesta 1938 korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaa. Varsinainen presidentin virka otettiin Neuvostoliitossa käyttöön vasta toukokuussa 1989, jolloin Neuvostoliiton presidentti ja johtaja olivat sama henkilö.
- 1917 Lev Kamenev
- 1917–1919 Jakov Sverdlov
- 1919 Mihail Vladimirski
- 1919–1946 Mihail Kalinin
- 1946–1953 Nikolai Švernik
- 1953–1960 Kliment Vorošilov
- 1960–1964 Leonid Breznev
- 1964–1965 Anastas Mikojan
- 1965–1977 Nikolai Podgornyi
- 1977–1982 Leonid Breznev
- 1982–1983 Vasili Kuznetsov
- 1983–1984 Juri Andropov
- 1984 Vasili Kuznetsov
- 1984–1985 Konstantin Tšernenko
- 1985 Vasili Kuznetsov
- 1985–1988 Andrei Gromyko
- 1988–1991 Mihail Gorbatšov
Merkittävimmät luonnonvarat
Merkittävimmät vientituotteet
Juhlapäivät
| Päivämäärä | Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
|---|---|---|---|
| 1. tammikuuta | Uudenvuodenpäivä | ||
| 7. tammikuuta | Joulupäivä | ||
| 23. helmikuuta | Puna-armeijan päivä | ||
| 8. maaliskuuta | Naisten päivä | ||
| Huhtikuu (siirtyvä) | Pääsiäinen | ||
| 12. toukokuuta | Kosmonauttien päivä | ||
| 1. toukokuuta | Vappu | ||
| 9. toukokuuta | Voitonpäivä | ||
| 7. lokakuuta | Perustuslain päivä | ||
| 7. marraskuuta | Lokakuun vallankumouksen päivä |
