Edunvalvoja

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Edunvalvonta)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Edunvalvoja on holhousviranomaisen tai käräjäoikeuden määräämä henkilö, joka edustaa päämiestä, eli edunvalvottavaa henkilöä niissä asioissa, joissa hän ei ole itse alaikäisyytensä tai muun, yleensä terveydellisen syyn vuoksi kykenevä itse valvomaan etujaan tai hoitamaan asioitaan.

Alaikäisen edunvalvojina toimivat huoltaja tai huoltajat (tavallisesti vanhemmat) yhdessä. Tuomioistuin voi kuitenkin vapauttaa huoltajan edunvalvojan tehtävästä ja tarvittaessa määrätä muun henkilön alaikäisen edunvalvojaksi. Lakimääräinen huoltaja, tai muukaan edunvalvoja, ei voi toimia edunvalvojana asioissa joissa hänellä ja edunvalvottavalla voisi olla intressiristiriita. Tapaus, jossa edunvalvojan sijasta päämiestä edustaa holhousviranomaisen määräämä edunvalvojan sijainen, voi liittyä esimerkiksi perintöön, yleisjälkisäädöksen tai erityisjälkisäädöksen saantiin tai esimerkiksi päämiehen ja huoltajan välisiin kauppoihin.

Edunvalvontavaltuutetuksi kutsutaan henkilöä, jonka päämies itse on terveenä ollessaan nimennyt etujensa valvojaksi (edunvalvontavaltuutus). Digi- ja väestötietovirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto vahvistaa edunvalvontavaltuutuksen. Valtuutetun tehtävät ovat samankaltaiset kuin edunvalvojallakin. Erona on, että päämies on itse määritellyt valtuutuksen sisällön.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]