Kalatalouden Keskusliitto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kalatalouden keskusliitto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalatalouden Keskusliiton toimisto Helsingissä Malmilla, Malmin Kauppatie 26.

Kalatalouden Keskusliitto on suomalainen kalatalouden kehittämis- ja edistämisjärjestö. Liiton tehtävänä on yhdessä jäsenjärjestöjensä ja sidosryhmien kanssa edistää kaikkien kalastajaryhmien ja kuluttajien mahdollisuuksia saada korkealaatuista ja puhdasta kotimaista kalaa sekä kalastukseen liittyviä luontoelämyksiä.

Kalatalouden Keskusliitto muodostettiin vuonna 1978 yhdistämällä vuonna 1891 perustettu Suomen Kalastusyhdistys ja Suomen Kalastus- ja jakokuntien keskusliitto.

Järjestön jäseninä on 21 maakunnallista kalatalouskeskusta ja kalastajaliittoa sekä kolme muuta organisaatiota. Näiden jäseninä on puolestaan vesialueiden osakaskuntia, kalatalousalueita, kalastajaseuroja ja muita yhteisöä. Keskusliiton toimintapiirissä on kaikkiaan noin 700 000 vesialueen osakasta, joista suuri osa on kesämökkien omistajia.

Liitto julkaisee kahta tilattavaa lehteä, jotka ovat Suomen Kalastuslehti ja Fiskeritidskrift för Finland. Lisäksi liitto julkaisee kalatalousalan opaskirjoja, esitteitä sekä tilattavaa Ahvenpostia-uutiskirjettä. Kalatalouden neuvontatyössä tärkeä kanava on liiton nettisivu ahven.net.

Kalatalouden Keskusliiton puheenjohtajaksi valittiin vuodesta 2022 alkaen kansanedustaja Anders Norrback Närpiöstä. Häntä edelsi vuosina 2016-2021 Eeva-Maria Maijala ja 2004-15 Pertti Mäki-Hakola. Aikaisempia puheenjohtajia ovat olleet Reino Ryhänen, Hannele Pokka ja Martti Pura. Järjestön toiminnanjohtajina ovat olleet mm. Lauri Liedes, Markku Aro, Heikki Hokka, Markku Myllylä ja vuodesta 2017 Vesa Karttunen.

Liiton toimisto sijaitsee Helsingissä Malmin kaunginosassa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.