Ahtiniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ahtiniemi
Sijainti Jalassaari, Lohja, Uusimaa
Rakennustyyppi Huvila
Valmistumisvuosi 1900-luvun alku
Suunnittelija Yrjö Sadeniemi
Rakennuttaja Arvi Jännes
Tyylisuunta Jugend
Runkorakenne Hirsi, lauta
Julkisivumateriaali Laudoitus
Kerrosluku 2
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Ahtiniemi on Lohjalla, Uudellamaalla sijaitseva puuhuvila, joka on valmistunut 1900-luvun alussa. Huvilan on rakentanut senaattori Arvid Genetzin poika Arvi Jännes rakennushallituksen ylijohtajan Yrjö Sadeniemen piirustusten mukaan. Tyylisuunnaltaan huvila edustaa jugendia.[1]

Historia ja arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahtiniemi sijaitsee Lohjan Jalassaaren kaakkoispuolella. Pihapiiriin kuuluu puutarha, sekä rantasauna vuodelta 1917. 1930-luvulla huvilassa viettä kesiä professori Paavo Virkkunen.[1]

Mansardikattoinen huvila on ollut talvikäytössä ainoastaan toisen maailmansodan aikana. Ahtiniemen pohjoisella julkisivulla oli alun perin veranta, mutta se puretttiin 1930-luvun lopulla. Huvila lämpiää pääasiassa puulla ja rakennuksessa ei ole juoksevaa vettä. Tontilla on kuitenkin oma kaivo. Huvilan alakerta on hirsirakenteinen ja yläkerta lautarakenteinen. Kuistin alla on kylmäkellari.[1]

  1. a b c Ockenström, Katariina: Lohjan rakennetun ympäristön inventointiluettelo Lohjan kaupunkisuunnittelukeskus, Lohjan Museo. Viitattu 20.5.2023.