Angelika Bengtsson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Lähes samannimisestä seiväshyppääjästä kertoo artikkeli Angelica Bengtsson.
Angelika Bengtsson vuonna 2019.

Angelika Bengtsson (s. 20. maaliskuuta 1990 Malmö) on ruotsalainen poliitikko, puoluekannaltaan ruotsidemokraatti.[1] Hän on toiminut vuodesta 2014 valtiopäiväedustajana Tukholman kunnan vaalipiiristä.[2]

Bengtsson työskenteli ennen täysipäiväistä poliitikonuraansa freelance-tanssijana vuosina 2009–2011 ja tanssinopettajana vuosina 2011–2014. Hän opiskeli tanssia Ruotsin kuninkaallisessa balettikoulussa (ruots. Kungliga Svenska balettskolan) vuosina 2006–2009, erikoistuen klassiseen balettiin.[2] Hän on opiskellut myös toimintaterapiaa.[3]

Bengtsson valittiin Ruotsin valtiopäiville syyskuun 2014 vaaleissa. Hän on ollut varsinaisena jäsenenä valtiopäivien kulttuurivaliokunnassa vuodesta 2014 ja Pohjoismaiden neuvoston Ruotsin valtuuskunnassa vuodesta 2018. Vuosina 2016–2018 hän oli valtuuskunnan varajäsen.[2] Bengtsson valittiin jatkokaudelle syyskuun 2018 vaaleissa. Hän oli noissa vaaleissa yksi ruotsidemokraattien valtakunnallisissa vaalijulisteissa esillä olleista poliitikoista muun muassa puheenjohtaja Jimmie Åkessonin ohella.[4]

Bengtsson on ollut poliittisella urallaan myös muun muassa Malmön kunnanvaltuuston jäsen vuosina 2014–2015[2] ja ruotsidemokraattien nuorisojärjestön SDU:n Malmön paikallisosaston puheenjohtaja[5]. Ruotsidemokraattien lopetettua yhteistyön SDU:n kanssa hän siirtyi puolueen uuteen nuorisojärjestöön Ungsvenskarnaan.[6]

  1. Angelika Bengtsson Altinget.se. Viitattu 29.8.2018. (ruotsiksi)
  2. a b c d Angelika Bengtsson (SD) riksdagen.se. Viitattu 5.10.2019. (ruotsiksi)
  3. Magnusson, Erik: Sju nya namn i riksdagen för SD i Skåne Sydsvenskan. 16.9.2014. Viitattu 29.8.2018. (ruotsiksi)
  4. Pelli, Petja: Paljon kuvia nuorista naisista, ei lainkaan tekstiä – Ruotsidemokraattien julisteet yllättävät Ruotsin vaalien loppusuoralla Helsingin Sanomat. 14.8.2018. Viitattu 29.8.2018.
  5. Pozar, Irena: Skolelever i protest mot SD – vände dem ryggen Nyheter24. 12.5.2014. Viitattu 29.8.2018. (ruotsiksi)
  6. Flera Ungsvenskar med på partiets förslag till riksdagslista Mynewsdesk. 28.2.2018. Viitattu 29.8.2018. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]