Tampereen lyseon lukio

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tampereen lyseo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tampereen lyseon lukio
Sijainti

F.E. Sillanpään katu 7, Tampere

Väistötilat Pyynikintie 2, Tampere
Tyyppi lukio
Perustettu 1884
Rehtori Jaana Nieminen
Luokat 1–4 (lukio)
Opiskelijoita 613
Verkkosivut

Tampereen lyseon lukio (myös Rellu) on tamperelainen lukio. Vuonna 1884 perustetussa oppikoulussa opiskeli aluksi ainoastaan poikia, ja se tunnettiin nimellä Tampereen reaalilyseo. Koulu toimi vuosina 1914−1973 poikakouluna nimellä Tampereen lyseo ja sen jälkeen vuoteen 1976 nimellä Pyynikin yhteislyseo.[1] Nykyään oppilaitoksen rehtorina toimii Jaana Nieminen. Vuonna 1936 valmistunut koulurakennus sijaitsee Pyynikinrinteen kaupunginosassa, F.E. Sillanpään kadulla, Pyynikintorin tuntumassa.

Vuonna 1976 peruskoulu-uudistuksen yhteydessä perustetussa lukiossa toimivat yleislukion lisäksi Yhteiskuntatiedelinja (entiseltä nimeltään Eurooppa-linja) ja IB-linja.

Vuonna 2021 lukiossa oli 613 opiskelijaa, joista 133 kävi IB-lukiota.[2]

Lukion historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen reaalilyseo aloitti toimintansa Tampereen Työväen Teatterin paikalla olleessa puutalossa. Koulutalo osoittautui pian liian pieneksi, joten koulu muutti vuonna 1890 uuteen rakennukseen Hallituskadun varrelle, missä se toimi vuoteen 1935 saakka. Tässä Aleksanterin kirkon vieressä sijaitsevassa talossa toimivat sittemmin ensin Tampereen Yhteislyseo ja sitten Tampereen yliopiston lastentarhanopettajakoulutus, kunnes talosta tuli Tampereen yhteiskoulun lukion lisärakennus.[3] Jo 1910-luvulla koulua alkoi vaivata tilanpuute, ja alettiin anoa isompaa rakennusta, mutta vasta 1930-luvulla aloitettiin rakennustyöt Pyynikintorin reunalla. Koulu valmistui vuonna 1935 ja tällöin voitiin aloittaa muutto, mutta koulun varsinainen toiminta aloitettiin vasta vuonna 1936.[1]

Valmistuessaan lyseon lukion rakennus oli yksi Suomen suurimmista kouluista. Koulun tontti oli pieni tilantarpeeseen verrattuna, joten kouluun tehtiin erikoisia arkkitehtonisia ratkaisuja. Koulun sisätiloihin tuli maalauksia, jotka esittivät vertauskuvallisesti opiskeluun liittyviä asioita. Maalukset on entisöity vuosina 1989–1990 toteutetussa koulun peruskorjauksessa.[1]

Sota-ajan jälkeen lyseoon tulivat ns. suuret ikäluokat. Koulussa oli jopa yli tuhat poikaa. Sotien jälkeinen aika on ollut myös muutosten aikaa Rellussa. Koulu sai oman ruokalan ja keittiön vuonna 1968. Näkyvin muutos tapahtui vuonna 1973, jolloin tytöt tulivat Relluun. Tämän seurauksena koulun nimi päätettiin muuttaa Pyynikin yhteislyseoksi. Perinteikkään nimen hylkäämistä vastustettiin voimakkaasti, joten parin vuoden kuluttua koulu sai takaisin entisen nimensä. Kun Tampereella siirryttiin peruskouluun vuonna 1976, muuttui Rellu lyhyen välivaiheen kautta Tampereen lyseon lukioksi. Alimmat luokat jäivät pois ja niiden tilalle yhdistettiin ylimmät luokat kahdesta läheisestä koulusta. Vuonna 1982 siirryttiin kurssimuotoiseen lukioon ja vuonna 1995 aloitettiin muutos kohti luokatonta lukiota.[1]

Vuoden 2024 tammikuussa Lyseon lukiossa aloitettiin arviolta vuoteen 2026 kestävä perusparannus. Tämän johdosta lukio siirtyi väistötiloihin osoitteessa Pyynikintie 2 sijaitsevaan Vanhaan tekuun. Hatanpään lukio siirtyy Pyynikintien tiloihin Lyseon lukion remontin valmistuttua.[4][5]

Lyseon lukiossa on laaja kurssivalikoima. Kielitarjonnassa ovat A-kielet englanti, saksa, ranska ja espanja, B1-kielenä voi opiskella ruotsia, B2-kielinä espanjaa, ranskaa ja saksaa sekä B3-kielinä espanjaa, ranskaa, saksaa ja venäjää. Koulussa tarjotaan myös suomi toisena kielenä -opetusta. Koululla on kattava tarjonta matemaattis-luonnontieteellisissä ja humanistis-yhteiskunnallisissa aineissa sekä taito- ja taideaineissa.[6]

Yhteiskuntatiedelinja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskuntatiedelinja (ent. Eurooppa-linja) on Tampereen lyseon lukion opintolinja, joka noudattaa erityisesti yhteiskunnallisiin asioihin painottunutta opetussuunnitelmaa. Linjan opiskelijat suorittavat tavallista lukiolinjaa laajemman kokonaisuuden yhteiskuntaopin kursseja ja opiskelevat englannin lisäksi vähintään yhtä vierasta kieltä. Opiskelijat tutustuvat lukion aikana myös yliopisto-opiskeluun suorittamalla vähintään viiden opintopisteen opinnot ja työelämään suorittamalla vähintään viikon työharjoittelun. Eurooppa-linjaan kuuluu opintomatkoja: ensimmäisenä vuonna opintomatka kohdistuu Helsinkiin ja kolmantena vuonna Brysseliin.[7][8]

International Baccalaureate Diploma eli IB-tutkinto on kansainvälinen englanninkielinen ylioppilastutkinto, jonka suorittaminen tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä huippuyliopistoihin maailmalle. Tampereen lyseon lukion IB-linjan opiskelijat ovat tunnettuja myös menestyksestään esimerkiksi Suomen Akatemian Viksu-kilpailussa ja Kerhokeskuksen Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailuissa. Tutkintoon kuuluva Theory of knowlegde -oppiaine kannustaa opiskelijoita ajattelemaan asioita pintaa syvemmältä. Kaikkien IB-opiskelijoiden on myös suoritettava liikunnallista, taiteellista, sosiaalista ja yhteiskunnallista aktiivisuutta vaativa CAS-projekti. Opinnot ovat haastavat, sillä niihin kuuluu paljon pakollisia työsuoritteita kuten laboratoriotöitä ja portfolioita.[9]

Koulukirjasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjastossa on 24-paikkainen lukusali käsikirjastoineen sekä lainaosasto, jossa on noin 5 000 nidettä.

Tampereen lyseon lukion koulukirjasto on kuulunut vuodesta 2006 lähtien TOKI-verkkokirjastoon. Kirjastolla on nimikkeitä luetteloituna lähes 3 000. Vuonna 2011 kirjasto sai 2. palkinnon (15 000 €) Kopioston kilpailussa, jonka teemana oli Koulukirjasto – tilaa luovuudelle. Palkintosumma kohdistettiin uusien materiaalien hankintaan.

Opiskelijatoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rellun Toveri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulussa ilmestyy Rellun Toveri-blogilehti, jota toimitetaan opiskelijavoimin. Lehteä julkaistiin vuodesta 1996 lähtien Verkkotoveri-nimellä Aamulehden kouluille tarjoamalla julkaisupohjalla, joka lakkautettiin vuonna 2010. Vuodesta 2017 lehteä on julkaistu omalla verkkosivullaan nykyistä nimeään käyttäen. [10]

Ennen verkkoaikaa koululehti oli vuosikymmenien ajan paperille tuotettu Toveri.

Koulun perinteikäs luontokerho Vuokko on ollut toiminnassa jo yli sata vuotta. Kerho perustettiin vuonna 1899. Vaikka Vuokko on luontokerho, se toimii myös monien koulun viihtyvyyteen ja koulunkäyntiin vaikuttavien asioiden edistäjänä. Vuokon toimintaan osallistuu kaikkien vuositasojen opiskelijoita. Kerholaiset julkaisevat Vuokko-blogia, joka tunnettiin aiemmin Vuokko-lehtenä. [11]

Koulussa on monenlaisia arkista koulutyötä piristäviä kursseja. Yksi niistä on vuosittain järjestettävä Debate Club, joka valmentaa osallistujiaan The Federation of Finnish-British Societiesin järjestämään englanninkieliseen väittelykilpailuun. Tampereen lyseon lukion väittelytiimi on voittanut Pirkanmaan osakilpailun useana vuonna, viimeksi lukuvuonna 2011-2012. Alueellisten kilpailujen voittajakoulut osallistuvat Ison-Britannian suurlähetystössä kansalliseen loppukilpailuun.

Kansainvälinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteistyössä Tampereen Ammattiopiston kanssa kolu on mukana Student’s Voice -nimisessä Comenius-projektissa, joka jatkui vuoden 2012 loppuun. Projektin osallistujamaat ovat Ranska, Italia, Itävalta, Britannia ja Suomi. Vuosien 2012–2014 Comenius-projekti on nimeltään Young People: European Future. Tähän projektiin osallistutaan seitsemästä eri koulusta, jotka sijaitsevat kuudessa eri maassa: Suomessa, Espanjassa, Italiassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Puolassa. Kahden lukuvuoden aikana kolme opettajaa ja yli kaksikymmentä opiskelijaa on päässyt vierailemaan projektin kouluissa järjestetyissä tapaamisissa.

Lyseon lukiolla on ystävyyskoulut Molinassa, Espanjassa sekä Rennesissä, Ranskassa. Ystävyyskouluihin tehdään opintomatkoja noin joka toinen vuosi, välivuosina lyseolaiset toimivat ulkomaalaisten opiskelijoiden isäntinä Tampereella. Lyseon lukion opiskelijaryhmä osallistuu joka vuosi Cambridgen yliopiston järjestämään Science Festival -tapahtumaan Britanniassa. Koulussa käy varsin usein sekä kotimaisia asiantuntijoita että kansainvälisiä vieraita esiintymässä, luennoimassa tai tutustumassa koulun arkeen.[12] Kenian Nairobissa sijaitseva slummi Kibera on lyseon oma avustuskohde. Kiberaan on kohdistettu koulun taksvärkkipäivän tuotto; lisäksi on järjestetty muita tapahtumia, joiden tuotto on lähetetty suoraan Kiberaan.[13]

Tunnettuja opiskelijoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja Tampereen reaalilyseon ja Tampereen lyseon lukion opiskelijoita: [14]

  • [tampere.fi/lyseonlukio. Tampereen lyseon lukion kotisivut] Viitattu 1.12.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]