UMPC

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ultrakannettava)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Samsungin Q1 kuuluu UMPC-laitteisiin.

UMPC (eng. ultra-mobile PC, lyhennettynä UMPC), myös koodinimellä Origami [1], on Intelin ja Microsoftin määrittely pienelle kannettavalle taulutietokoneelle. Origami-standardin mukaisissa UMPC-koneissa on käyttöjärjestelmänä Windows XP Tablet PC Edition, Windows Vista tai räätälöity Linux-jakelu[2] ja Intelin Pentium tai VIA:n suoritin, joita ajetaan maksimissaan yhden gigahertsin taajuudella.

UMPC ja ULCPC

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet ultrakevyistä kannettavista ovat periaatteessa UMPC-laitteiden kaltaisia, mutta ne eivät täytä Microsoftin yksipuolisesti julistamaa UMPC/Origami-laitestandardia (2006). Tästä syystä valmistajat ovat kehittäneet oman rinnakkaisen teollisuusstandardinsa, josta toisinaan käytetään nimitystä ULCPC (ultra-low-cost PC). Origami-luokan koneiden myynnin jäätyä ULPC-luokan varjoon Microsoft on halunnut rajoittaa ultrakevyiden ominaisuuksia, esimerkiksi kieltämällä niistä kosketusnäytön[3] tarjoamalla Windows XP:tä vain tietyin ehdoin, jotta ultrakevyet eivät söisi täyskokoisten, usein Vistalla varustettujen kannettavien katetta [4]. Toinen Microsoftin rajoitus kieltää koneesta pienen nopean flash-levyn (jolle käyttöjärjestelmä asentuisi) sekä kiintolevyn yhtäaikaisen asennuksen, eli ns. hybridikannettavat.[5]

UMPC-tietokoneet ovat samaa kokoluokkaa kuin kevyimmät subnotebook-luokan kannettavat. Ne eroavat kuitenkin siinä, että ne on suunnattu eri markkinasegmentille. Hinnaltaan ne asettuvat halvimpien täysikokoisten kannettavien alapuolelle. Alhaisen virrankulutuksen saavuttamiseksi niiden suorituskyky on myös kertaluokkaa alhaisempi.

Huolimatta edullisesta rakenteesta UMPC-koneet pystyvät ajamaan kehittyneitä käyttöjärjestelmiä, ehkä Windows Vistan joitain versioita lukuun ottamatta. Ominaisuuksiltaan ja suorituskyvyltään koneet vastaavatkin muutaman vuoden takaisia huippumalleja. Mahdollistaakseen Windowsin käytön ultrakeveissä ja torjuakseen Linuxin yleistymistä [6] Microsoft on jatkanut Windows XP -käyttöjärjestelmän saatavuutta kesäkuun loppuun 2010 saakka, kuitenkin vain ultrakevyt-luokan koneille [7].

  1. Origami Project FAQ, haettu 10.6.2008 (Arkistoitu – Internet Archive) "Origami is the code name for Microsoft's Ultra-Mobile PC project. Partnering with hardware manufacturers, our goal is to create a small touch-screen PC that people can use in more places for more things. In our first release, we are launching with three of our OEM partners who are offering Ultra-Mobile PCs with the Microsoft Touch Pack. For the Touch Pack, we focused on making it easier to interact with a small touch-screen computer running Windows XP."
  2. The Guardian: Ubuntu tailored for ultraportables (22.5.2008), haettu 10.6.2008 "We're announcing it in the first week of June. It's called the Netbook Remix. We're working with Intel, which produces chips custom-made for this sector."
  3. UMPC Portal (15.5.2008), haettu 10.6.2008 "Now news has spread that Microsoft is allowing Ultra Low Cost PC OEMs to install XP on ULCPCs at a discounted price. But again Microsoft is taking it upon themselves to try to define what a ULCPC is, and they are telling OEMs that a ULCPC cannot have a touchscreen, or they will not receive any discounts for putting XP on their computers like a true (according to MS) ULCPC OEM would. It makes sense that MS would make incentives for ULCPC makers to keep prices of the hardware down, but why limit it to a specific piece of hardware and not a price."
  4. PC World: Microsoft to Limit Capabilities of Cheap Laptops (9.5.2008), haettu 10.6.2008 (Arkistoitu – Internet Archive) "Imposing the limitations solves a number of problems for the PC industry, said industry analyst Roger Kay, president of EndPoint Technologies Associates. "It allows PC makers to offer a low-cost alternative, and it prevents eroding of pricing and margins in the mainstream OS market," he said."
  5. Microsoft ja MSI kiistelevät XP-minikannettavasta[vanhentunut linkki], Tietokone
  6. IT World (12.5.2008), haettu 8.6.2008 (Arkistoitu – Internet Archive) "Microsoft plans to offer PC makers steep discounts on Windows XP Home Edition to encourage them to use that OS instead of Linux on ultra low-cost PCs (ULPCs). To be eligible, however, the PC vendors that make ULPCs must limit screen sizes to 10.2 inches and hard drives to 80G bytes, and they cannot offer touch-screen PCs."
  7. Microsoft Announces Extended Availability of Windows XP Home for ULCPCs (3.4.2008), haettu 8.6.2008 "Today Microsoft announced the worldwide extension of the availability of Windows XP Home for an emerging, new class of mobile personal computers commonly known as ultra-low-cost PCs, or ULCPCs. Windows XP Home for ULCPCs will be available until the later of June 30, 2010, or one year after general availability of the next version of Windows. Microsoft has heard from partners and customers that they want Windows broadly available for this new class of devices, because they want the familiarity, compatibility and support only available on the Windows platform. Extending the availability of Windows XP Home for this category reflects Microsoft’s ongoing commitment to deliver the right version of Windows for new device categories as they emerge.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]