Antti Koivo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antti Jaakko Koivo (alun perin Koivuniemi, 9. huhtikuuta 1932 Vaasa1. lokakuuta 2022)[1] oli suomalaissyntyinen yhdysvaltalainen elektroniikan emeritusprofessori ja robotiikan tutkija. Hän on työskennellyt 1960-luvun alkupuolelta lähtien Purduen yliopistossa Indianassa.

Koivo valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1956 ja toimi pari vuotta sähköteknisenä suunnittelijana Strömberg-yhtiössä. Hän jatkoi opintojaan Indianan yliopiston master-ohjelmassa ja suoritti tohtorintutkinnon Cornellin yliopistossa New Yorkin osavaltiossa vuonna 1963. Sen jälkeen hän sai tietokone-elektroniikan apulaisprofessuurin vuonna 1978 lähtien professuurin Purduen yliopistosta Indianassa. Vuosina 1973–1974 Koivo toimi Suomalaisen Tiedeakatemian vanhempana tutkijana ja on vieraillut myös Yhdysvaltain ilmavoimien tutkimuslaitoksissa, Hannoverin yliopistossa Saksassa ja Teknillisessä korkeakoulussa Espoossa.[2][3]

Antti Koivon julkaisuihin kuuluu vuonna 1989 ilmestynyt Fundamentals for Control of Robot Manipulators (J. Wiley & Sons, Inc.). Hän toimi aktiivisesti yhdysvaltalaisissa ja kansainvälisissä robotiikka-alan järjestöissä ja tapahtumissa.[3]

Antti Koivon nuorempi veli on Aalto-yliopiston elektroniikan emeritusprofessori Heikki Koivo.[4]

  1. Antti Koivo Obituary Legacy.com. 30.11.2022. Viitattu 31.12.2022.
  2. Antti Jaakko Koivo. (2008). American Men & Women of Science: A Biographical Directory of Today's Leaders in Physical, Biological, and Related Sciences. Gale. Artikkelin maksullinen verkkoversio, viitattu 27.4.2022.
  3. a b Career Synopsis, Dr. A.J. Koivo Purdue University. Viitattu 28.4.2022.
  4. Heikki Koivo and Antti Koivo: Koivo who? Avril Styrman / YouTube. 16.12.2017. Viitattu 28.4.2022.