Alice Kaira

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alice Kaira (vuoteen 1941 asti Pöyry, oik. Runeberg[1]; 6. helmikuuta 1913 Helsinki14. heinäkuuta 2006 Helsinki[2]) oli suomalainen taidemaalari ja suomalaisen naivismin merkittävimpiä taiteilijoita. Myyttiset tarinat, eläimet ja eritoten sirkus olivat hänen mielenkiintonsa kohteita.

Kaira maalasi 1930-luvulla ja 1940-luvun alussa maisemia.[2] Myöhemmin hänen taiteensa oli usein omaelämäkerrallista, avioliittojen ohella maalauksissa mukana oli myös oma lapsuus. Hän opiskeli Turun taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuonna 1930 Teodor Schalinin oppilaana sekä Vapaassa taidekoulussa vuosina 1940–1943. Lisäksi hän opiskeli ulkomailla, ensin Otte Sköldin johdolla Tukholmassa 1946 ja sitten Académie Colarossissa Pariisissa 1948.[2]

Kairalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali 1987 ja Valtion kuvataidepalkinto 1983. Hän osallistui Suomen Taiteilijain näyttelyihin ja piti yksityisnäyttelyitä muun muassa Pariisissa 1970. Kairan teoksia on Ateneumin, Amos Andersonin ja Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmissa.

Kairan äiti oli Rauha Louise Fredriksson ja isä Hjalmar Kaira. Kaira avioitui ensin majuri Arvo Pöyryn, sitten taidemaalari ja kirjailija Rabbe Enckellin ja sen jälkeen ylilääkäri Johan Runebergin kanssa.

  1. Facta2001, WSOY 1981, 7. osa, palsta 427
  2. a b c Uppslagsverket Finland. Viitattu 12.8.2017

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]