Afrikan safari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Afrikan safari on vuonna 1996 valmistunut, 7–12-vuotiaille lapsille suunnattu opettava ja viihdyttävä tietokonepeli. Pelin tapahtumaympäristönä on Afrikan savannit.

Kolmen käkkyrän majatalon piha.

Afrikan-safari pelin tapahtumat alkavat Kolmen käkkyrän majatalon pihalta. Alussa pelaaja kirjoittaa nimensä vieraskirjaan ja maastonvärisen repun, johon tarkoitus kerätä pelin aikana erilaisia tavaroita.

Seuraavaksi astutaan majatalon alakertaan, missä pelaajaa odottaa vanha eversti. Everstin äänenä on suomenkielisessä versiossa Heikki Kinnunen. Eversti ei kävele eikä liikuta mitään muita ruumiinosia paitsi silmiään ja suuta, mutta hän on hyvin puhelias. Hän esimerkiksi kertoo "uskollisesta palvelijastaan", jota ei tosin pelin aikana milloinkaan nähdä.

Sen jälkeen noustaan ylös majatalon yläkertaan. Yläkerrasta lähtee kolme käytävää, joiden nimet ovat pohjoissiipi, länsisiipi ja itäsiipi. Pohjoissiivessä on norsuja, leijonia ja sarvikuonoja aitauksissaan. Länsisiivessä on kasvihuone, ja siellä voi kakkua syömällä ja mehua juomalla laskeutua alas hyönteisten tasolle ja nousta takaisin ylös. Itäsiivessä on diahuone, elokuvahuone ja parveke.

Nykyaikaisiin peleihin verrattuna Afrikan safarin grafiikka on vanhentunut. Kuvat ovat hyvin tummasävyisiä. Taustamusiikkina on marakattien kirkumista ja aavemaista huuliharpun soittoa.

Yksityiskohtia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähän on listattu Afrikan safarin yksityiskohtia.

  • Ovikello. Jos Kolmen käkkyrän majatalon ovikelloa painaa, se soi ja kuuluu huudahdus "hey"!
  • Kärpänen. Kolmen käkkyrän majatalon alakerrassa on vanha kaappikello, jossa on kärpänen. Kun kärpästä klikkaa hiirellä, taustalta alkaa kuulua kärpäsen surinaa ja on mahdollista lentää kärpäsen kyydissä huoneen poikki.
  • uima-allas. Kolmen käkkyrän majatalon pihassa on uima-allas, johon voi mennä uimaan. Sitä varten täytyy kuitenkin olla snorkkeli, muuten voi menettää tajuntansa ja herätä uudestaan majatalossa everstin luona.
  • elokuvahuone. Itäsiiven elokuvahuoneen seinässä on katkaisija, jota klikkaamalla valot syttyvät ja sammuvat.
  • yläkerran eteisen nurkassa on kaappi, jonka sisällä on cd-romin tekijöiden päät kellertävien metallitankojen päissä. Päitä klikkaamalla heistä saa enemmän tietoa.
  • halibut-peli. Alakerran akvaariota klikkaamalla voi pelata Halibut-nimistä peliä. Pelin tarkoituksena on ohjata Halibut-nimistä kalaa, kerätä pisteitä nielemällä kuplia ja vältellä petokaloja. Pelissä on myös siellä täällä isompia kuplia, joita syömällä Halibut-kala muuttuu väliaikaisesti "immuuniksi" petokaloille. Kun Halibut on törmännyt pelin aikana kolmeen petokalaan, peli päättyy.
  • Tuotantopäällikkö: Ajay Chowdhury
  • Tuottaja: Bryan Salt
  • Design: Guy Sunderland, Ian Aspinall, George Philippakos

Afrikan safari julkaistiin Suomessa 1997. Kustantaja oli Wsoy.

  • Suomentaja: Maija Roinila
  • Graafikko: Tarja Toikka
  • Graafinen viimeistelijä: Liisa Riste
  • Käyttöohje: Pekka Rankinen ja Liisa Riste
  • Asiatarkistus: Outi Nummi
  • Tuottaja ja toimitus: Risto Pekkanen
  • Kustantaja: Kaarina Miettinen