Åmsele

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Åmsele
Åmselen kirkko.
Åmselen kirkko.

Åmsele

Koordinaatit: 64°31′45″N, 19°20′50″E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Västerbottenin lääni
Maakunta Västerbotten
Kunta Vindelnin kunta
Pinta-ala
 – Maa 0,81 km²
Väkiluku 209
 – Väestötiheys 258,0 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Åmsele on taajama Vindelnin kunnassa Västerbottenissa, Pohjois-Ruotsissa. Kylään on matkaa Uumajasta 100 kilometriä ja 50 kilometriä Lyckselestä.

Åmselen pinta-ala on 82 hehtaaria ja väkiluku oli 209 vuonna 2000. Ensimmäiset asukkaat kylään tulivat vuonna 1737. Suurimmillaan se oli 1960-luvulla. Nykyään kylässä on koulu, vanhustentalo, ruokakauppa ja huoltoasema. Kylässä on joitakin pienyrityksiä, mutta tuloja hankitaan myös maa- ja metsätaloudesta.

3. heinäkuuta 1988 Åmselessa tapahtui kolmoismurha, josta Juha Valjakkala tuomittiin myöhemmin elinkautiseen vankeuteen.

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Åmselen taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
387
1965
  
402
1970
  
374
1975
  
333
1980
  
329
1990
  
258
1995
  
247
2000
  
209
2005
  
201
2010
  
209
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[2]
  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]