Suomen jääkiekkomaajoukkueen kausi 2007–2008

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti kaudella 2007–2008 pronssia vuoden 2008 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa ja oli epävirallisessa Euroopan-mestaruusturnauksessa Euro Hockey Tourilla 2007–2008 toinen.

Maajoukkueelle tuli vuodeksi uusi päävalmentaja Doug Shedden, jonka apulaisvalmentajaksi valittiin Jukka Jalonen. Shedden oli kauden aikana myös Jokerien päävalmentaja SM-liigassa.[1] Shedden valmensi vuoden 2008 MM-kisoihin asti, joiden jälkeen Jalonen sai päävalmentajan vastuun.[2]

Euro Hockey Tour

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jääkiekkolegenda Raimo Helminen palkittiin keinutuolilla ja matkalipuilla Kanadan MM-kisoihin.

Suomi pelasi EHT:ssä 12 ottelua, joissa saavutti 18 pistettä ottamalla viisi voittoa, yhden jatkoaikavoiton, yhden jatkoaikahäviön ja viisi häviötä. Joukkueen maaliero oli 27–31. Suomi ei saanut yhtään turnausvoittoa. Karjala-turnauksessa joukkue sijoittui kolmanneksi, Venäjän Channel One Cupissa ja Ruotsin LG Hockey Gamesissa toiseksi ja viimeisenä pidetyssä Tšekin Česká Pojišťovna Cupissa kolmanneksi.

Yksi maajoukkueen merkkitapahtuma oli, kun Raimo Helminen pelasi Ruotsin-turnauksessa uransa viimeisen maaottelun. Peli oli järjestyksessään 331., jolla Helminen vahvisti ylivoimaista paikkaansa eniten maaotteluita pelanneena jääkiekkoilijana. Tarkkana syöttäjänä tunnettu Helminen sai Tšekki-ottelun loppusekunneilla annettua syötön, jonka Tuomas Pihlman laukoi 6–1-voittomaaliksi.[3]

Maailmanmestaruuskilpailut 2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi pelasi alkuerän C-lohkossa yhdessä Saksan, Norjan ja Slovakian kanssa. Suomi oli lohkonsa ensimmäinen kahdeksalla pisteellä voitettuaan kaikki kolme peliä, joista Norjan jatkoajalla. Suomi teki 11 maalia ja päästi 5.

Jatkolohkossa F Suomea vastaan asettuivat Kanadan, Yhdysvaltain ja Latvian. Suomi sijoittui 11 pisteellään toiseksi Kanadan jälkeen voitettuaan Latvian ja Yhdysvallat ja hävittyään Kanadalle. Suomi teki 8 maalia lisää mutta päästi 9.

Puolivälierässä vastassa oli Yhdysvallat, jonka Suomi voitti jatkoajalla 3–2. Välierään tuli ennakkosuosikki Venäjä, jolle Suomi hävisi 0–4. Pronssiottelussa vuodesta 2006 alkanut mitaliketju jatkui, kun Suomi voitti kisojen ainoalla nollapelillään Ruotsin.

Ykkösmaalivahtina pelannut Niklas Bäckström oli turnauksen neljänneksi paras maalivahti torjuntapörssissä[4]. Suomen paras pistemies Mikko Koivu oli pistepörssin 16. tehopisteillä 4 + 5 = 9. Toiseksi paras, kokonaistilastossa 26., oli Antti Pihlström, joka saavutti tehot 5 + 2 = 7.[5]

Alkulohko
Ottelujen alkamisajat paikallisia aikoja (UTC-3)

Jatkolohko
Ottelujen alkamisajat paikallisia aikoja (UTC-3)

Puolivälierä
Ottelujen alkamisajat paikallisia aikoja (UTC-3)

Välierä
Ottelujen alkamisajat paikallisia aikoja (UTC-3)

Pronssiottelu
Ottelujen alkamisajat paikallisia aikoja (UTC-3)

Joukkue MM-kisoissa 2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pelipaikka Num. Pelaaja Joukkue
MV 31 Karri Rämö Yhdysvallat Tampa Bay Lightning
MV 32 Niklas Bäckström Yhdysvallat Minnesota Wild
MV 35 Petri Vehanen Suomi Rauman Lukko
P 4 Ville Koistinen Yhdysvallat Nashville Predators
P 6 Ossi Väänänen Ruotsi Djurgårdens IF
P 7 Antti-Jussi Niemi Ruotsi Frölunda HC
P 19 Mikko Luoma Ruotsi HV71
P 21 Janne Niskala Yhdysvallat Milwaukee Admirals
P 27 Mikko Jokela Suomi Jokerit
P 33 Anssi Salmela Suomi Tappara
P 40 Sami Lepistö Yhdysvallat Hershey Bears
H 8 Teemu Selänne Yhdysvallat Anaheim Ducks
H 9 Mikko Koivu Yhdysvallat Minnesota Wild
H 10 Esa Pirnes Ruotsi Färjestads BK
H 11 Saku Koivu Kanada Montreal Canadiens
H 12 Olli Jokinen Yhdysvallat Florida Panthers
H 15 Tuomo Ruutu Yhdysvallat Carolina Hurricanes
H 16 Ville Peltonen Yhdysvallat Florida Panthers
H 18 Hannes Hyvönen Suomi Oulun Kärpät
H 20 Sean Bergenheim Yhdysvallat New York Islanders
H 23 Riku Hahl Ruotsi Timrå IK
H 36 Jussi Jokinen Yhdysvallat Tampa Bay Lightning
H 37 Mika Pyörälä Ruotsi Timrå IK
H 38 Antti Pihlström Yhdysvallat Milwaukee Admirals
H 39 Niko Kapanen Yhdysvallat Phoenix Coyotes

Valmennusryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Mtv3 1.8.2007: Shedden otti ohjat Leijonissa. Www.mtv3.fi. Viitattu 10.7.2008.
  2. Mtv3 26.5.2008: Jalonen: Konkarileijonille on edelleen käyttöä. Www.mtv3.fi. Viitattu 10.7.2008.
  3. Mtv3 7.2.2008: Raimo Helminen päätti uransa Leijonissa nappisyöttöön. Www.mtv3.fi. Viitattu 10.7.2008.
  4. IIHF.com: Goalkeepers. Viitattu 9.7.2008.
  5. IIHF.com: Scoring leaders. Viitattu 9.7.2008.