Turun adventtiseurakunta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Turun Adventtiseurakunta)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Turun adventtiseurakunta
Adventtiseurakunnan Betel-kirkko sijaitsee Turun keskustassa.
Adventtiseurakunnan Betel-kirkko sijaitsee Turun keskustassa.
Suuntautuminen seitsemännen päivän adventismi
Kirkkokunta Suomen Adventtikirkko
Perustettu 5. elokuuta 1919
Pääkirkko Betel-kirkko
Yliopistonkatu 29 a
20100 Turku
Aiheesta muualla
Sivusto

Turun adventtiseurakunta on Turussa toimiva Suomen Adventtikirkkoon kuuluva seurakunta, joka perustettiin 5. elokuuta 1919. 1930-luvulla ja vuosina 1943–1947 seurakunta koki voimakkaita kasvun aikoja, sillä kumpanakin ajanjaksona seurakunnan jäsenmäärä kasvoi noin 200:lla. Nykyiseen toimipaikkaansa Betel-kirkkoon seurakunta siirtyi marraskuussa 1984. Aiempi kirkko oli ollut vuodesta 1936 Jarrumiehenkadulla. Nykyinen jäsenmäärä on noin 350.[1]

Turussa on aiemmin sijainnut Suomen Adventtikirkon toimisto, mutta se siirtyi vuoden 1996 alussa Tampereelle.

  1. Turun adventtiseurakunnan historiaa Turun Adventtiseurakunta. Arkistoitu 17.3.2012. Viitattu 3.7.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunnan kotisivut