50 metrin pistooli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

50 metrin pistooli (entinen vapaapistooli) -kilpailuissa ammutaan 50 metrin etäisyydeltä olevaan tauluun. Laji muistuttaa paljon 10 m ilmapistoolia. Aseena lajissa käytetään yhdellä patruunalla ladattavaa pistoolia, jonka kaliiperi on .22 LR. Taulun uloimman renkaan halkaisia on 500 millimetriä ja kympin halkaisia on 50 millimetriä. Samaa taulua käytetään myös 25 m vakiopistoolissa, 25 m isopistoolissa, 25 m urheilupistoolissa ja 25 m pienoispistoolissa.

50 m pistoolin kilpailu käsittää 60 laukauksen peruskilpailun ja kahdeksan parhaan 10 laukauksen finaalin. Lajissa järjestetään kansainvälisellä tasolla kilpailuja vain miesten ja poikien sarjoissa. Lisäksi lajissa voidaan järjestää karsinta, jossa valitaan kilpailut peruskilpailuun. Finaalissa ampujien tulokset mitataan kymmenyksien tarkkuudella. Olympialaisissa laji on ollut Ateenasta 1896 lähtien, mutta siinä ei kilpailtu Pariisissa 1924 ja Los Angelesissa 1932. Lajin ensimmäiset MM-mitalit jaettiin vuoden 1900 Pariisin olympialaisten tuloksien perusteella.

Maailmanennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Voimassa olevat 50 m pistoolin maailmanennätykset
Miehet Peruskilpailu 581 Neuvostoliitto Aleksandr Melentjev (URS) OG Moskova, Neuvostoliitto 27.7.1980
Finaali 676,2 (577+99,2) Yhdysvallat William Demarest (USA) WC Milano, Italia 4.6.2000
Joukkue 1719  Romania (Stan, Babii, Ilie) EM Osijek, Jugoslavia 7.9.1985
Pojat Peruskilpailu 577 Bulgaria Spas Koprinkov (BUL) MM Moskova, Neuvostoliitto 9.8.1990
Joukkue 1666  Bulgaria (Ivanov, Simeonov, Koprinkov) EM Joensuu, Suomi 4.8.1988

Olympiaennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Voimassa olevat 50 m pistoolin olympiaennätykset
Miehet Peruskilpailu 581 Neuvostoliitto Aleksandr Melentjev (URS) OG Moskova, Neuvostoliitto 27.7.1980
Finaali 666,4 (570+96,4) Venäjä Boris Kokorev (RUS) OG Atlanta, Yhdysvallat 23.7.1996

Euroopanennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Voimassa olevat 50 m pistoolin Euroopanennätykset
Miehet Peruskilpailu 581 Neuvostoliitto Aleksandr Melentjev (URS) OG Moskova, Neuvostoliitto 27.7.1980
Finaali 675,3 (580+95,3) Bulgaria Tanju Kirjakov (BUL) WC Hiroshima, Japani 21.4.1995
Joukkue 1719  Romania (Stan, Babii, Ilie) EM Osijek, Jugoslavia 7.9.1985
Pojat Peruskilpailu 577 Bulgaria Spas Koprinkov (BUL) MM Moskova, Neuvostoliitto 9.8.1990
Finaali 665,9 (569+96,9) Venäjä Leonid Jekimov (RUS) EM Granada, Espanja 11.7.2007
Joukkue 1666  Bulgaria (Ivanov, Simeonov, Koprinkov) EM Joensuu, Suomi 4.8.1988

Aasianennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Voimassa olevat 50 m pistoolin Aasianennätykset
Miehet Peruskilpailu 577 Kiina Tan Zongliang (CHN) MM Zagreb, Kroatia 24.7.2006
Finaali 674,6 (575+99,6) Etelä-Korea Jin Jong-oh (KOR) WC Changwon, Etelä-Korea 11.4.2009
Joukkue 1699  Kiina (Tan, Wang, Xu) MM Lahti, Suomi 8.7.2002
Pojat Peruskilpailu 563 Kazakstan Vladimir Išatšenko (KAZ) MM
ASG
Lahti, Suomi
Busan, Etelä-Korea
8.7.2002
2.10.2002
Joukkue 1641  Kiina (Pu, Mai, Yu) MM Zagreb, Kroatia 24.7.2006

Olympiavoittajat ja maailmanmestarit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kilpailu Kilpailija Tulos Joukkue Tulos
Olympialaiset
Ateena 1896 Yhdysvallat Sumner Paine (USA) 442
Pariisi 1900 Sveitsi Karl Röderer (SUI) 503  Sveitsi (Röderer, Stäheli, Richardet, Luethi, Probst) 2271
Lontoo 1908 Belgia Paul van Asbroeck (BEL) 490  Yhdysvallat (Gorman, Calkins, Dietz, Axtell) 1914
Tukholma 1912 Yhdysvallat Alfred Lane (USA) 499  Yhdysvallat (Lane, Sears Dr., Dolfen, Dietz) 1916
Antwerpen 1920 Yhdysvallat Karl Telford Frederick (USA) 496  Yhdysvallat (Frederick, Lane, Snook, Johnson, Bracken) 2372
Berliini 1936 Ruotsi Torsten Ullman (SWE) 559
Lontoo 1948 Edwin Vásquez (PER) 545
Helsinki 1952 Yhdysvallat Huelet Benner (USA) 553
Melbourne 1956 Suomi Pentti Linnosvuo (FIN) 556
Rooma 1960 Neuvostoliitto Aleksei Guštšin (URS) 560
Tokio 1964 Suomi Väinö Markkanen (FIN) 560
México 1968 Neuvostoliitto Grigori Kosyh (URS) 562
München 1972 Ruotsi Ragnar Skanåker (SWE) 567
Montréal 1976 Itä-Saksa Uwe Potteck (GDR) 573
Moskova 1980 Neuvostoliitto Aleksandr Melentjev (URS) 581
Los Angeles 1984 Kiina Xu Haifeng (CHN) 566
Soul 1988 Romania Sorin Babii (ROM) 660 (566+94)
Barcelona 1992 Kanstantsin Lukašyk (EUN) 658 (567+91)
Atlanta 1996 Venäjä Boris Kokorev (RUS) 666,4 (570+96,4)
Sydney 2000 Bulgaria Tanju Kirjakov (BUL) 666,0 (570+96,0)
Ateena 2004 Venäjä Mihail Nestrujev (RUS) 663,3 (565+98,3)
Peking 2008 Etelä-Korea Jin Jong-Oh (KOR) 660,4 (563+97,4)
Lontoo 2012 Etelä-Korea Jin Jong-Oh (KOR) 662,0 (562+100,0)
Maailmanmestaruuskilpailut
Pariisi 1900 Sveitsi Karl Röderer (SUI) 503  Sveitsi (Luethi, Probst, Richardet, Röderer, Stäheli) 2 271
Luzern 1901 Sveitsi Karl Hess (SUI) 443  Sveitsi (Hess, Probst, Richardet, Röderer, Stäheli) 2 159
Rooma 1902 Sveitsi Karl Hess (SUI) 470  Sveitsi (Hess, Lang, Röderer, Roch, Stäheli) 2 187
Buenos Aires 1903 Argentiina Benjamin Segura (ARG) 466  Argentiina (de Alvear, Velaz, Lubary, Segura, del Pino) 2 169
Lyon 1904 Belgia Paul van Asbroeck (BEL) 484  Sveitsi (Hess, Probst, Richardet, Röderer, Stäheli) 2 333
Bryssel 1905 Belgia Julien van Asbroeck (BEL) 507  Belgia (J. van Asbroeck, P. van Asbroeck, Englebert, Paumier de Verger, Robert) 2 486
Milano 1906 Sveitsi Konrad Stäheli (SUI) 512  Belgia (Englebert, Paumier de Verger, J. van Asbroeck, Robert, P. van Asbroeck) 2 425
Zürich 1907 Belgia Paul van Asbroeck (BEL) 504  Belgia (J. van Asbroeck, P. van Asbroeck, Paumier de Verger, Robert, Storms) 2 398
Wien 1908 Richard Fischer (GER) 509 Italia (Buttafava, Bonicelli, Cantoni, Frasca, Righini) 2 438
Hampuri 1909 Belgia Paul van Asbroeck (BEL) 518 Saksa (Bock, Fischer, Ehricht, Schmeisser, Vogel) 2 509
Loosduinen 1910 Belgia Paul van Asbroeck (BEL) 528  Belgia (Englebert, Paumier de Verger, van Asbroeck, van Molle, Wullemans) 2 480
Rooma 1911 Belgia Charles Paumier du Verger (BEL) 528  Belgia (van Molle, Serruys, Cammaerts, van Asbroeck, Paumier de Verger) 2 473
Bayonne-Biarritz 1912 Belgia Paul van Asbroeck (BEL) 540  Belgia (van Asbroeck, Cammaerts, Paumier de Verger, van Molle, Serruys) 2 570
Camp Perry 1913 Ruotsi Vilhelm Carlberg (SWE) 486  Yhdysvallat (Snook, Dietz, Lane, McCutcheon, Hanford) 2 325
Viborg 1914 Belgia Paul van Asbroeck (BEL) 528 Italia (Galli, Frasca, Moretto, Preda, Ticchi) 2 518
Lyon 1921 Sveitsi Hans Hänni (SUI) 515 Italia (Boriani, Frasca, Micheli, Moretto, Ticchi) 2 469
Milano 1922 Sveitsi Hans Hänni (SUI) 514  Sveitsi (Blum, Hänni, Koenig, Schnyder, Fritz Zulauf) 2 553
Camp Perry 1923 Yhdysvallat Irving Romaro Calkins (USA) 523  Yhdysvallat (Calkins, Dunn, Frederick, Price, Wescott) 2 540
Reims 1924 Sveitsi Wilhelm Schnyder (SUI) 531  Sveitsi (Brunner, Blum, Hänni, Koenig, Schnyder) 2 572
Sankt Gallen 1925 Sveitsi Wilhelm Schnyder (SUI) 513  Ranska (des Jamonnieres, Keller-Dorian, Pecchia, Petit, Tetart) 2 478
Rooma 1927 Sveitsi Wilhelm Schnyder (SUI) 532  Sveitsi (Balmer, Blum, Schnyder, Wiederkehr, Zulauf) 2 574
Loosduinen 1928 Sveitsi Wilhelm Schnyder (SUI) 530  Sveitsi (Blum, Fisher, Schnyder, Wiederkehr, Zulauf) 2 581
Tukholma 1929 Sveitsi Fritz Zulauf (SUI) 542  Sveitsi (Blum, Fisher, Revilliod de Bude, Schnyder, Zulauf) 2 651
Antwerpen 1930 Sveitsi Lean Revilliod de Bude (SUI) 538  Sveitsi (Flueckiger, Crivelli, Revilliod de Bude, Schnyder, Zulauf) 2 649
Lwów 1931 Ranska Marcel Bonin (FRA) 536  Sveitsi (Flueckiger, Crivelli, Revilliod de Bude, Schnyder, Zulauf) 2 608
Granada 1933 Ruotsi Torsten Ullman (SWE) 541  Sveitsi (Andres, Bullo, Flueckiger, Crivelli, Schnyder) 2 584
Rooma 1935 Ruotsi Torsten Ullman (SWE) 547  Sveitsi (Andres, Flueckiger, Crivelli, Leibundgut, Buechi) 2 635
Helsinki 1937 Ruotsi Torsten Ullman (SWE) 555  Sveitsi (Buechi, Flueckiger, Crivelli, Gaemperli, Schaffner) 2 650
Luzern 1939 Saksa Erich Krempel (GER) 547  Sveitsi (Ambuehl, Andres, Buechi, Flueckiger, Muster) 2 675
Tukholma 1947 Ruotsi Torsten Ullman (SWE) 545  Argentiina (Bidegain, Cagnasso, Gruben, Manes, Martijena) 2 666
Buenos Aires 1949 Sveitsi Beat Rhyner (SUI) 548  Argentiina (Bidegain, Cagnasso, Cannavo, Gruben, Martijena) 2 627
Oslo 1952 Ruotsi Torsten Ullman (SWE) 558  Ruotsi (Lindblom, Nordlund, Lundqvist, Schoett, Ullman) 2 718
Caracas 1954 Yhdysvallat Huelet Benner (USA) 553  Neuvostoliitto (Demin, Jasinky, Martazov, Polikanin, Vainshtein) 2 722
Moskova 1958 Neuvostoliitto Makhmud Umarov (URS)  Neuvostoliitto (Gustchin, Jasinsky, Umarov, Vainshtein, Zapolski)
Kairo 1962 Neuvostoliitto Vladimir Stolipin (URS)  Neuvostoliitto (Akulov, Gustchin, Kosyh, Stolipin)
Wiesbaden 1966 Neuvostoliitto Vladimir Stolipin (URS)  Neuvostoliitto (Kosyh, Raskazov, Stolipin, Udachin)
Phoenix 1970 Itä-Saksa Harald Vollmar (GDR)  Neuvostoliitto (Kosyh, Stolipin, Egrišin, Yermakov)
Thun 1974 Neuvostoliitto Georgi Zapolskich (URS)  Neuvostoliitto (Egrišin, Kosyh, Raenko, Zapolskich)
Soul 1978 Sveitsi Moritz Minder (SUI)  Sveitsi (Binder, Burkhard, Minder, Rissi)
Caracas 1982 Ruotsi Ragnar Skanåker (SWE)  Neuvostoliitto (Egrišin, Melentjev, Sumatohin, Turla)
Suhl 1986 Neuvostoliitto Sergei Pyžjanov (URS)  Neuvostoliitto (Basinski, Melentjev, Pyžjanov)
Moskova 1990 Bulgaria Spas Koprinkov (BUL)  Unkari (Agh, Gyorik, Papanitz)
Milano 1994 Kiina Wang Yifu (CHN) 663,5 (566+97,5)  Ukraina (Bliznuchenko, Ivanchuk, Makarov) 1675
Barcelona 1998 Ranska Franck Dumoulin (FRA) 673,4 (577+96,4)  Kiina (Wang, Xu, Tan) 1684
Lahti 2002 Kiina Tan Zongliang (CHN) 662,7 (568+94,7)  Kiina (Tan, Wang, Xu) 1699
Zagreb 2006 Kiina Tan Zongliang (CHN) 667,1 (570+97,1)  Kiina (Tan, Lin, Wu) 1685
Kilpailu Kilpailija Tulos Joukkue Tulos
Maailmanmestaruuskilpailut
Milano 1994 Moldova Anatolie Corovai (MDA) 555  Moldova (An. Corovai, Al. Corovai, Vierou) 1630
Barcelona 1998 Jugoslavian liittotasavalta Andrija Zlatić (YUG) 554  Puola (Borowicki, Knapik, Los) 1621
Lahti 2002 Kazakstan Vladimir Išatšenko (KAZ) 553  Ukraina (Omeltšuk, Kybriya, Zhurba) 1627
Zagreb 2006 Kiina Pu Qifeng (CHN) 560  Kiina (Pu, Mai, Yu) 1641