Anémone

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anémone vuonna 2009.

Anémone (syntyjään Anne Bourguignon; 9. elokuuta 1950 Pariisi30. huhtikuuta 2019[1]) oli ranskalainen näyttelijä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.[2]

Anne Bourguignon sai ensimmäisen elokuvaroolinsa Anémonen vuonna 1968 ja otti roolinimen taiteilijanimekseen. Ensimmäinen hänen iso roolinsa oli komediaohjaaja Coluchen elokuvassa Vous n'aurez pas l'Alsace et la Lorraine vuonna 1977. Hän työskenteli useiden eri ranskalaisten ohjaajien elokuvissa. Hän sai roolin myös yhdysvaltalaisen Willard Huyckin ohjaamassa komediassa French Postcards (1979). Kaikkiaan hän on esiintynyt kymmenissä eri elokuvissa 1960-luvulta 2010-luvulle. Vuonna 2017 hän ilmoitti vetäytyvänsä eläkkeelle näyttelijäntyöstä.[2]

Anémone on osallistunut yhteiskunnalliseen toimintaan feminismin puolesta ja geneettisesti muunneltujen ruoka-aineiden käyttöä vastaan.

Hän kuoli sairastettuaan pitkään 68-vuotiaana.[3]

Palkinnot ja ehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luettelo palkinnoista ja ehdokkuuksista
Vuosi Elokuva Palkinto Kategoria Tulos
1986 Péril en la demeure (1985)
Kuolema ranskalaisessa puutarhassa
César-palkinto Paras naissivuosa Ehdokkuus
1988 Le grand chemin (1987)
Isojen ihmisten leikit
César-palkinto Paras naispääosa Voitto
1993 Le Petit prince a dit (1992)
(Sanoi pikku prinssi...)
César-palkinto Paras naispääosa Ehdokkuus
1995 Pas très catholique (1994) César-palkinto Paras naispääosa Ehdokkuus
1999 Lautrec (1998) César-palkinto Paras naissivuosa Ehdokkuus

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anémone Internet Movie Databasessa. (englanniksi)