Alina Frasa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tanssija Alina Frasa 1860-luvulla.

Alina Frasa (oik. Helena Anderlé, 25. tammikuuta 1834 Reichenhall, Baijeri31. toukokuuta 1899 Helsinki)[1] oli suomalainen tanssitaiteilija.

Joko saksalais- tai sveitsiläissyntyisen Alina Frasan äiti oli ilmeisesti yksinhuoltaja, joka antoi tyttärensä kiertelevän taiteilijaseurueen mukana kasvattilapseksi Suomeen. Frasan taiteilijaperheessä hänestä kasvatettiin esiintyvä taiteilija.[2][1] Kiertävän teatteriseurueen ihaillusta lapsitähdestä kehittyi yksi Suomen ensimmäisistä ammattitanssijoista ja ballerinoista. Frasan työtä Suomen tanssitaiteen pioneerina on luonnehdittu uraauurtavaksi, ja se kesti lähes viisikymmentä vuotta.[3][4]

Frasan ura tanssijana alkoi Porvoossa, jossa sinne asettunut Frasan taiteilijaperhe järjesti sekä tanssikursseja että näytäntöjä. Alina Frasasta nousi seurueen lapsibaletin tähti. Frasan tanssit olivat kohokohtana muun muassa Porvoon uuden teatteritalon avajaisissa joulukuussa 1847.[5]

Siirryttyään Helsinkiin Frasasta tuli nopeasti helsinkiläisten lemmikki.[3] Hänen kerrotaan tehneen suuren vaikutuksen muun muassa nuoreen Aleksis Kiveen, joka sai kesällä nähdä Frasan esiintyvän ravintolassa Helsingin Töölössä. Raoul af Hällströmin mukaan Frasan tanssin vaikutuksesta Kiven runoihin ilmestyi valkealiinainen neito.[6][7]

Suomen kansalaisuuden Frasa sai vuonna 1852. Hän perusti Helsinkiin tanssikoulun, jossa hän opetti niin seuratansseja kuin balettia.[7] Hän oli 1800-luvun tunnetuimpia ja arvostetuimpia tanssinopettajia Suomessa.[5]

Frasan puoliso oli liikemies Johan Robert Ahrenius.[8]

  1. a b Uppslagsverket Finland (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Marjo Mekci: Säätyläistyttöjen koulutus ja sosiaalinen tausta 1790–1870.[vanhentunut linkki]
  3. a b Suomalaisen tanssin historia pähkinänkuoressa. Tanssin tiedotuskeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Frasa, Alina (1834 – 1899). Biografiakeskus
  5. a b Hirn, Sven 1997. Sävelten tahtiin. Populaarimusiikki Suomessa ennen itsenäisyyttämme. Kansanmusiikki-instituutin julkaisuja. S. 25, 50
  6. Hakasalmen ja Hesperian puistot. Puistohistoriallinen selvitys
  7. a b Anne Makkonen: One Past, Many Histories. Loitsu (1933) in the Context of Dance Art in Finland (Part I: Existing Histories of Finnish Dance Art) Väitöskirja. University of Surrey. (englanniksi)
  8. Alin Frasa Biografiskt lexikon för Finland (ruotsiksi)