Andrei Abduvalijev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Miesten yleisurheilu
Maa:  Yhdistynyt joukkue
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Barcelona 1992 Moukarinheitto
Maa:  Tadžikistan
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Stuttgart 1993 Moukarinheitto
Kultaa Kultaa Göteborg 1995 Moukarinheitto

Andrei Hakimovitš Abduvalijev (tadžikiksi Андрей Ҳакимови Абдувалиев; ven. Андрей Хакимович Абдувалиев; s. 30. kesäkuuta 1966 Leningrad) on 1990-luvulla menestynyt moukarinheittäjä. Hän voitti olympiakultaa ja kahdesti maailmanmestaruuden.

Kansainvälisellä tasolla Abduvalijev on kilpaillut neljän eri maajoukkueen väreissä. Vuonna 1985 hän voitti juniorien Euroopan mestaruuden.[1] Ensimmäisen kerran hän ylitti 80 metriä vuonna 1988, jolloin hänen kauden paras tuloksensa oli 16. heinäkuuta Tšeljabinskissä heitetty 80,38. Oman ennätyksensä 83,46 hän heitti 26. toukokuuta 1990 Sotšissa. Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan vuoden 1991 MM-kisoissa Tokiossa hän edusti Neuvostoliittoa ja sijoittui viidenneksi tuloksella 78,30. Aikaisemmin samana vuonna hän oli heittänyt Kiovassa tuloksen 82,80. Neuvostoliiton romahdettua Abduvalijevista tuli Tadžikistanin kansalainen.[1] Vielä Barcelonan olympialaisissa hän edusti jo romahtaneen Neuvostoliiton urheilijoista koottua "yhdistynyttä joukkuetta", joka tunnettiin myös IVY:n joukkueena, ja voitti olympiakultaa tuloksella 82,54.[2] Kultamitalin hän voitti myös seuraavana vuonna Stuttgartin MM-kisoissa (tulos 81,64). Vuonna 1994 hän voitti moukarikilpailut GP-finaalissa Pariisissa ja maailmancupissa Lontoossa. Hänen kauden parhaansa oli 83,36, jonka hän heitti 3. kesäkuuta Budapestissa. Vuonna 1995 Abdujalijev puolusti menestyksekkäästi MM-kultaansa Göteborgin MM-kisoissa tuloksella 81,56. Saman vuoden syyskuussa hän heitti vielä Taškentissa tuloksen 83,10 ja voitti Keski-Aasian mestaruuden.

Vuonna 1997 Abdulvalijev siirtyi edustamaan Uzbekistania. Heinäkuussa hän heitti Tulassa 82,66, mutta jäi Ateenan MM-kisoissa karsintaan. Vuonna 1998 hän voitti Aasian mestaruuden Fukuokassa, hopeaa Bangkokissa Aasian kisoissa ja saavutti kolmossijat maailmancupissa ja GP-finaalissa. Hän jatkoi uraansa aina vuoteen 2000 päästen joka vuosi yli 80-metrisiin tuloksiin, muttei enää yltänyt suursaavutuksiin arvokisoissa. Aktiiviuransa jälkeen Abduvalijev toimi Uzbekistanin Yleisurheiluliiton jäsenenä sekä valmensi Uzbekistanin yleisurheilujoukkuetta.[1]

Aktiiviaikoinaan Abdujalevin mitat olivat 186 senttimetriä ja 112 kilogrammaa.

  1. a b c Andrey ABDUVALIEV Athletes. The International Olympic Committee (IOC). Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)
  2. Athletics: Hammer OfficialRreport of the Games of the XXV Olympiad, Barcelona 1992, Volume 5. 1992. Spanish Olympic Committee/LA84 Foundation. Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)