Ante Aikio (kirjailija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjailijaa. Kielitieteilijä Ante Aikiosta on eri artikkeli.

Ante Nils-Iisak Aikio (s. 1985 Inari) on saamelainen kirjailija ja muusikko. Hän kirjoittaa suomeksi.[1]

Aikio kirjoittaa saamelaiseen mytologiaan pohjautuvaa Aigi-romaanisarjaa, jonka ensimmäinen osa Jänkäjärven syöverit julkaistiin Helsingin Taiteiden yössä vuonna 2013. Sarjan toinen osa kantaa nimeä Lovi, se julkaistiin Turun kirjamessuilla syksyllä 2015. Aikion samaan maailmaan sijoittuva novellikokoelma, Stallun pata, julkaistiin vuonna 2018.

Aigi-kirjasarjan ensimmäinen osa on ilmestynyt englanniksi vuonna 2015. Teoksen on kääntänyt Ville Miettinen ja sen englanninkielinen nimi on Fathoms of the Fenlake. Kirja on ilmestynyt pohjoissaameksi vuonna 2017, julkaisijana Davvi Girji -kustantamo. Teoksen käänsivät Inga Guttorm ja Pekka Sammallahti ja sen pohjoissaamenkielinen nimi on Jeaggejávrri čiekŋalasat.

Aikio on julkaissut kaksi singleä, Šuvvá (2019) ja Dajan (2022), sekä albumin Eret (2020).

Saamelaisen kulttuurin esiin tuominen on leimannut Ante Aikion uraa jo nuoresta pitäen. Hän aloitti joikutaiteilijana kolmevuotiaana esiintyen isänsä Niiles-Jounin kanssa Japanissa. Taiteellinen ja luova toiminta ovat sittemmin olleet mukana hänen yritystoiminnassaan.

Joikutaiteilija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikio vieraili lapsiryhmän mukana vuonna 1996 Ulla Pirttijärven Hoŋkoŋ dohkká -lastenlevyllä,[2] jonka nauhoituksissa hän pääsi kokemaan studiotyöskentelyä Nils-Aslak Valkeapään ohjauksessa. Aikuisiällään Aikio on vieraillut Korpiklaanin Jonne Järvelän sooloprojektin Jonne-esikoisalbumilla vuonna 2014. Ante ja hänen isänsä Niiles-Jouni esiintyivät Saimaa Sinfonietta -sinfoniaorkesterin kanssa Levin Neljän Tuulen Festivaaleilla vuonna 2014. Henri Sokka sävelsi heidän esitettäväkseen Joikusinfonian.

Aikio kumppaneineen on perustanut Levillä sijaitsevan Samiland-näyttelyn, joka avattiin yleisölle joulukuussa 2011. Samiland kuuluu Unesco Observatorion kulttuurikyläohjelmaan. Aikio suunnitteli näyttelyn yhdessä arkkitehti Jaakko Peltosen kanssa ja kantoi päävastuun hankkeen toteuttamisesta. Samiland sisältää 500 neliömetrin sisänäyttelyn ja 10 000 neliömetrin ulkonäyttelyn.[3]

Goranus on saamelaisen mytologian ympärille perustettu yritys, jonka Ante Aikio ja kumppanit perustivat vuonna 2013. Ante Aikio toimii Goranuksen toimitusjohtajana ja kantaa päävastuun yrityksen luovasta tuotannosta. Goranus etsii saamelaisen mytologian hahmoja ja niiden kuvauksia historiallisista lähteistä ja pyrkii luomaan ulkoiset piirteet löydetyille figuureille. Goranus on julkaissut Aikion kirjoittamaa Aigi-kirjasarjaa yhteistyössä Reuna-kustantamon kanssa.

  • Jänkäjärven syöverit ('Aigi), romaani, Texthouse 2013 Aigi-saaga: 1
  • Lovi, romaani, Reuna Oy, 2015 Aigi-saaga: 2
  • Stallun pata, novellikokoelma, Reuna Oy, 2018
  • Šuvvá, single, 2019
  • Eret, albumi, 2020
  • Dajan, single, 2022
  1. Ante Aikio, Biografiasampo.fi, viitattu 23.10.2019
  2. Ulla Pirttijärven Hoŋkoŋ dohkká, Viitattu 9.9.2015.
  3. Kittilä-lehti, Viitattu 9.9.2015. [vanhentunut linkki] (Arkistoitu)