Elric Melnibonélainen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Elric)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elric Melnibonélainen on kirjailija Michael Moorcockin tunnetuin romaanihenkilö ja yksi fantasiakirjallisuuden kuuluisimmista sankarihahmoista. Elric esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1961 ilmestyneessä novellissa Unelmoiva kaupunki (julkaistu suomeksi antologiassa Velhojen valtakunta, 1988). Tuorein Elric-romaani, vuonna 2005 ilmestynyt White Wolf’s Son, jää Moorcockin mukaan viimeiseksi.

Elricin hahmo on vahvasti symbolinen. Elric on rappeutuvan Melnibonén keisarikunnan viimeinen hallitsija, moraalisten pohdintojen, eksistentiaalisten kysymysten ja traagisten kohtaloiden vaivaama mies, sairaalloinen albiino, joka on riippuvainen maagisen Myrskyntuoja-miekkansa ('Stormbringer') hallitsemattomista voimista. Moorcock on kertonut saaneensa inspiraatiota Elriciin muun muassa Kalevalan Kullervo-hahmosta.

Elric-sarjaa arvostetaan melko laajalti yhtenä fantasiakirjallisuuden kunnianhimoisimmista ja onnistuneimmista luomuksista.

Romaaneista ja episodiromaaneiksi koostetuista novelleista koostuva Elric-sarja ei ole syntynyt lineaarisessa järjestyksessä. Sarjan päätösosa Stormbringer ilmestyi jo 1960-luvun lopulla. Ne osat, jotka juonellisesti muodostavat sarjan alun, Moorcock kirjoitti vasta 1970-luvulla. 1990-luvulla Moorcock alkoi kirjoittaa sarjaan lisäosia, jotka sijoittuvat juonellisesti alkuperäisen sarjan keskivaiheille.

Alkuperäinen Elric-sarja:

  • Elric of Melniboné (suom. Elric Melnibonélainen, 1992)
  • The Sailor on the Seas of Fate
  • The Weird of the White Wolf
  • The Vanishing Tower
  • The Bane of the Black Sword
  • Stormbringer

Myöhemmät lisäosat:

  • The Fortress of the Pearl
  • The Revenge of the Rose
  • The Dreamthief´s Daughter
  • The Skrayling Tree
  • The White Wolf´s Son