Luettelo Ukrainan piireistä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ukrainan piirit)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ukrainan piirijako 17. heinäkuuta 2020 lähtien (ukrainaksi).

Tämä on luettelo Ukrainan piireistä, jotka muodostavat aluehallinnon toisen tason. Ukrainan korkein neuvosto päätti 17. heinäkuuta 2020 Ukrainan uudesta aluehallinnoisesta piirijaosta (säädös 2020 № 807-IX "Piirien muodostamisesta ja lakkauttamisesta"). Sen mukaan Ukrainan 24 aluetta ja Krimin autonominen tasavalta jaettiin aluehallinnon toisella tasolla 136 piiriksi (ukr. район, raion) aiemman 460 piirin (ja 178 aluehallinnon alaisen kaupungin) sijaan.[1][2][3][4]

Käytännössä uudet piirit toteutettiin yhdistämällä piirejä alueellisesti ja väestöllisesti suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi aiemmat kaupunkipiirit ja aluehallinnon alaisuudessa olleet kaupungit tulivat osaksi uusia piirejä.[4] Ukrainan aluehallinnon ylimmälle tasolla jäivät 24 alueen ja Krimin autonomisen tasavallan ohella kaksi valtakunnallisessa erityisasemassa olevaa kaupunkia: Kiova ja Sevastopol. Nämä kaksi kaupunkia eivät sisälly tähän piiriluetteloon. Suurimpia kaupunkeja on jaettu paikallishallintoa varten kaupunkipiireihin, joita ei käsitellä tässä artikkelissa. Paikallistasolla eli aluehallinnon kolmannella tasolla piirit jakautuivat edelleen kuntiin (ukr. територіальна громада, terytorialna hromada), joita oli yhteensä 1 469 kappaletta (Ukrainan kontrolloimilla alueilla 1438).[4] Ukrainan kuntajako ei kuulu tämän luettelon rajaukseen.

Luettelo kuvaa piirien tilannetta vuoden 2021 lopulla. Uusista piireistä kymmenen (10) sijaitsi tuolloin de facto Venäjän miehittämällä alueella Krimin niemimaalla. Lisäksi Ukrainan itäosassa, Donetskin ja Luhanskin alueella oli Venäjän tukema kapinallisalue, jossa oli seitsemän (7) uusista piireistä. Tästä syystä vain 119 piiriä oli vuonna 2021 tosiallisesti Ukrainan korkeimman neuvoston valvonnassa.[4] Vieraan vallan ohjaamien kapinallisalueiden ja miehittämän Krimin niemimaan piirit on esitetty selkeyden lisäämiseksi tummennetulla taustavärillä oheisessa taulukossa.

Oheisen taulukon mukaan Ukrainan uusista piireistä väkirikkain oli Harkovan alueen Harkovan piiri (1 745 734 as., 2021 alun väestöarvio) ja vähäväkisin Ivano-Frankivskin alueen Verh’ovynan piiri (30 399 as.).[5] Kaupungistumisaste oli korkein Donetskin alueen Donetskin piirissä[6], jonka asukkaista 98,1 prosenttia asui Ukrainan tilastokeskuksen mukaan kaupungeissa.[5] Maaseutuvaltaisin oli Ivano-Frankivskin alueen Kosivin piiri (kaupungistumisaste 17,2 prosenttia),[5] joka oli samalla pinta-alaltaan pienin uusista piireistä (877,2 km²). Pinta-alaltaan laajin piiri oli puolestaan Žytomyrin alueen Korostenin piiri (10 892,2 km²).

Nimi Ukrainalainen nimi,
kyrillinen[5]
Alue[5] Asukkaita
(2021)[5]
Kaupunki-
laisia
(%, 2021)[5]
Pinta-ala
(km2)
Hallintopaikka
(as.luku 2021)[1][5]
Dnipron piiri Дніпровський район Dnipropetrovskin alue &&&&&&&&01159302.&&&&001 159 302 &&&&&&&&&&&&&090.060000090,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 605,6[7] Dnipro
(980 948 as.)
Kamjansken piiri Кам’янський район Dnipropetrovskin alue &&&&&&&&&0430066.&&&&00430 066 &&&&&&&&&&&&&086.010000086,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 803,4[7] Kamjanske
(229 794 as.)
Kryvyi Rihin piiri Криворізький район Dnipropetrovskin alue &&&&&&&&&0755667.&&&&00755 667 &&&&&&&&&&&&&087.040000087,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 724,9[7] Kryvyi Rih
(612 750 as.)
Nikopolin piiri Нікопольський район Dnipropetrovskin alue &&&&&&&&&0255505.&&&&00255 505 &&&&&&&&&&&&&080.060000080,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 404,6[7] Nikopol
(107 464 as.)
Novomoskovskin piiri Новомосковський район Dnipropetrovskin alue &&&&&&&&&0169275.&&&&00169 275 &&&&&&&&&&&&&062.050000062,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 478,2[7] Novomoskovsk
(70 230 as.)
Pavlohradin piiri Павлоградський район Dnipropetrovskin alue &&&&&&&&&0169509.&&&&00169 509 &&&&&&&&&&&&&078.020000078,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 430,1[7] Pavlohrad
(103 073 as.)
Synelnykoven piiri Синельниківський район Dnipropetrovskin alue &&&&&&&&&0202711.&&&&00202 711 &&&&&&&&&&&&&057.040000057,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 467,2[7] Synelnykove
(30 021 as.)
Bah’mutin piiri Бахмутський район Donetskin alue &&&&&&&&&0224528.&&&&00224 528 &&&&&&&&&&&&&086.090000086,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.1 748,3[8] Bah’mut
(72 310 as.)
Donetskin piiri[6] Донецький район Donetskin alue &&&&&&&&01490301.&&&&001 490 301 &&&&&&&&&&&&&098.010000098,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 900,0[3] Donetsk
(905 364 as.)
Horlivkan piiri[6] Горлівський район Donetskin alue &&&&&&&&&0664949.&&&&00664 949 &&&&&&&&&&&&&096.010000096,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 470,0[3] Horlivka
(241 106 as.)
Kalmiusken piiri[6] Кальміуський район Donetskin alue &&&&&&&&&0121234.&&&&00121 234 &&&&&&&&&&&&&059.030000059,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 130,0[3] Kalmiuske
(11 447 as.)
Kramatorskin piiri Краматорський район Donetskin alue &&&&&&&&&0553559.&&&&00553 559 &&&&&&&&&&&&&089.020000089,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 194,1[8] Kramatorsk
(150 084 as.)
Mariupolin piiri Маріупольський район Donetskin alue &&&&&&&&&0510425.&&&&00510 425 &&&&&&&&&&&&&092.050000092,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 634,2[8] Mariupol
(431 859 as.)
Pokrovskin piiri Покровський район Donetskin alue &&&&&&&&&0393487.&&&&00393 487 &&&&&&&&&&&&&083.020000083,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 004,1[8] Pokrovsk
(61 161 as.)
Volnovah’an piiri Волноваський район Donetskin alue &&&&&&&&&0141797.&&&&00141 797 &&&&&&&&&&&&&047.030000047,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 457,4[8] Volnovah’a
(21 441 as.)
Bohoduh’ivin piiri Богодухівський район Harkovan alue &&&&&&&&&0124936.&&&&00124 936 &&&&&&&&&&&&&040.050000040,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 508,1[9] Bohoduh’iv
(14 882 as.)
Harkovan piiri Харківський район Harkovan alue &&&&&&&&01745734.&&&&001 745 734 &&&&&&&&&&&&&094.040000094,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 222,5[9] Harkova
(1 433 886 as.)
Izjumin piiri Ізюмський район Harkovan alue &&&&&&&&&0175986.&&&&00175 986 &&&&&&&&&&&&&061.060000061,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 906,2[9] Izjum
(45 884 as.)
Krasnohradin piiri Красноградський район Harkovan alue &&&&&&&&&0105948.&&&&00105 948 &&&&&&&&&&&&&036.070000036,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 334,2[9] Krasnohrad
(20 013 as.)
Kupjanskin piiri Куп'янський район Harkovan alue &&&&&&&&&0133135.&&&&00133 135 &&&&&&&&&&&&&052.030000052,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 612,9[9] Kupjansk
(27 169 as.)
Lozovan piiri Лозівський район Harkovan alue &&&&&&&&&0150400.&&&&00150 400 &&&&&&&&&&&&&068.070000068,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 027,1[9] Lozova
(54 026 as.)
Tšuhujivin piiri Чугуївський район Harkovan alue &&&&&&&&&0197695.&&&&00197 695 &&&&&&&&&&&&&061.040000061,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 804,0[9] Tšuhujiv
(31 575 as.)
Beryslavin piiri Бериславський район Hersonin alue &&&&&&&&&&095967.&&&&0095 967 &&&&&&&&&&&&&034.030000034,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 747,1[10] Beryslav
(12 123 as.)
Henitšeskin piiri Генічеський район Hersonin alue &&&&&&&&&0119901.&&&&00119 901 &&&&&&&&&&&&&047.020000047,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.7 120,5[10] Henitšesk
(19 253 as.)
Hersonin piiri Херсонський район Hersonin alue &&&&&&&&&0456548.&&&&00456 548 &&&&&&&&&&&&&077.070000077,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 841,9[10] H’erson
(283 649 as.)
Kah’ovkan piiri Каховський район Hersonin alue &&&&&&&&&0219783.&&&&00219 783 &&&&&&&&&&&&&061.060000061,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 395,8[10] Nova Kah’ovka
(45 069 as.)
Skadovskin piiri Скадовський район Hersonin alue &&&&&&&&&0124508.&&&&00124 508 &&&&&&&&&&&&&036.030000036,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 255,0[10] Skadovsk
(17 344 as.)
Hmelnytskyin piiri Хмельницький район Hmelnytskyin alue &&&&&&&&&0679374.&&&&00679 374 &&&&&&&&&&&&&062.&&&&0062 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.10 768,3[11] H’melnytskyi
(274 582 as.)
Kamjanets-Podilskyin piiri Кам’янець-Подільський район Hmelnytskyin alue &&&&&&&&&0284010.&&&&00284 010 &&&&&&&&&&&&&045.090000045,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 524,5[11] Kamjanets-Podilskyi
(97 908 as.)
Šepetivkan piiri Шепетівський район Hmelnytskyin alue &&&&&&&&&0280403.&&&&00280 403 &&&&&&&&&&&&&059.040000059,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 352,2[11] Šepetivka
(40 802 as.)
Ivano-Frankivskin piiri Івано-Франківський район Ivano-Frankivskin alue &&&&&&&&&0558130.&&&&00558 130 &&&&&&&&&&&&&055.020000055,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 873,0[12] Ivano-Frankivsk
(237 855 as.)
Kalušin piiri Калуський район Ivano-Frankivskin alue &&&&&&&&&0282692.&&&&00282 692 &&&&&&&&&&&&&043.080000043,8 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 562,7[12] Kaluš
(65 814 as.)
Kolomyjan piiri Коломийський район Ivano-Frankivskin alue &&&&&&&&&0275512.&&&&00275 512 &&&&&&&&&&&&&035.050000035,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 476,7[12] Kolomyja
(61 140 as.)
Kosivin piiri Косівський район Ivano-Frankivskin alue &&&&&&&&&&084437.&&&&0084 437 &&&&&&&&&&&&&017.020000017,2 &&&&&&&&&&&01000.&&&&00877,2[12] Kosiv
(8 463 as.)
Nadvirnan piiri Надвірнянський район Ivano-Frankivskin alue &&&&&&&&&0129939.&&&&00129 939 &&&&&&&&&&&&&042.050000042,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.1 862,1[12] Nadvirna
(22 545 as.)
Verh’ovynan piiri Верховинський район Ivano-Frankivskin alue &&&&&&&&&&030399.&&&&0030 399 &&&&&&&&&&&&&019.010000019,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.1 248,3[12] Verh’ovyna
(5 815 as.)
Bila Tserkvan piiri Білоцерківський район Kiovan alue &&&&&&&&&0436115.&&&&00436 115 &&&&&&&&&&&&&066.060000066,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 510,3[13] Bila Tserkva
(208 737 as.)
Boryspilin piiri Бориспільський район Kiovan alue &&&&&&&&&0203273.&&&&00203 273 &&&&&&&&&&&&&053.090000053,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 873,2[13] Boryspil
(63 674 as.)
Brovaryn piiri Броварський район Kiovan alue &&&&&&&&&0242180.&&&&00242 180 &&&&&&&&&&&&&065.070000065,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 888,2[13] Brovary
(109 473 as.)
Butšan piiri Бучанський район Kiovan alue &&&&&&&&&0362382.&&&&00362 382 &&&&&&&&&&&&&063.040000063,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 555,5[13] Butša
(36 971 as.)
Fastivin piiri Фастівський район Kiovan alue &&&&&&&&&0183794.&&&&00183 794 &&&&&&&&&&&&&059.&&&&0059 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.1 759,7[13] Fastiv
(44 841 as.)
Obuh’ivin piiri Обу́хівський райо́н Kiovan alue &&&&&&&&&0228829.&&&&00228 829 &&&&&&&&&&&&&060.050000060,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 635,3[13] Obuh’iv
(33 443 as.)
Vyšhorodin piiri Вишгородський район Kiovan alue &&&&&&&&&0131957.&&&&00131 957 &&&&&&&&&&&&&055.070000055,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 333,0[13] Vyšhorod
(32 396 as.)
Holovanivskin piiri Голованівський район Kirovohradin alue &&&&&&&&&0121150.&&&&00121 150 &&&&&&&&&&&&&039.090000039,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 244,0[14] Holovanivsk
(5 759 as.)
Kropyvnytskyin piiri Кропивницький район Kirovohradin alue &&&&&&&&&0437018.&&&&00437 018 &&&&&&&&&&&&&071.030000071,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.9 723,2[14] Kropyvnytskyi
(222 695 as.)
Novoukrajinkan piiri Новоукраїнський район Kirovohradin alue &&&&&&&&&0138509.&&&&00138 509 &&&&&&&&&&&&&045.080000045,8 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 202,9[14] Novoukrajinka
(16 338 as.)
Oleksandrijan piiri Олександрійський район Kirovohradin alue &&&&&&&&&0223451.&&&&00223 451 &&&&&&&&&&&&&072.020000072,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 417,9[14] Oleksandrija
(77 303 as.)
Altševskin piiri[6] Алчевський район Luhanskin alue &&&&&&&&&0437513.&&&&00437 513 &&&&&&&&&&&&&096.090000096,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 010,0[3] Altševsk
(106 550 as.)
Dovžanskin piiri[6] Довжанський район Luhanskin alue &&&&&&&&&0206360.&&&&00206 360 &&&&&&&&&&&&&088.050000088,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 140,0[3] Dovžansk
(62 993 as.)
Luhanskin piiri[6] Луганський район Luhanskin alue &&&&&&&&&0529716.&&&&00529 716 &&&&&&&&&&&&&093.030000093,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 150,0[3] Luhansk
(399 559 as.)
Rovenkyn piiri[6] Ровеньківский район Luhanskin alue &&&&&&&&&0295057.&&&&00295 057 &&&&&&&&&&&&&093.080000093,8 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 090,0[3] Rovenky
(45 651 as.)
Sjevjerodonetskin piiri Сєвєродонецький район Luhanskin alue &&&&&&&&&0369421.&&&&00369 421 &&&&&&&&&&&&&094.040000094,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 693,2[15] Sjevjerodonetsk
(101 135 as.)
Starobilskin piiri Старобільський район Luhanskin alue &&&&&&&&&0126010.&&&&00126 010 &&&&&&&&&&&&&038.060000038,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 938,9[15] Starobilsk
(16 267 as.)
Štšastjan piiri Щастинський район Luhanskin alue &&&&&&&&&&078967.&&&&0078 967 &&&&&&&&&&&&&046.030000046,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 308,4[15] Novoaidar
(7 879 as.)
Svatoven piiri Сватівський район Luhanskin alue &&&&&&&&&&078278.&&&&0078 278 &&&&&&&&&&&&&047.&&&&0047 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 314,1[15] Svatove
(16 420 as.)
Drohobytšin piiri Дрогобицький район Lvivin alue &&&&&&&&&0235405.&&&&00235 405 &&&&&&&&&&&&&070.020000070,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.1 493,4[16] Drohobytš
(74 610 as.)
Javorivin piiri Яворівський район Lvivin alue &&&&&&&&&0179219.&&&&00179 219 &&&&&&&&&&&&&042.010000042,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 373,2[16] Javoriv
(12 888 as.)
Lvivin piiri Львівський район Lvivin alue &&&&&&&&01146538.&&&&001 146 538 &&&&&&&&&&&&&075.020000075,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 976,2[16] Lviv
(721 510 as.)
Sambirin piiri Самбірський район Lvivin alue &&&&&&&&&0224126.&&&&00224 126 &&&&&&&&&&&&&032.&&&&0032 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 247,1[16] Sambir
(34 444 as.)
Stryin piiri Стрийський район Lvivin alue &&&&&&&&&0322853.&&&&00322 853 &&&&&&&&&&&&&047.030000047,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 854,0[16] Stryi
(59 608 as.)
Tšervonohradin piiri Червоноградський район Lvivin alue &&&&&&&&&0228945.&&&&00228 945 &&&&&&&&&&&&&057.070000057,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 001,2[16] Tšervonohrad
(65 180 as.)
Zolotšivin piiri Золочівський район Lvivin alue &&&&&&&&&0160664.&&&&00160 664 &&&&&&&&&&&&&041.070000041,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 887,9[16] Zolotšiv
(23 986 as.)
Baštankan piiri Баштанський район Mykolajivin alue &&&&&&&&&0136739.&&&&00136 739 &&&&&&&&&&&&&039.030000039,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 706,4[17] Baštanka
(12 327 as.)
Mykolajivin piiri Миколаївський район Mykolajivin alue &&&&&&&&&0645562.&&&&00645 562 &&&&&&&&&&&&&080.010000080,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.7 689,9[17] Mykolajiv
(476 101 as.)
Pervomaiskin piiri Первомайський район Mykolajivin alue &&&&&&&&&0147757.&&&&00147 757 &&&&&&&&&&&&&059.&&&&0059 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 792,5[17] Pervomaisk
(63 377 as.)
Voznesenskin piiri Вознесенський район Mykolajivin alue &&&&&&&&&0178336.&&&&00178 336 &&&&&&&&&&&&&058.010000058,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 152,7[17] Voznesensk
(34 050 as.)
Berezivkan piiri Березівський район Odessan alue &&&&&&&&&0106490.&&&&00106 490 &&&&&&&&&&&&&027.080000027,8 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 546,1[18] Berezivka
(9 527 as.)
Bilhorod-Dnistrovskyin piiri Білгород-Дністровський район Odessan alue &&&&&&&&&0198572.&&&&00198 572 &&&&&&&&&&&&&035.060000035,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 367,7[18] Bilhorod-Dnistrovskyi
(48 197 as.)
Bolhradin piiri Болградський район Odessan alue &&&&&&&&&0146424.&&&&00146 424 &&&&&&&&&&&&&028.060000028,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 489,8[18] Bolhrad
(14 962 as.)
Izmajilin piiri Ізмаїльський район Odessan alue &&&&&&&&&0207333.&&&&00207 333 &&&&&&&&&&&&&058.&&&&0058 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 237,4[18] Izmajil
(70 731 as.)
Odessan piiri Одеський район Odessan alue &&&&&&&&01382541.&&&&001 382 541 &&&&&&&&&&&&&086.010000086,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 878,1[18] Odessa
(1 015 826 as.)
Podilskin piiri Подільський район Odessan alue &&&&&&&&&0224163.&&&&00224 163 &&&&&&&&&&&&&043.070000043,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.7 056,5[18] Podilsk
(39 662 as.)
Rozdilnan piiri Роздільнянський район Odessan alue &&&&&&&&&0102584.&&&&00102 584 &&&&&&&&&&&&&040.060000040,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 572,2[18] Rozdilna
(17 593 as.)
Krementšukin piiri Кременчуцький район Pultavan alue &&&&&&&&&0392341.&&&&00392 341 &&&&&&&&&&&&&075.020000075,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 106,1[19] Krementšuk
(217 710 as.)
Lubnyn piiri Лубенський район Pultavan alue &&&&&&&&&0187538.&&&&00187 538 &&&&&&&&&&&&&048.030000048,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 487,8[19] Lubny
(44 595 as.)
Myrhorodin piiri Миргородський район Pultavan alue &&&&&&&&&0201728.&&&&00201 728 &&&&&&&&&&&&&048.030000048,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 295,5[19] Myrhorod
(38 447 as.)
Pultavan piiri Полтавський район Pultavan alue &&&&&&&&&0589922.&&&&00589 922 &&&&&&&&&&&&&063.080000063,8 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.10 858,6[19] Pultava
(283 402 as.)
Dubnon piiri Дубенський район Rivnen alue &&&&&&&&&0167728.&&&&00167 728 &&&&&&&&&&&&&036.030000036,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 294,2[20] Dubno
(37 257 as.)
Rivnen piiri Рівненський район Rivnen alue &&&&&&&&&0629531.&&&&00629 531 &&&&&&&&&&&&&058.020000058,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.7 216,6[20] Rivne
(245 289 as.)
Sarnyn piiri Сарненський район Rivnen alue &&&&&&&&&0212598.&&&&00212 598 &&&&&&&&&&&&&026.030000026,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 212,7[20] Sarny
(28 865 as.)
Varašin piiri Вараський район Rivnen alue &&&&&&&&&0138599.&&&&00138 599 &&&&&&&&&&&&&044.090000044,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 323,5[20] Varaš
(42 126 as.)
Konotopin piiri Конотопський район Sumyn alue &&&&&&&&&0198238.&&&&00198 238 &&&&&&&&&&&&&067.010000067,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 186,5[21] Konotop
(84 787 as.)
Oh’tyrkan piiri Охтирський район Sumyn alue &&&&&&&&&0122146.&&&&00122 146 &&&&&&&&&&&&&062.010000062,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 195,6[21] Oh’tyrka
(47 216 as.)
Romnyn piiri Роменський район Sumyn alue &&&&&&&&&0109658.&&&&00109 658 &&&&&&&&&&&&&047.&&&&0047 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 882,1[21] Romny
(38 305 as.)
Sumyn piiri Сумський район Sumyn alue &&&&&&&&&0440618.&&&&00440 618 &&&&&&&&&&&&&075.060000075,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 503,7[21] Sumy
(259 660 as.)
Šostkan piiri Шосткинський район Sumyn alue &&&&&&&&&0182792.&&&&00182 792 &&&&&&&&&&&&&076.050000076,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 066,1[21] Šostka
(73 197 as.)
Berehoven piiri Берегівський район Taka-Karpatian alue &&&&&&&&&0207719.&&&&00207 719 &&&&&&&&&&&&&031.050000031,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.1 460,2[22] Berehove
(23 485 as.)
H’ustin piiri Хустський район Taka-Karpatian alue &&&&&&&&&0267333.&&&&00267 333 &&&&&&&&&&&&&020.060000020,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 180,3[22] H’ust
(28 206 as.)
Mukatševon piiri Мукачівський район Taka-Karpatian alue &&&&&&&&&0252616.&&&&00252 616 &&&&&&&&&&&&&047.060000047,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 056,5[22] Mukatševo
(85 903 as.)
Rah’ivin piiri Рахівський район Taka-Karpatian alue &&&&&&&&&&082397.&&&&0082 397 &&&&&&&&&&&&&044.070000044,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.1 843,7[22] Rah’iv
(15 596 as.)
Tjatšivin piiri Тячівський район Taka-Karpatian alue &&&&&&&&&0184532.&&&&00184 532 &&&&&&&&&&&&&024.040000024,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.1 873,9[22] Tjatšiv
(8 943 as.)
Užhorodin piiri Ужгородський район Taka-Karpatian alue &&&&&&&&&0255532.&&&&00255 532 &&&&&&&&&&&&&055.090000055,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 362,4[22] Užhorod
(115 542 as.)
Kremenetsin piiri Кременецький район Ternopilin alue &&&&&&&&&0141675.&&&&00141 675 &&&&&&&&&&&&&031.090000031,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 633,9[23] Kremenets
(20 674 as.)
Ternopilin piiri Тернопільський район Ternopilin alue &&&&&&&&&0562142.&&&&00562 142 &&&&&&&&&&&&&056.080000056,8 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 161,6[23] Ternopil
(223 938 as.)
Tšortkivin piiri Чортківський район Ternopilin alue &&&&&&&&&0326745.&&&&00326 745 &&&&&&&&&&&&&033.&&&&0033 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 027,5[23] Tšortkiv
(28 393 as.)
Tšerkasyn piiri Черкаський район Tšerkasyn alue &&&&&&&&&0591313.&&&&00591 313 &&&&&&&&&&&&&070.020000070,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 870,8[24] Tšerkasy
(272 651 as.)
Umanin piiri Уманський район Tšerkasyn alue &&&&&&&&&0251408.&&&&00251 408 &&&&&&&&&&&&&052.070000052,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 511,6[24] Uman
(82 154 as.)
Zolotonošan piiri Золотоніський район Tšerkasyn alue &&&&&&&&&0138036.&&&&00138 036 &&&&&&&&&&&&&029.040000029,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 246,1[24] Zolotonoša
(27 458 as.)
Zvenyhorodkan piiri Звенигородський район Tšerkasyn alue &&&&&&&&&0197509.&&&&00197 509 &&&&&&&&&&&&&043.020000043,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 271,5[24] Zvenyhorodka
(16 490 as.)
Korjukivkan piiri Корюківський район Tšernihivin alue &&&&&&&&&&088329.&&&&0088 329 &&&&&&&&&&&&&051.070000051,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 600,9[25] Korjukivka
(12 409 as.)
Nižynin piiri Ніжинський район Tšernihivin alue &&&&&&&&&0220640.&&&&00220 640 &&&&&&&&&&&&&057.010000057,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.7 219,0[25] Nižyn
(66 983 as.)
Novhorod-Siverskyin piiri Новгород-Сiверський район Tšernihivin alue &&&&&&&&&&063670.&&&&0063 670 &&&&&&&&&&&&&043.040000043,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 630,4[25] Novhorod-Siverskyi
(12 647 as.)
Prylukyn piiri Прилуцький район Tšernihivin alue &&&&&&&&&0152632.&&&&00152 632 &&&&&&&&&&&&&061.010000061,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 210,8[25] Pryluky
(52 553 as.)
Tšernihivin piiri Чернігівський район Tšernihivin alue &&&&&&&&&0451430.&&&&00451 430 &&&&&&&&&&&&&077.050000077,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.10 203,9[25] Tšernihiv
(285 234 as.)
Dnistrovskin piiri Дністровський район Tšernivtsin alue &&&&&&&&&0154440.&&&&00154 440 &&&&&&&&&&&&&022.090000022,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 120,0[26] Kelmentsi
(7 111 as.)
Tšernivtsin piiri Чернівецький район Tšernivtsin alue &&&&&&&&&0651772.&&&&00651 772 &&&&&&&&&&&&&051.010000051,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 098,2[26] Tšernivtsi
(265 471 as.)
Vyžnytsjan piiri Вижницький район Tšernivtsin alue &&&&&&&&&&090354.&&&&0090 354 &&&&&&&&&&&&&022.030000022,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.1 878,8[26] Vyžnytsja
(3 875 as.)
Haisynin piiri Гайсинський район Vinnytsjan alue &&&&&&&&&0236803.&&&&00236 803 &&&&&&&&&&&&&036.&&&&0036 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 681,2[27] Haisyn
(25 883 as.)
H’milnykin piiri Хмільницький район Vinnytsjan alue &&&&&&&&&0183913.&&&&00183 913 &&&&&&&&&&&&&040.060000040,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 702,0[27] H’milnyk
(27 158 as.)
Mohyliv-Podilskyin piiri Могилів-Подільський район Vinnytsjan alue &&&&&&&&&0142456.&&&&00142 456 &&&&&&&&&&&&&037.020000037,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 221,0[27] Mohyliv-Podilskyi
(30 186 as.)
Tultšynin piiri Тульчинський район Vinnytsjan alue &&&&&&&&&0152281.&&&&00152 281 &&&&&&&&&&&&&036.020000036,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 859,2[27] Tultšyn
(14 668 as.)
Vinnytsjan piiri Вінницький район Vinnytsjan alue &&&&&&&&&0652126.&&&&00652 126 &&&&&&&&&&&&&071.030000071,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 909,5[27] Vinnytsja
(370 601 as.)
Žmerynkan piiri Жмеринський район Vinnytsjan alue &&&&&&&&&0161544.&&&&00161 544 &&&&&&&&&&&&&038.060000038,6 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 140,1[27] Žmerynka
(34 097 as.)
Kamin-Kašyrskyin piiri Камінь-Каширський район Volynian alue &&&&&&&&&0131123.&&&&00131 123 &&&&&&&&&&&&&022.010000022,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 679,7[28] Kamin-Kašyrskyi
(12 519 as.)
Kovelin piiri Ковельський район Volynian alue &&&&&&&&&0268082.&&&&00268 082 &&&&&&&&&&&&&045.090000045,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.7 658,7[28] Kovel
(67 991 as.)
Lutskin piiri Луцький район Volynian alue &&&&&&&&&0456928.&&&&00456 928 &&&&&&&&&&&&&061.020000061,2 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 249,1[28] Lutsk
(217 197 as.)
Volodymyr-Volynskyin piiri Володимир-Волинський район Volynian alue &&&&&&&&&0171264.&&&&00171 264 &&&&&&&&&&&&&061.050000061,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.2 556,5[28] Volodymyr
(38 070 as.)
Berdjanskin piiri Бердянський район Zaporižžjan alue &&&&&&&&&0179118.&&&&00179 118 &&&&&&&&&&&&&071.030000071,3 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 469,5[29] Berdjansk
(107 928 as.)
Melitopolin piiri Мелітопольський район Zaporižžjan alue &&&&&&&&&0280816.&&&&00280 816 &&&&&&&&&&&&&066.040000066,4 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.7 008,5[29] Melitopol
(150 768 as.)
Polohyn piiri Пологівський район Zaporižžjan alue &&&&&&&&&0167060.&&&&00167 060 &&&&&&&&&&&&&056.070000056,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.6 771,9[29] Polohy
(18 396 as.)
Vasylivkan piiri Василівський район Zaporižžjan alue &&&&&&&&&0184224.&&&&00184 224 &&&&&&&&&&&&&062.050000062,5 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 293,5[29] Vasylivka
(12 771 as.)
Zaporižžjan piiri Запорізький район Zaporižžjan alue &&&&&&&&&0855297.&&&&00855 297 &&&&&&&&&&&&&089.070000089,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.4 693,7[29] Zaporižžja
(722 713 as.)
Berdytšivin piiri Берди́чівський райо́н Žytomyrin alue &&&&&&&&&0159164.&&&&00159 164 &&&&&&&&&&&&&060.080000060,8 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.3 014,0[30] Berdytšiv
(73 999 as.)
Korostenin piiri Ко́ростенський райо́н Žytomyrin alue &&&&&&&&&0255480.&&&&00255 480 &&&&&&&&&&&&&053.090000053,9 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.10 892,2[30] Korosten
(62 285 as.)
Zvjahelin piiri Звягельський райо́н Žytomyrin alue &&&&&&&&&0167540.&&&&00167 540 &&&&&&&&&&&&&055.010000055,1 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.5 237,3[30] Zvjahel
(55 463 as.)
Žytomyrin piiri Жито́мирський райо́н Žytomyrin alue &&&&&&&&&0613311.&&&&00613 311 &&&&&&&&&&&&&062.070000062,7 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.10 508,2[30] Žytomyr
(263 507 as.)

Krimin autonomisen tasavallan hallinnollinen jako vuodesta 2023

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukrainan korkein neuvosto päätti heinäkuussa 2020 Krimin autonomisen tasavallan piirien uudeksi lukumääräksi kymmenen.[2][1][3] Uusi piirijako astui voimaan vuonna 2023.[31] Erityisasemassa oleva Sevastopolin kaupunki ei sisälly piirijakoon, mutta aiemman Sevastopolin kaupunkipiirin alueita on liitetty Bahtšisarain piiriin.[2][1]

Nimi Ukrainalainen nimi,
kyrillinen[2]
Asukkaita
(VL2001, noin)[1]
Pinta-ala
(km2)[3]
Hallintopaikka
[2]
Bahtšisarain piiri Бахчисарайський район &&&&&&&&&0130400.&&&&00130 400 &&&&&&&&&&&02500.&&&&002 500 Bahtšisarai
Bilohirskin piiri Білогірський район &&&&&&&&&0122700.&&&&00122 700 &&&&&&&&&&&02930.&&&&002 930 Bilohirsk
Džankoin piiri Джанкойський район &&&&&&&&&0117900.&&&&00117 900 &&&&&&&&&&&02170.&&&&002 170 Džankoi
Feodosijan piiri Феодосійський район &&&&&&&&&0227600.&&&&00227 600 &&&&&&&&&&&02710.&&&&002 710 Feodosija
Jaltan piiri Ялтинський район &&&&&&&&&0192800.&&&&00192 800 &&&&&&&&&&&&0890.&&&&00890 Jalta
Jevpatorijan piiri Євпаторійський район &&&&&&&&&0260500.&&&&00260 500 &&&&&&&&&&&03870.&&&&003 870 Jevpatorija
Kertšin piiri Керченський район &&&&&&&&&0212900.&&&&00212 900 &&&&&&&&&&&03030.&&&&003 030 Kertš
Kurmanin piiri Курманський район &&&&&&&&&0134000.&&&&00134 000 &&&&&&&&&&&03250.&&&&003 250 Kurman
Perekopin piiri Перекопський район &&&&&&&&&0122800.&&&&00122 800 &&&&&&&&&&&02480.&&&&002 480 Jany Kapu
Simferopolin piiri Сімферопольський район &&&&&&&&&0519400.&&&&00519 400 &&&&&&&&&&&01150.&&&&001 150 Simferopol
  1. a b c d e Novi raiony: karty + sklad 17.7.2020. minregion.gov.ua. Arkistoitu 25.2.2022. Viitattu 12.2.2022; 7.3.2022 (+ arkistoitu versio). (ukrainaksi)
  2. a b c d e Pro utvorennja ta likvidatsiju raioniv. Postanova Verh’ovnoji Rady Ukrajiny No 807-ІХ 18.7.2020. Golos Ukrajinu (Verh’ovna Radan tiedotuslehti), golos.com.ua. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  3. a b c d e f g h i j Pavlo Ostanenko, Roman Perh’aljuk, Oleksandr Bontškovskyi, Stanislav Ostanenko: Аtlas administratyvno-terytorialnoho ustroju Ukrajiny (Атлас адміністративно-територіального устрою України. Новий районний поділ та територіальні громади) (pdf (42,9 MB)) 2020. Kiova: minregion.gov.ua. Arkistoitu 15.12.2021. Viitattu 12.2.2022; 7.3.2022 (+arkistoitu versio). (ukrainaksi)
  4. a b c d Georg Milbradt: Decentralisation reform in Ukraine (pdf) GET Newsletter, No. 145. Nov. 2020. German Economic Team (GET). Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h Marija Timoninoija & Olena Vyšnevska (editors): Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2021 - Number of Present Population of Ukraine, as of January 1, 2021 (pdf) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2021) 2021. Kiova: Deržavna služba statystyky Ukrajiny, Devstat Ukrajiny / Statistics Ukraine (Ukrainan tilastokeskus), ukrcensus.gov.ua. Arkistoitu 14.2.2022. Viitattu 12.2.2022; 7.3.2022 (+arkistoitu versio). (ukrainaksi), (englanniksi)
  6. a b c d e f g h Sijaitsi vuonna 2020 Venäjän tukemalla kapinallisalueella, joka ei ole Ukrainan hallituksen kontrollissa.
  7. a b c d e f g Dnipropetrovska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 23.4.2021. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  8. a b c d e Donetska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 27.1.2022. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  9. a b c d e f g Harkivska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 27.1.2022. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  10. a b c d e Hersonska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 27.1.2022. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  11. a b c H’melnytska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 29.1.2023. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  12. a b c d e f Ivano-Frankivska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 10.2.2022. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  13. a b c d e f g Kyjivska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 27.1.2021. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  14. a b c d Kirovohradska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 2.2.2022. Viitattu 27.2.2022. (ukrainaksi)
  15. a b c d Luhanska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 30.1.2022. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  16. a b c d e f g Lvivska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 4.2.2023. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  17. a b c d Mykolajivska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 27.1.2022. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  18. a b c d e f g Odeska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 27.1.2022. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  19. a b c d Poltavska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 28.1.2021. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  20. a b c d Rivnenska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 6.4.2022. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  21. a b c d e Sumska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 3.2.2023. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  22. a b c d e f Zakarpatska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 27.1.2023. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  23. a b c Ternopilska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 6.8.2020. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  24. a b c d Tšerkaska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 22.1.2021. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  25. a b c d e Tšernihivska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 7.1.2023. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  26. a b c Tšernivetska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 23.1.2021. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  27. a b c d e f Vinnytska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 21.1.2021. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  28. a b c d Volynska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 23.1.2021. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  29. a b c d e Zaporizka oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 26.4.2021. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
  30. a b c d Žytomyrska oblast - Rayony decentralization.gov.ua. Arkistoitu 28.1.2023. Viitattu 12.2.2021. (ukrainaksi)
  31. https://zakon.rada.gov.ua/laws/show/3334-IX