Tampereen Urheilun Edistämissäätiö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tampereen Urheilun Edistämissäätiö on säätiö, joka toimii nimensä mukaisesti tamperelaisen urheilun hyväksi. Säätiö jakaa vuosittain apurahoja tamperelaisten nuorten valmennuksessa ja ohjauksessa ansioituneille henkilöille seurojen esitysten perusteella.

Se perustettiin vuonna 1946 nimellä Tampereen Urheilutalo-Säätiö. Perustamisen taustalla oli jo 1900-luvun alkupuolella tamperelaisen urheiluväen keskuudessa herännyt ajatus oman urheilutalon saamisesta. Urheilutalohanke oli esillä useaan otteeseen ja erilaisia toimikuntia perustettiin. Lopulta vuonna 1946 syntyi tamperelaisten urheilujärjestöjen muodostama yhtymä, Tampereen Urheilutalo-Säätiö.

Sen päätavoitteena oli liikunnan tarpeita palvelevan urheilutalon saaminen Tampereelle, mutta säätiö toimi myös muun urheilutoiminnan ja -rakentamisen edistämiseksi Tampereella. Vaikka Tampereelle ei koskaan valmistunut säätiön alkuperäisten ajatusten mukaista urheilutaloa, oli säätiö voimakkaasti myötävaikuttamassa urheilupaikkojen, kuten Ratinan stadionin ja Pyynikin uimahallin, rakentamiseen Tampereelle.

Säätiöön kuuluvat kaikki tamperelaiset urheiluseurat ja -järjestöt, jotka ovat ilmoittaneet edustajansa säätiön edustajistoon. Kaksi kertaa vuodessa kokoontuva edustajisto valitsee säätiön hallituksen, joka päättää apurahojen saajista. Vuonna 2009 säätiöön kuuluu 60 tamperelaista urheilujärjestöä. Parhaimmillaan jäseniä on ollut vuonna 1989, jolloin mukana oli peräti 86 jäsenjärjestöä. Yhteensä historian saatossa toiminnassa on ollut mukana noin 150 eri tamperelaista urheilujärjestöä.

Säätiön varainhankinnassa merkittävimmässä asemassa olivat Tammelantorin Tempauksina tunnetut kansanjuhlat, jotka laadukkaalla ohjelmistollaan keräsivät vuodesta 1946 vuoteen 1963 vuosittain 6800-16000 osallistujaa.

Puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hallituksen puheenjohtaja: Kari Kaitasuo
  • Edustajiston puheenjohtaja: Harri Moilanen

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]