Anni Hämäläinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anni Hämäläinen 1930-luvun alussa.

Anni Vilhelmiina Hämäläinen (12. joulukuuta 1898 Hirvensalmi16. marraskuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen ohjaaja, näyttelijä ja teatterinjohtaja. Hän työskenteli näyttelijänä muun muassa Tampereen Teatterissa ja Helsingin Kansanteatterissa ja luotsasi Riihimäen Näyttämöä sen alkutaipaleella. Lisäksi hän tulkitsi sivuosia kuudessatoissa suomalaisessa elokuvassa vuosina 1928–1972, muun muassa menestyselokuvissa Juurakon Hulda ja Kulkurin valssi.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anni Hämäläinen syntyi eteläsavolaisessa Hirvensalmen kunnassa maanviljelijä Antti Hämäläisen ja Vilhelmiina Kuitusen perheeseen. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1918.[1] Teatteriuransa Anni Hämäläinen aloitti harjoittelijana Viipurin Näyttämöllä vuonna 1922. Hän siirtyi näyttelijäksi Viipurin Työväen Teatteriin 1923. Kahta Viipurin vuotta seurasi pitkähkö kausi Tampereen Teatterissa 1925–1934.[2] Tuolloin hän näytteli muun muassa Anna Liisan nimiosan.[3]

Hämäläisen teatteriura jatkui näyttelijänä Helsingin Kansanteatterissa 1934–1940. Vuosina 1940–1947 hän teki kiertueita ja teatterivierailuja. Neljännesvuosisadan mittaista näyttelijänuraa seurasi teatterinjohtajan pesti Riihimäen Näyttämöllä 1947–1953.[2] Vuonna 1953 Hämäläinen kiinnitettiin 1948 perustetun Seuranäyttämöliiton vakinaiseksi ohjaajaksi.[4]

Hämäläisen näyttämötehtäviä olivat muun muassa Sylvi, Elina (kappaleessa Elinan surma), Inken Peters (Ennen auringonlaskua), Ella Downey (Neekeri), Conny-täti (Juurakon Hulda) ja Sadie (Sade).[2]

Anni Hämäläisen elokuvaura alkoi vuonna 1928 mykkäelokuvassa Lumisten metsien mies. Hänen aktiivisin valkokangasuransa kesti vuodesta 1937 vuoteen 1943, jolloin hän tulkitsi muun muassa Fredrika Runebergin osan elokuvassa Runon kuningas ja muuttolintu. Valentin Vaalan Juurakon Huldassa hän näytteli teatterista tutun Conny-tädin roolin. Hämäläisen viimeinen elokuvarooli oli Miili-täti Matti Kassilan värielokuvassa Haluan rakastaa Peter vuonna 1972.

  • Teatterin maailma 1950, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1950
  • Teatterin maailma 1965, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1965
  • Elonet
  1. Teatterin maailma 1950, s. 164
  2. a b c Teatterin maailma 1965, s. 179
  3. Anni Hämäläinen Teatterimuseo.fi. Viitattu 5.8.2015.
  4. Teatterin maailma 1965, s. 32–33

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]