A1 (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
a1
Tiedot
Toiminnassa 19992002, 2009
Kotipaikka Yhdistynyt kuningaskunta Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Jäsenet

Ben Adams
Mark Read
Christian Ingebrigtsen
Paul Marazzi

Levy-yhtiö

Sony BMG Music Entertainment
Epic Records, 1999–2002

a1 oli brittiläinen poikabändi, jonka ensimmäinen single "Be The First To Believe" julkaistiin vuonna 1999. Jäseniä olivat Mark Read, Paul Marazzi, Ben Adams ja Christian Ingebrigtsen (kotoisin Norjasta). He voittivat Brit Award -palkinnon parhaana brittiläisenä tulokkaana vuonna 2001.

Yhtyeen tarina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen julkisuuskuva keskittyi siihen, että jäsenet kirjoittivat useita kappaleistaan itse ja kolme heistä soitti instrumentteja. Read soitti pianoa ja rumpuja, Adams pianoa ja Ingebrigtsen pianoa ja kitaraa. He saivat alussa kohtalaista menestystä mutta saavuttivat Britannian listan kärjen syksyllä 2000, kun kaksi singleä nousi ykköseksi yhdeksän viikon sisällä: "Take On Me"[1] ja "Same Old Brand New You"[2]. Edellinen oli A-ha-cover vuodelta 1985, joka oli silloin noussut Britanniassa listakakkoseksi.[1] Vuonna 2001 yhtye kiersi Aasiaa, jossa heidät otettiin hyvin vastaan. Kappaleen "No More" musiikkivideo kuvattiin Singaporessa. Indonesian kiertueella he esiintyivät ostoskeskuksessa nimeltä Taman Angrek Mall, jossa neljä teini-ikäistä tyttöä kuoli yleisön vauhkoonnuttua. Kaikki neljä a1:n jäsentä harkitsi yhtyeen jättämistä tapauksesta järkytyttyään.

Marraskuussa 2001 kuvattiin musiikkivideo "Caught in the middle", jonka ohjasi suomalainen Miikka Lommi. Video myös kuvattiin Suomessa tuulisella Porkkalanniemellä.

Kolmas albumi, Make It Good, oli soundiltaan rock-läheisempi ja heidän viimeinen studioalbuminsa.

8. lokakuuta, 2002 Paul Marazzi jätti yhtyeen vedoten henkilökohtaisiin syihin, ja yhtye lopulta hajosi.

He julkaisivat Best Of -albumin tammikuussa 2004, jolla kuultiin aiemmin julkaisemattomia konserttiäänityksiä, singlet ja kaksi julkaisematonta studiolevytystä.

Ben Adams julkaisi singlen "Sorry", joka nousi sijalle 18 Britannian listalla huhtikuussa 2005. Ben Adams on myös norjalaisen Subwoolfer duon toinen laulajista, joka edusti Norjaa Euroviisuissa vuonna 2022.

Christian on saanut suosiota kotimaassaan Norjassa ja Mark kirjoittaa edelleen lauluja, mutta useille eri artisteille.

  • Here we come (1999)
  • The A-List (2000)
  • Make it good (2002)
  • a1 (2002)
  • The Best of a1 (2004)
  • A1 Greatest Hits (2009)
  • Waiting For Daylight (2010)
  • Rediscovered (2012)
Vuosi Kappale Listasijoitus Albumi
Britannian singlelista
1999 "Be The First To Believe" #6 Here we come
1999 "Summertime Of Our Lives" #5 Here we come
1999 "Everytime / Ready Or Not" #3 Here we come
2000 "Like A Rose" #6 Here we come
2000 "Take On Me" #1 The A-List
2000 "Same Old Brand New You" #1 The A-List
2001 "No More" #6 The A-List
2002 "Caught In The Middle" #2 Make It Good
2002 "Make It Good" #11 Make It Good
2002 "Nos Differences" (feat. Eve Angeli) Make It Good
2009 "Take You Home" Waiting for Daylight
2010 "Don't Wanna Lose You Again” Waiting for Daylight
2010 "In Love and I Hate It” Waiting for Daylight
2011 "Waiting for Daylight” Waiting for Daylight
2011 "Another Year Gone” Waiting for Daylight
2012 "Just Three Words” Rediscovered
2012 "Trust Me” Rediscovered
2013 "Christopher Columbus” Rediscovered
2014 "Critical Love”
2018 "Amour”
  1. a b Tsort.info: Kappaleen "Take on me" listahistoria tsort.info. Viitattu 2.11.2017.
  2. Roberts, David (2006). British Hit Singles & Albums (19. painos). London: Guinness World Records Limited. s. 653. ISBN 1-904994-10-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]