Aline Rotter-Focken

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Focken vuonna 2011
Focken vuonna 2011
Maa:  Saksa
Naisten vapaapaini
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020 76 kg
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Taškent 2014 69 kg
Hopeaa Hopeaa Pariisi 2017 69 kg
Pronssia Pronssia Las Vegas 2015 69 kg
Pronssia Pronssia Nur-Sultan 2019 76 kg
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Tbilisi 2013 67 kg
Pronssia Pronssia Bukarest 2019 76 kg
Pronssia Pronssia Rooma 2020 76 kg
Pronssia Pronssia Varsova 2021 76 kg

Aline Rotter-Focken (s. 10. toukokuuta 1991 Krefeld) on saksalainen vapaapainija ja maailmanmestari.

Focken aloitti aikuisten sarjoissa kilpailun vuonna 2009, jolloin osallistui muun muassa EM-kilpailuihin. Hänellä on tätä ennen alle 17-vuotiaiden EM-pronssia ja EM-hopeaa vuosilta 2007 ja 2008. Hän voitti nuorten EM-kultaa vuonna 2010 ja oli samana vuonna nuorten MM-kilpailuissa kolmas 63 kg sarjassa. Vuonna 2012 Focken saavutti nuorten MM-hopeaa 63 kg sarjassa, mutta ei saavuttanut muita mitaleja arvokisoissa. Vuonna 2013 Focken saavutti uransa ensimmäisen aikuisten turnausvoiton, kun hän voitti Espanjan Grand Prix’n. Hän saavutti myös ensimmäisen arvokisamitalin, kun oli Tbilisin EM-kilpailuissa kolmas 67 kg sarjassa. Vuonna 2014 hän saavutti jo enemmän menestystä, kun voitti Dan Kolov - Nikola Petrov -turnauksen ja Klippanin avoimen turnauksen sekä saavutti uransa ensimmäisen arvokisakullan voittamalla 2014 MM-kilpailujen 69 kg sarjan. 2015 hän oli Las Vegasin MM-kilpailuissa kolmas 69 kg sarjassa. Vuonna 2016 ennen Rio de Janeiron olympialaisia hän voitti Pariisin ja Saksan Grand Prixit sekä Canada Cupin. Olympialaisissa hän kilpaili kevyessä raskaassasarjassa (69 kg). Hän aloitti olympiaturnauksen voittamalla toisella kierroksella kiinalaisen Zhou Fengin, mutta hävisi puolivälierissä ruotsalaiselle Jenny Franssonille 9–1.[1][2]

Vuonna 2017 Focken saavutti MM-hopeaa Pariisin MM-kilpailujen 69 kg sarjassa sekä voitti Puolan avoimen turnauksen ja Dan Kolov - Nikola Petrov -turnauksen. EM-kilpailuissa hän oli 13. Vuonna 2018 Focken voitti kolme turnausta, mutta oli MM-kilpailuissa 8. Hän myös meni naimisiin toukokuussa 2018 Jan Rotterin kanssa.[3] Vuonna 2019 Rotter-Focken oli kolmas Bukarestin EM-kilpailuissa ja Nur-Sultanin MM-kilpailuissa 76 kg sarjassa. Lisäksi hän on saavuttanut EM-pronssia vuosina 2020 ja 2021.[2]

Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa Rotter-Focken sai kultaa 76 kg sarjassa voitettuaan loppuottelussa Adeline Grayn.[4]

  1. 2016 Summer Olympics - Wrestling - Light-Heavyweight, Freestyle (≤69 kilograms), Women Olympedia. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
  2. a b Rotter Focken, Aline UWW. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
  3. Oliver Schaulandt: Krefelder Ringerin heiratet Ringer-Kollegen 26. toukokuuta 2018. RP Online. Viitattu 23.4.2021. (saksaksi)
  4. USA's Adeline Gray loses 76kg final to Germany's Aline Rotter-Focken at Tokyo Olympics 2.8.2021. Chiba: ESPN. Viitattu 3.8.2021. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.