( )

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli on musiikkiaiheinen. Saatoit etsiä myös sulkeita.
( )
Sigur Rós
Studioalbumin ( ) kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Julkaistu 28. lokakuuta 2002
 Tuottaja(t) Sigur Rós
 Tyylilaji Post-rock
 Kesto 71.10
 Levy-yhtiö FatCat Records
Smekkleysa Records
Sigur Rósin muut julkaisut
Ágætis byrjun
1999
( )
2002
Ba Ba Ti Ki Di Do
2004
Singlet albumilta ( )
  1. ”Untitled #1 (Vaka)”
    Julkaistu: 12. toukokuuta 2003

( ) on islantilaisen post-rock-yhtye Sigur Rósin neljäs albumi. Siinä on kahdeksan nimeämätöntä kappaletta, jotka on jaettu kahteen osaan. Yhtyeen oman kuvailun mukaan ensimmäiset neljä ovat ”kevyempiä ja optimistisempia” ja seuraavat neljä ”synkeämpiä ja melankolisempia”. Levyn kaksi osaa on jaettu niiden väliin jätetyllä 36 sekunnin hiljaisuudella.

Albumin nimi sisältää vain kaksi vastakkain olevaa sulkumerkkiä. Sillä ei ole virallista, lausuttavaa nimeä. Myöskään yhdelläkään levyn kappaleista ei ole varsinaista virallista nimeä, mutta yhtye on julkaissut jokaiselle kotisivuillaan lempi- tai työnimen.

Kaikki albumin kappaleet on laulettu ”vonlenskaksi” (engl. Hopelandic). Se on yhtyeen laulajan Jón ”Jónsi” Þór Birgissonin kehittämä kieli (hänen lähinnä vain improvisoituaan musiikkiin), joka koostuu merkityksettömistä tavuista ja muistuttaa hieman scat-laulantaa. Kieli on nimetty Sigur Rósin ensimmäisen albumin, Vonin mukaan, jolla Jónsi ensi kertaa käytti sitä. Suurin osa ( ):n kappaleiden sanoituksista toistuu uudelleen ja uudelleen, jopa jokaisessa kappaleessa.

Levyn pakkaukseen kuuluu kannen lisäksi läpinäkymätön muovinen kuori. Tähän kuoreen on leikattu kuvio ( ), jonka läpi kannen kuva osittain näkyy. Kansikuva on hyvin taiteellinen ja hieman epäselvä luontokuva, joka on otettu yhtyeen studion ulkopuolelta. Levylle on tehty neljä erilaista kansivaihtoehtoa; Yhdysvalloilla, Australialla, Euroopalla ja Japanilla on kaikilla oma versionsa.

Vaikka ”vonlenska” kuulostaakin lähinnä islannilta, monet sen lauseet muistuttavat englantia (esimerkiksi ”you sigh," "you sold," "you sign no more," "you sigh so long", "you sat alone"). Tämän takia monet kuuntelijat ovatkin tulkinneet ne englanniksi ja keksineet sanoituksille omia merkityksiään. On epäselvää oliko tämä tarkoituskin, mutta ainakin Sigur Rósin viralliselta kotisivulta saattoi hieman albumin julkaisun jälkeen katsella multimediapätkiä, jossa kappaleeseen oli liitetty fanien ehdottamia versioita sanoituksista. Levyn kansilehdessä on 12 tyhjää sivua, joille faneja on pyydetty kirjoittamaan tai piirtämään oma tulkintansa musiikista.

Sigur Rós myös julkaisi albumin tiimoilta musiikkivideon kappaleeseen ”nimetön 1” (eli Vaka), ja sen ohjasi Floria Sigismondi. Video kuvaa maailmanlopun jälkeisestä maailmaa, jossa koululaiset istuvat jonkinlaisessa eteisessä ja pukevat päälleen useita kerroksia vaatteita sekä uhkaavan näköiset kaasunaamarit. He lähtevät ulos ja aloittavat leikin ydinjätelumessa. Lasten leikkiminen on kuvattu hauskanpidon ja heidän vanhan kotimaailmansa takana näkyvän tuhon kautta. Videon viimeinen kohtaus kuvaa pientä tyttöä, jonka kaasunaamari rikkoutuu. Hän kuolee ydinjätelumeen, viimeinen nähden maailman todellisen kauneuden sen linssin ulkopuolella, jota lapset on pakotettu käyttämään. Video voitti ”Paras video” -kategorian MTV Europe Music Awardsissa vuonna 2003. Albumia on myyty maailmanlaajuisesti noin 500 000 kappaletta.

  1. " nimetön #1" - 6:38 eli "Vaka" (Yhtyeen rumpalin, Orrin, tyttären nimi)
  2. " nimetön #2" – 7:33 eli "Fyrsta" (Ensimmäinen laulu)
  3. " nimetön #3" – 6:33 eli "Samskeyti" (Kiintymys)
  4. " nimetön #4" – 7:32 eli "Njósnavélin" (Vakoilukone tai Ei-mikään-laulu)
  5. " nimetön #5" – 9:57 eli "Álafoss" (Álafoss on paikka, jossa yhtyeen studio sijaitsee)
  6. " nimetön #6" – 8:48 eli "E-Bow" (Yhtyeen basisti, Georg soittaa bassoaan e-jousella tässä kappaleessa)
  7. " nimetön #7" – 12:59 eli "Dauðalagið" (Kuolema-laulu)
  8. " nimetön #8" – 11:45 eli "Popplagið" (Pop-laulu)

Nimet ovat kappaleiden työnimiä tai nimiä, joilla yhtyeen jäsenet niihin viittaavat.