Ahmed Wali Karzai

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ahmed Wali Karzai

Ahmed Wali Karzai (1961[1]12. heinäkuuta 2011[2]) oli Kandaharin maakunnan edustaja Afganistanin valtiopäivillä loya jirgassa, Kandaharin kuninkaaksi joskus kutsuttu. Hän oli myös popalzai-heimon päällikkö sekä Afganistanin presidentin Hamid Karzain nuorempi veli. Yhdysvallat epäili häntä aiemmin korruptiosta ja huumekaupasta[3].

Wali Karzai syntyi Kandaharissa, mutta muutti 1982 Yhdysvaltoihin, jossa hän asui Marylandissa ja Virginiassa ennen kuin perusti Chicagoon afgaaniravintolan. Hän palasi Afganistaniin vuonna 1992.[4]

Karzai oli ollut yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa alueen rauhoittamiseksi ja entisten Talibanin taistelijoiden kouluttamiseksi uudelleen jopa siinä määrin, että häntä luonnehdittiin Etelä-Afganistanin rauhoittamisen avainhenkilöksi.[3]

Vuonna 2009 The New York Times kertoi hänen epäillystä osallisuudestaan Afganistanin huumekauppaan.[5] Vuotta myöhemmin NYT kertoi CIA:n maksavan hänelle palveluksistaan, joihin kuului puolisotilaallisen joukon (Kandahar Strike Force) värvääminen toimimaan CIA:n alaisuudessa Kandaharin ympäristössä. Joukon tukikohta oli sijoitettu CIA:n vuokraamaan entiseen Mullah Omarin palatsiin.[6] Hänen uskotaan kuollessaan kuuluneen Afganistanin kymmenen rikkaimman miehen joukkoon.[4]

Karzai ammuttiin kotonaan. Surmaaja oli Karzain henkivartija ja kuulunut perheen palveluskuntaan kymmenen vuotta. Hänet ammuttiin veriteon jälkeen ja hänen motiiveistaan ei ole selvyyttä. Taliban on ilmoittautunut tekijäksi, mutta surmaajan ei tiedetä kuuluneen siihen.[2][3] Karzain hautajaisissa räjähti tiukoista turvatoimista huolimatta itsemurhapommi, joka surmasi ainakin viisi ihmistä. Lisäksi hyökkäyksiä tehtiin hautajaisiin matkalla olevia vastaan ja Kandaharissa räjähti hautajaisten jälkeen kaksi pommia.[7][8]

  1. Alastair Lawson: Profile: Ahmad Wali Karzai 26.5.2010. BBC News. Viitattu 13.7.2011. (englanniksi)
  2. a b Taliban ampui Afganistanin presidentin veljen, viitattu 12.7.2011
  3. a b c Afganistania on vaikea jättää omilleen, pääkirjoitus, Helsingin Sanomat 14.7.2011 sivu A 2 Artikkelin verkkoversio
  4. a b http://www.atimes.com/atimes/South_Asia/MG14Df03.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Reports Link Karzai’s Brother to Afghanistan Heroin Trade. New York Times 2008.
  6. Brother of Afghan Leader Said to Be Paid by C.I.A.. New York Times 2009.
  7. http://english.aljazeera.net/news/asia/2011/07/20117134384513388.html
  8. Turban suicide bomber kills Afghan cleric, four others. MSNBC

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]