Aegukga (Etelä-Korea)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Etelä-Korean kansallislaulua. Pohjois-Korean kansallislaulusta kertoo Aegukga (Pohjois-Korea).
Aegukga

Aegukga (kor. 애국가, hanja 愛國歌, suom. Isänmaallinen laulu) on Korean tasavallan eli Etelä-Korean kansallislaulu.[1][2][3] Myös Korean demokraattisen kansantasavallan kansallislaulusta käytetään samaa nimeä. Kyseessä on kuitenkin eri laulu (vrt. Achimŭn pinnara, 아침은, 빛나라). Laulun sanoittajaa ei tiedetä. Sen arvellaan syntyneen 1900-luvun alkupuolella, ja sen tekijäksi on veikattu joko poliitikko Yun Chihoa tai An Chang-hoa, itsenäisyysmiestä ja opettajaa.[1] Alun perin Aegukgaa laulettiin vanhan skottilaisen kansanlaulun Auld Lang Syne sanoin.[2] Japanin miehityksen aikana (1910-1945) Aegukgan laulaminen oli kielletty. Maan ulkopuolella asuvat korealaiset jatkoivat kuitenkin sen laulamista, tuoden näin ilmi uskonsa maansa tulevaan vapautukseen.[1] Vuonna 1937 Ahn Eak-tae, kansainvälisesti tunnettu korealainen muusikko, joka asui Espanjassa, sävelsi Aegukgaan oman sävelmän. Tämä julistettiin Korean tasavallan kansallislauluksi Shanghaissa, Kiinassa, jossa maanpakolaishallitus kokoontui. Aegugkka esitettiin virallisesti Korean tasavallan itsenäistymisjuhlassa 15. elokuuta 1948.[1] Samana vuonna sen asema virallistettiin.

  koreaksi hangulilla hanjalla translitteraatio
1 동해물과 백두산이 마르고 닳도록
하느님이 보우하사 우리나라 만세
東海물과 白頭山이 마르고 닳도록
하느님이 保佑하사 우리나라 萬歲
Donghae mulgwa Baekdusani mareugo daltorok
Haneunimi bouhasa urinara manse
2 남산위에 저 소나무 철갑을 두른 듯
바람서리 불변함은 우리 기상일세
南山위에 저 소나무 鐵甲을 두른 듯
바람서리 不變함은 우리 氣像일세
Namsan wie jeo sonamu cheolgabeul dureun deut
Baram seori bulbyeonhameun uri gisangilse
3 가을 하늘 공활한데 높고 구름 없이
밝은 달은 우리 가슴 일편단심일세
가을 하늘 空豁한데 높고 구름 없이
밝은 달은 우리 가슴 一片丹心일세
Gaeul haneul gonghwalhande nopgo gureum eopsi
Balgeun dareun uri gaseum ilpyeondansimilse
4 이 기상과 이 맘으로 충성을 다하여
괴로우나 즐거우나 나라 사랑하세
이 氣像과 이 맘으로 忠誠을 다하여
괴로우나 즐거우나 나라 사랑하세
I gisanggwa i mameuro chungseongeul dahayeo
Goerouna jeulgeouna nara saranghase
kertosäe 무궁화 삼천리 화려강산
대한사람 대한으로 길이 보전하세
無窮花 三千里 華麗江山
大韓사람 大韓으로 길이 保全하세
Mugunghwa samcheolli hwaryeogangsan
Daehansaram daehaneuro giri bojeonhase
  1. a b c d KOREA (South) : Korea (South) National Anthem Aegukka Anthems. National Anthems of the World Organisation (NAW). Viitattu 9.6.2019. (englanniksi)
  2. a b South Korea National Anthems.info. Viitattu 9.6.2019. (englanniksi)
  3. Korea (South) The World Factbook. Central Intelligence Agency (CIA). Viitattu 9.6.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]