Aamu (kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Aamu”
Anssi Kela
Singlen ”Aamu” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Aukio
 Julkaistu 8. kesäkuuta 2009
 Tekijä(t) Anssi Kela
 Tuottaja(t) Anssi Kela
Tommi Viksten
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 04.26
 Levy-yhtiö Sony Music
Anssi Kelan muut singlet
”Suomalainen”
2007
”Aamu”
2009
”Kaivos”
2009

Aamu” on suomalaisen laulaja-lauluntekijän Anssi Kelan kappale, joka julkaistiin singlenä 8. kesäkuuta 2009.[1] Kappale on ensimmäinen singlejulkaisu Kelan neljänneltä sooloalbumilta Aukio.

”Aamu” on kolmas kappale Aukio-konseptialbumilla. Kappaleessa tarinan päähenkilö ”valmistautuu jälleen uuteen työpäivään. Päivään, joka alkaa kuten kaikki muutkin, mutta joka kuitenkin tulee muuttamaan kaiken”. Musiikillisesti kappale nyökkää AOR-musiikin ja ”amerikkalaisen areenarokin” suuntaan Rick Springfieldin ja The E Street Bandin hengessä.[2] Kelalle on myöhemmin sanottu, että kappaleen kitarariffi on ”kopioitu ties kuinka monesta kappaleesta”, mihin hän on todennut ”en minä siinä yrittänytkään keksiä pyörää uudestaan”.[3]

Kappaleeseen kuvattiin OP Komosen ohjaama musiikkivideo Finnvox-studiolla. Video on kasattu Aukio-albumin äänityksistä tehdyn studiopäiväkirjan kuvamateriaalista.[4]

”Aamu” nousi parhaimillaan Suomen virallisen single- ja latauslistan sijalle kaksi.[5] Radiosoittolistalla kappale sijoittui kolmanneksi.[6]

  1. Aamu – 4.26

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lista Paras
sijoitus
Suomen virallinen singlelista 2 [5]
Suomen virallinen latauslista 2 [5]
Radiosoittolista 3 [6]
  1. Aamu-single ladattavissa nyt anssikela.com. 8.6.2009. Viitattu 13.1.2019.
  2. Uusi single anssikela.com. 8.6.2009. Viitattu 13.1.2019.
  3. TOP 10: Anssi Kela anssikela.com. 4.8.2011. Viitattu 13.1.2019.
  4. Anssi Kela – Videot anssikela.com. Viitattu 13.1.2019.
  5. a b c Anssi Kela - "Aamu" Listasijoitukset Musiikkituottajat. Viitattu 13.1.2019.
  6. a b Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1961: KAS - KES suomenlistalevyt.blogspot.fi. Viitattu 13.1.2019.