Alkuaika

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alkuaika tai esiaika, Australian alkuasukkailla uniaika, on monien kulttuurien uskomuksissa myyttinen ajanjakso maailman alkuvaiheissa, ennen nykyistä maailman tilaa.

Alkuaikana maailma luotiin, ja monien nykyisten asioiden tila on periytynyt alkuajalta. Esimerkiksi maaston, ihmisten, eläinten ja kasvien ominaisuuksia on selitetty alkuajan tapahtumilla. Uskottiin usein, että alkuaikana jumalallinen ja ihmisten todellisuus olivat yhdessä. Alkuajan uskottiin päättyneen näiden todellisuuksien erottauduttua. Todellisuudet, taivaan ja maan, saattoi erottaa esimerkiksi niitä yhdistävän maailmanpylvään kaataminen. Kristinuskossa jumalan ja ihmisen todellisuudet erotti toisistaan perisynti. Alkuaikana ihmiset elivät paratiisissa, mutta ihminen karkotettiin paratiisista tehtyään syntiä.

Suomalaisessa mytologiassa alkuaika päättyi ison tammen kaatoon. Silloin taivaanvalot pääsivät liikkeelle, mutta tammen myötä katkesi myös suora yhteys taivaan ja maan väliltä.