Konsepti (yritys)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Konsepti Oy)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Konsepti Oy oli helsinkiläinen vuonna 1983 perustettu business-to-business-mainontaan erikoistunut mainostoimisto. Se muutti vuonna 2014 nimensä Faster Horse Oy:ksi ja myytiin osaksi Valve Groupia, johon kuuluu myös muun muassa mainostoimisto King.[1]

Konsepti-ryhmään kuuluivat mainostoimisto Konsepti Oy:n lisäksi tytäryhtiönä design-toimisto Design Concept Oy sekä osakkuusyhtiönä viestintätoimisto ToimintaKonsepti Helsinki Oy. Ryhmän myyntikate vuonna 2010 oli n. 3,1 M euroa. [2] Konsepti Oy:n liikevaihto vuonna 2011 oli 2,4 miljoonaa euroa.[3]

Mainostoimisto konseptin perustivat vuonna 1983 tuotantohyödykemainontaan erikoistuneessa Anderson & Lembke Oy:ssä työskennelleet[4] Jorma Hinkka, Kirsi Hoffrén, Timo Kivi, Carola Oppman, Kaija Tietäväinen, Reino Uusitalo ja Martti Viitamäki.[5] Konseptin erikoisosaamisalueeksi muodostui kansainvälinen teollisuuden business-to-business–brändimarkkinointi.[6] Yrityksen loppuaikoina sen omistajia olivat Markus Natri, Timo Kivi, Kauko Isto ja Juha Pohjola.[7] Konseptin yhtenä omistajana ja luovana johtajana toimi pitkään myös valokuvaaja ja kirjailija Pekka Nuikki.[8]

Konsepti Oy oli 1980–1990-luvuilla yksi Suomen palkituimmista mainostoimistoista.[9] Sen töitä on palkittu monissa mainosalan kilpailuissa, kuten Cannes Lions, Epica, London International Awards, Eurobest, Effie Finland, Vuoden Huiput, Kultajyvä, Huippusuora, Cresta Awards, Voitto - Suomalainen mainoselokuvakilpailu, The Golden Award of Montreux ja Moscow International Advertising Festival.

Konsepti oli kansainvälisen mainostoimistoverkosto Dialogue Internationalin jäsen.[10]

Helmikuussa 2014 Konsepti Oy lakkautettiin ja se fuusioitui tytäryhtiönsä Design Concept Oy:n kanssa Faster Horse Oy:ksi.[11] Saman vuoden lokakuussa Faster Horse myytiin Valve Groupille.[1]

  1. a b Salo, Irmeli: Valve osti Faster Horsen. Valve Group ostaa Faster Horsen tytäryhtiöineen. (Arkistoitu – Internet Archive) Markkinointi & Mainonta 8.10.2014. Viitattu 19.10.2014.
  2. Dialogue International: Konsepti Dialogue International. Arkistoitu 14.8.2011. Viitattu 30.8.2011. (englanniksi)
  3. Mainostoimisto Konsepti Oy:n liikevaihdon kohtalainen kasvu toi selvän tulosparannuksen 10.08.2012. Kauppalehti. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 3.12.2012.
  4. Olli Harma: Juppiaika kaatoi kohutoimiston. Markkinointi & Mainonta, 23.4.2010. Talentum Oyj.
  5. Vuoden Huiput, Parasta suomalaista mainontaa ja graafista suunnittelua 1982, Grafia ry, 1983, sivu 217.
  6. Yrityshaku: Konsepti Markkinointiviestintätoimistojen Liitto. Viitattu 21.5.2013.
  7. Yrityskauppa, Talouselämä 7/2014. (Arkisto)
  8. Karttunen, Anu: Hulluna vanhoihin viineihin Talouselämä. 10.11.2003. Viitattu 6.3.2019.
  9. Vuoden Huiput, Parasta suomalaista mainontaa ja graafista suunnittelua 1999, Grafia ry, 2000, sivu 253.
  10. Konsepti Group: Mainostoimisto Konsepti Konsepti Group. Arkistoitu 21.8.2011. Viitattu 30.8.2011.
  11. Konsepti lakkauttaa itsensä ja fuusioituu - tuloksena Faster Horse, Markkinointi & Mainonta 18.2.2014. Viitattu 19.10.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]