Anita Rubin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anita Rubin (31. lokakuuta 1952 Helsinki2. huhtikuuta 2015 Turku) oli suomalainen tulevaisuudentutkija, jonka erityisalue oli nuorten tulevaisuuskuvat.[1] Hän kuului alan uranuurtajiin Suomessa.[1]

Tutkimustoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rubin toimi Tulevaisuuden tutkimuksen seuran pääsihteerinä vuosina 1988–1989[1] ja oli World Futures Studies Federation:in hallituksen jäsen vuosina 1997–2000 ja myöhemmin vuodesta 2003 lähtien.[2] Hän toimi pääasiallisesti Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen alaisuudessa.[1] Hänelle myönnettiin työstään esimerkiksi Tulevaisuuden tutkimuksen seuran ensimmäinen Tulevaisuuspalkinto vuonna 1990[2] sekä Rooman Klubin perustajan Aurelio Peccein mukaan nimetty Aurelio Peccei Prize vuonna 2002. Tämä palkinto myönnetään ihmisille jotka ovat sitoutuneet jättämään jälkipolville paremman maailman.[3]

Tutkijana Anita Rubin keskittyi erityisesti suomalaisten nuorten tulevaisuudenkuviin.[1] Yksi merkittävä löytö oli nuorten tulevaisuudenkuvien huomattava jakautuneisuus, jossa nuorten omaa tulevaisuuttaan ja maailman tulevaisuutta koskevilla mielikuvilla ei enää ole yhteyttä toisiinsa. [4]

  1. a b c d e [1] (Arkistoitu – Internet Archive), In memoriam VTT, dosentti Anita Rubin
  2. a b [2] (Arkistoitu – Internet Archive), Curriculum Vitae, Anita Rubin
  3. [3], Valtiotieteiden tohtori Anita Rubin...
  4. [4], Nyky-Suomen nuorille tulevaisuus näyttäytyy sirpaloituneena ja ristiriitaisena
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.