Alang

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alang
Satelliittikuva jossa näkyy romutettavia aluksia Alangin rannassa vuonna 2017.
Satelliittikuva jossa näkyy romutettavia aluksia Alangin rannassa vuonna 2017.

Alang

Koordinaatit: 21°24′43.5″N, 72°12′09.9″E

Valtio Intia
Osavaltio Gujarat


















Alang on kaupunki Intiassa Gujaratin osavaltiossa Khambatinlahden rannalla 300 kilometriä luoteeseen Mumbaista. Se on tunnettu maailman suurimmasta laivanromuttamosta jossa romutettiin 2000-luvun alussa 300–400 laivaa vuodessa.[1] Alangin laivanromuttamot käsittelevät puolet maailman romutettavista laivoista. Laivojen romutus tapahtui 1970-luvulle saakka pääosin Euroopassa ja Yhdysvalloissa mutta kohonneet työvoimakustannukset ja kiristyneet ympäristömääräykset saivat romutustoiminnan siirtymään ensin Etelä-Koreaan ja Taiwanille ja sieltä 1980-luvulla Intiaan Alangiin.[2]Alangin alueella on myös työpajoja, joissa käsitellään romutettavista laivoista irrotettua sisustusta, elektroniikkaa, putkia ja koneistoja uudelleenkäyttöä varten.[2]

Laivojen romuttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivojen romutuksessa käytetään hyväksi vuorovettä. Laiva ajetaan kovaa vauhtia keula edellä korkean veden aikana tasaiselle hiekkarannalle, jonne se ankkuroidaan ettei vesi vie sitä takaisin merelle ja romutus alkaa kun vuorovesi on laskenut. Alangin romuttamot tuottavat noin 15 % Intian käyttämästä teräksestä.[1] Yhden laivan romuttaminen vie aikaa 2 viikosta yhteen vuoteen.[2]

Työntekijät ja työturvallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivojen romutus tapahtuu ihmisvoimin ja romuttamossa on työssä noin 25 000–40 000 työläistä ja lisäksi romutustoimintaan liittyvässä muussa toiminnassa on mukana noin 200 000.[1][2] Romutustyö on vaarallista, virallisten tietojen vuonna 2000 sattui noin 30 kuolemaan johtanutta työtapaturmaa, mutta eräiden intialaisten lähteiden mukaan todellinen kuolleiden määrä on 5–6 kertaa suurempi. Laivanromuissa olevat myrkylliset kemikaalit ja asbesti muodostavat myös suuren ympäristö- ja terveysriskin. Laivoja romuttavat työläiset asuvat lähistön hökkelikylissä, joissa ei ole sähköä ja peseytymismahdollisuudet ovat puutteellisia.[1] Työpäivä on 12-tuntinen ja päiväansio keskimäärin 1–2 dollaria. Palkka on kuitenkin intialaisen mittapuun mukaan hyvä. Työolot ja palkkaus ovat Alangissa paremmat kuin Bangladeshissa toimivilla laivanromuttamoilla.[1][2]

Alangissa on romutettu muun muassa matkustaja-autolautta GTS Finnjet.[3]

  1. a b c d e Maailman vaarallisin työpaikka : Intialainen laivaromuttamo (Julkaistu numerossa 1/2002) Palkkatyöläinen. 5.2.2002. Viitattu 7.8.2020.
  2. a b c d e Winkler, Sarah: How Alang Shipyard Works HowStuffWorks. Viitattu 7.8.2020. (englanniksi)
  3. Ziemann, Marcus: Olipa kerran Finnjet – Autolautan ensimmäiset hahmotelmat piirrettiin ravintola Kaivohuoneen pöytäliinaan Yle Uutiset. 13.5.2017. Viitattu 7.8.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]