Aasian kisat 2006

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

15. Aasian kisat (Asiadit) alkoivat Qatarin Dohassa 1. joulukuuta 2006 ja päättyivät 15. joulukuuta 2006. Tätä ennen kisat oli järjestetty vain kerran Länsi-Aasiassa: vuoden 1974 kisat järjestettiin Teheranissa, Iranissa. Kilpailuissa oli yhteensä 45 eri urheilumuotoa ja niihin osallistui noin 10 500 urheilijaa.

Osallistujamaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki 45 Aasian olympiakomitean (OCA) jäsenvaltiota osallistuivat kilpailuihin. Suluissa oleva numero kertoo maan lähettämän joukkueen koon.

Kilpailut saivat ikävän käänteen kun korealainen kenttäratsastaja Kim Hyung-chil menehtyi pudottuaan hevosensa selästä sateessa järjestetyn kestävyyskilpailun aikana. Onnettomuus tapahtui kolmipäiväisen kilpailun 8. etapilla 7. joulukuuta. Hyung-chil jäi kaatuneen hevosensa alle. Hänet kuljetettiin välittömästi sairaalaan. Kilpailujen organisaatio vahvisti kuolemantapauksen.

Etelä-Korean olympiakomitean puheenjohtajan Kim Jung Kilin mukaan Hyung-chilin ratsu kaatui liukastumisen seurauksena. Etelä-Korean viranomaiset pyysivät tapahtuman johdosta selvitystä kilpailuorganisaatiolta.

Kyseessä oli kahdeksas vuoden 2006 Aasian kisoihin liittyvä kuolemantapaus ja ensimmäinen, jossa uhrina oli urheilija.

Vuoden 2006 Aasian kisoissa kilpailtiin yhteensä 45 eri lajissa:

Mitalitaulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 2006 Aasian kisojen mitalitaulukko
Sij Maa Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
1 Kiina 165 88 63 316
2 Korea 58 53 82 193
3 Japani 50 71 77 198
4 Kazakstan 23 20 42 85
5 Thaimaa 13 15 26 54
6 Iran 11 15 22 48
7 Uzbekistan 11 14 15 40
8 Intia 10 17 26 53
9 Qatar (isäntämaa) 9 12 11 32
10 Taiwan 9 10 27 46
11 Malesia 8 17 17 42
12 Singapore 8 7 12 27
13 Saudi-Arabia 8 0 6 14
14 Bahrain 7 10 4 21
15 Hongkong, Kiina 6 12 10 28
16 Pohjois-Korea 6 9 16 31
17 Kuwait 6 5 2 13
18 Filippiinit 4 6 9 19
19 Vietnam 3 13 7 23
20 Yhdistyneet Arabiemiraatit 3 4 3 10
21 Mongolia 2 5 8 15
22 Indonesia 2 3 15 20
23 Syyria 2 1 3 6
24 Tadžikistan 2 0 2 4
25 Jordania 1 3 4 8
26 Libanon 1 0 2 3
27 Myanmar 0 4 7 11
28 Kirgistan 0 2 6 8
29 Irak 0 2 1 3
30 Makao, Kiina 0 1 6 7
31 Pakistan 0 1 3 4
32 Sri Lanka 0 1 2 3
=33 Turkmenistan 0 1 0 1
=33 Laos 0 1 0 1
35 Nepal 0 0 3 3
=36 Afganistan 0 0 1 1
=36 Bangladesh 0 0 1 1
=36 Jemen 0 0 1 1
Yhteensä 428 423 542 1393

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.