Alan Smithee

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Alan Smithee” on anagrammi sanoista ”the alias men”.

Alan Smithee sekä Allen Smithee tai Adam Smithee ovat pseudonyymejä, joita Hollywoodin elokuvaohjaajat käyttivät vuodesta 1968 vuoteen 1999 sellaisissa tapauksissa, joissa he eivät halunneet omaa nimeään liitettävän elokuvaan. Death of a Gunslinger (1969) oli ensimmäisiä elokuvia, joissa ohjaajien Robert Tottenin ja Don Siegelin välisen kiistan vuoksi ohjaajaksi nimettiin Allen Smithee.[1]

Jos ohjaaja pystyi todistamaan Directors Guild of American ja Association of Motion Picture and Television Producersin jäsenistä koostuvalle paneelille, että elokuva ei ollut enää taiteellisesti hänen käsissään, hän sai käyttää nimeä. Sopimus täytyi pitää salaisena. Pseudonyymiä ei voinut kuitenkaan käyttää virheidensä peittelemiseen.

Vuonna 1997 sai ensi-iltansa Arthur Hillerin ohjaama komedia An Alan Smithee Film: Burn Hollywood Burn, joka kertoo ohjaajasta, jonka oikea nimi on Alan Smithee, minkä vuoksi hän ei voi käyttää salanimeä. Ironiaa lisäsi se, ettei Arthur Hiller ollut tyytyväinen elokuvan leikkaukseen, joten hän halusi ja sai elokuvalleen luvan käyttää Alan Smitheetä ohjaajanimenä. Julkisuus elokuvan ympärillä johti siihen, että Directors Guild lopetti Alan Smithee -nimen käytön.

  1. First Film Directed by Alan Smithee Film Records. Guinness World Records Limited. Viitattu 5.7.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.