Aikataulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Junien aikataulu Hollannin Utrechtissa
Aikataulunäyttö Tampereen rautatieasemalla

Aikataulu on taulukko tai luettelo, joka ilmaisee eri asioiden, ilmiöiden ja tapahtumien tulevia tapahtuma-aikoja. Aikatauluilla näytetään pääasiassa julkisten kulkuvälineiden lähtö- ja tuloaikoja.[1] Aikatauluilla ilmoitetaan myös vaikkapa lentokentillä määränpää, mahdollinen myöhästyminen, milloin kone on lähdössä, milloin täytyy siirtyä porteille ja milloin koneeseen.

Aikataulu voi olla ripustettuna seinälle tai kattoon, se voi olla myös taulu, joka jalkojen varassa seisoo lattialla. Se voi olla digitaalinen, elektroninen tai käsin kirjoitettu. Aikatauluja on joskus myös ilmoitettu sanomalehdissä ja teksti-TV:ssä.

Myös koululaisten lukujärjestys on eräänlainen aikataulu. Myös tavallisella ihmisellä voi olla henkilökohtainen aikataulu, johon hän on merkinnyt tulevia tapaamisiaan ja muita menoja.

Aikataulut junaliikenteessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Junaliikenne, olkoonpa se sitten matkustaja- tai tavaraliikennettä, perustuu aikatauluihin. Aikataulusto sisältää monenlaisia tietoja: se on rautateiden kuljetussuunnitelma, kuljettajan ajo-ohje, asiakkaan tietolähde oman matkansa vaiheista ym. Aikatauluista johdetaan myös muita tietoja. Näitä ovat mm. veturi- ja vaunukierrot sekä junien ja asemien miehitykset. Kaiken kaikkiaan perehtyminen aikatauluviidakkoon syventää tietoutta rautatieliikenteestä ja auttaa monessa kohdin ymmärtämään, miksi vaikkapa jokin tietty juna kulkee juuri sinä ajankohtana ja juuri sellaisessa kokoonpanossa kuin se kulkee.

  1. aikataulu. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä joukkoliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.