Anna Hazare

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anna Hazare

Kisan Baburao Hazare Kisan Babaurao Hazare.ogg kuuntele ääntämys (ohje) (marathiksi किसन बाबुराव हजारे) (s. 15. kesäkuuta 1937), tunnetaan nimellä Anna Hazare (marathiksi अण्णा हजारे), on intialainen yhteiskunnallinen aktivisti ja vuoden 2011 Intian korruption vastaisen liikkeen johtohahmoja. Hazare on osoittanut mieltään käyttämällä väkivallattomia menetelmiä Mahatma Gandhin opetuksia seuraten. Hazare on osallistunut myös Ralegan Siddhi -kylän kehittämiseen ja rakentamiseen, joka sijaitsee Parner Talukassa Ahmednagar-alueella Maharashtran osavaltiossa Intiassa. Anna Hazare sai Padma Bhushan -palkinnon – kolmanneksi korkeimman siviilipalkinnon – Intian hallitukselta vuonna 1992 työstään, minkä hän oli tehnyt perustamalla Ralegan Siddhi -kylän malliksi muille.

Anna Hazare aloitti syömälakon 5. huhtikuuta 2011 painostaakseen Intian hallitusta säätämään tiukan korruptionvastaisen lain, joka oli asetettu tavoitteeksi Jan Lokpal -laki. Hazaren paasto johti valtakunnallisiin protesteihin Hazaren tueksi. Paasto päättyi 9. huhtikuuta 2011, päivä sen jälkeen, kun hallitus oli hyväksynyt Hazaren vaatimukset. Daily News and Analysis (DNA) -lehti julisti Hazaren yhdeksi Mumbain vaikutusvaltaisimmista ihmisistä.

Häntä on kritisoitu hänen autoritaarisista oikeusnäkemyksistään, kuten korruptoituneiden virkamiesten kuolemanrangaistuksen kannattamisesta, ja lisäksi hänen on väitetty tukevan pakotettua vasektomiaa perhesuunnittelussa.

28. heinäkuuta valmistunut Jan Lokpal -lain luonnos ei kelvannut Hazarelle. Hazare aloitti syömälakon 16. elokuuta 2011 New Delhissä, Intiassa, saadakseen hallituksen hyväksymään hänen ajamansa Jan Lokpal Bill -version korruption kitkemiseksi Intiasta.[1] Hazare lopetti 13 vuorokautta kestäneen lakon 28. elokuuta erityisistuntoon kokoontuneen parlamentin hyväksyttyä joukon Hazaren vaatimuksia.[2]

  1. Intian poliitikot anelevat Hazarea lopettamaan syömälakon YLE Uutiset. 24.8.2011. Viitattu 29.8.2011.
  2. Korruption vastustaja lopetti syömälakkonsa Intiassa Helsingin Sanomat. 28.8.2011. Viitattu 29.8.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Anna Hazare