Canzona

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Canzone)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Canzona tai canzone on sekä runousopin että musiikin termi.

Canzone on 1400–1500-luvulla moniäänisestä, kansanomaisesta laulusävellyksestä käytetty nimitys, 1600- ja 1700-luvuilla myös laulunomainen instrumentaaliteos esimerkiksi urkuja varten. Myöhemmin se tarkoittaa yksiäänistä soittimella säestettävää laulusävellystä.[1]

Ensimmäiset canzonat pohjautuivat flaamilaisen koulukunnan chansoneihin, ja ajan myötä niitä ryhdyttiin säveltämään itsenäisiksi teoksiksi, kuten Giovanni Gabrielin torvicanzonat. Canzonat olivat merkittävä vaikuttaja fuugan kehitykseen, ja ne ovat sonaatin suora esimuoto.lähde?

Canzone on italialaisen laulurunon vanhin muoto, provencelaisessa runoudessa nimeltä canso ja muinaisranskalaisessa chanson. Canzone on lyyrillinen runo, johon kuuluu useampia säkeistöjä (stanze), jotka säeluvultaan, runomitaltaan ja loppusointujärjestykseltään vastaavat toisiaan ja jotka tavallisesti päättyvät lyhyeen loppustroofiin. Petrarcan canzoneissa ei ole viittä vähempää eikä kymmentä enempää säkeistöä. Uudemmissa canzoneissa tapaa 20, 40, jopa 80 säkeistöä. Säkeistö jakautuu enimmäkseen kahteen osaan, joista edellisen nimi oli fronte, jälkimäisen sirima. Lyhyellä loppustroofilla on useita nimiä, kuten ripresa, congedo, chiusa ja niin edelleen. Tätä alkuperäistä italialaista canzonea sanotaan tavallisesti petrarcalaiseksi canzoneksi (canzone petrarchesca), josta 1500-luvun lopulla ruvettiin poikkeamaan. Torquato Tasso rupesi eri säkeistöjen sitomista varten käyttämään kaikenlaisia runomitallisia ja loppusoinnullisia koristeita, joille hän antoi nimen calene (ketjuja) tai monili (kaulakoristeita). Vielä mielivaltaisemmin menetteli Gabriello Chiabrera, jonka canzonen tapaiset runot, joita hän itse sanoi canzonetteiksi, oli kirjoitettu lyhyinä säkeinä ja säejaksoina ja mielivaltaisin loppusointujärjestyksin. Tämä runolaji raivaa tien niin sanotuille anacreontica-runoille. Muita ovat canzone pindarica eli alla greca sekä canzone a ballo.[1]

  1. a b Canzone, Tietosanakirja osa 1, palsta 1477, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1909