Amor-asteroidit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Amor-asteroidi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Esimerkkinä Amor-asteroidi Ganymedin rata (sinisellä) verrattuna sisimpien planeettojen ratoihin (punaisella). Kuvan uloin planeetta on Jupiter

Amor-asteroidit ovat joukko radallansa Maata lähelle tulevia asteroideja, joiden pienin etäisyys Auringosta on enemmän kuin Maan keskietäisyys, mutta vähemmän kuin Marsin. Amor-asteroidien radat eivät leikkaa Maan rataa, mutta ne tulevat silti melko lähelle Maata. Amorit ovat saaneet nimensä vuonna 1932 löydetyn 1221 Amorin mukaan, vaikka joitain ryhmän jäseniä oli löydetty jo ennen sitä. 433 Eros oli esimerkiksi löydetty jo vuonna 1898. Suurin Amor-asteroidi on 1036 Ganymed, jonka läpimitta on noin 32 kilometriä. Sen keskietäisyys Auringosta on noin 2,66 AU:ta. Joillain Amor-asteroideilla, kuten 3122 Florencella on omia kuitaan.

Joitain Amor-asteroideja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amor-asteroidi 2001 SN263 kuineen Arecibon radioteleskooppilla kuvattuna.

Oheisessa taulukossa on lueteltuna muutamia Amor-ryhmän asteroideja.

Nimi Väliaikainen nimi Löytövuosi Löytäjä(t) Huom.
433 Eros 1898 DQ 1898 G. Witt Yksi suurimmista Amor-asteroideista. NEAR Shoemaker-luotain tutki asteroidia.
719 Albert 1911 MT 1911 J. Palisa
887 Alinda 1918 DB 1918 M. Wolf
1036 Ganymed 1924 TD 1924 W. Baade Suurin Amor-asteroidi.
1221 Amor 1932 EA1 1932 E. Delporte Ryhmän nimikkokappale.
2202 Pele 1972 RA 1972 A. R. Klemola
3122 Florence 1981 ET3 1981 S. J. Bus Asteroidilla on 2 kuuta.
3199 Nefertiti 1982 RA 1982 C. S. Shoemaker, E. M. Shoemaker
3271 Ul 1982 RB 1982 H.-E. Schuster
3552 Don Quixote 1983 SA 1983 P. Wild Asteroidilla on hyvin kalteva rata. Voi olla loppuunpalanut komeetta.
3908 Nyx 1980 PA 1980 H.-E. Schuster
4487 Pocahontas 1987 UA 1987 C. S. Shoemaker
4954 Eric 1990 SQ 1990 B. Roman
8034 Akka 1992 LR 1992 C. S. Shoemaker, E. M. Shoemaker
9950 ESA 1990 VB 1990 C. Pollas
96189 Pygmalion 1991 NT3 1991 H. Debehogne
153591 * 2001 SN263 2001 LINEAR Asteroidilla on 2 kuuta.

( * ) Numeroitu, mutta ei vielä nimetty