Álvaro Noboa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Álvaro Noboa (s. 1. marraskuuta 1950) on ecuadorilainen liikemies ja poliitikko. Banaanikaupalla vaurastunut Noboa on maan rikkain mies. Hän on pyrkinyt maan presidentiksi 1998, 2002, 2006, 2009 ja 2013.[1] Vuoden 2013 vaaleissa hän sai neljä prosenttia äänistä.[2]

Noboa on käynyt vuosien varrella useita pitkällisiä oikeustaisteluita. Hänen isänsä ei jättänyt hänelle perinnöksi osuutta perheen yhtiöstä, mutta Álvaro Noboa sai lopulta oikeusteitse puolet yhtiöstä. Syyte seksuaalisesta ahdistelusta päättyi sovitteluun. Viime vuosina hänen yhtiötään on syytetty verovilpistä kun taas Noboa on syyttänyt verottajaa ajojahdista.[3]

Noboan perheyhtymä koostuu kaikkiaan 110 tytäryhtiöstä, ja se on Ecuadorin suurin konserni. Se on Ecuadorin suurin ja maailman viidenneksi suurin banaanien tuottaja, ja hallitsee noin 4 % maailman banaanikaupasta. Yhtiön tuotemerkki on "Bonita".[4]

Noboaa on syytetty työntekijöiden oikeuksien polkemisesta ja Noboa Groupin työntekijöitä on erotettu ammattiyhdistysliikkeissä toiminnan vuoksi, ja lakkoilevia työläisiä pahoinpidelty. Noboaa on syytetty myös lapsityövoiman käytöstä.[5][6]

Hän on perustamansa Partido Renovador Institucional de Acción Nacionalin (PRIAN) johtaja erottuaan keskustaoikeistolaisesta Partido Roldosista Ecuatorianosta (PRE).

Noboan puoliso Anabella Azín on toiminut Ecuadorin parlamentissa, ja heidän poikansa Daniel Noboa valittiin lokakuussa 2023 Ecuadorin presidentiksi.[7][8]

  1. Candidato presidencial de Ecuador Elecciones Equador. Arkistoitu 11.7.2014. Viitattu 13.8.2014. (espanjaksi)
  2. Ecuador President Rafael Correa easily wins reelection 17.2.2013. LA Times. Viitattu 13.8.2014.
  3. Behind a Mysterious Advertisement, an Ecuadorean Banana Mogul’s Legal Battle 5.8.2014. NY Times. Viitattu 13.8.2014.
  4. Grupo Noboa S.A., Guayaquil, Ecuador Banana Link. Arkistoitu 14.8.2014. Viitattu 13.8.2014.
  5. http://hrw.org/english/docs/2002/05/22/ecuado3997.htm
  6. Alvaro Noboa: Two-time loser tries again 2006. Financial Times. Viitattu 13.8.2014.
  7. REACTION: Daniel Noboa Wins Presidency in Ecuador Americas Quarterly. 16.10.2023. Americas Society/Council of the Americas. Viitattu 16.10.2023. (englanniksi)
  8. Sandra Korhonen: Banaaniyrittäjän poika Daniel Noboa, 35, valittiin Ecuadorin uudeksi presidentiksi HS.fi. 16.10.2023. Sanoma Media Company. Viitattu 16.10.2023.